Ysäriklassikossa parasta olivat värikkäät ja äänekkäät kannattajat

TPS, TPS, TPS, Jokerit, TPS, Jokerit, TPS, Jokerit, Jokerit, HIFK, TPS, TPS, TPS, Jokerit…

Siinä on lista Suomen mestareista yli parinkymmenen vuoden takaa. Joidenkin mielestä lista vaikuttaa perin tylsältä, mutta se oli kuitenkin aikaa, kun lätkä oli kovassa nosteessa Suomessa. Kaiken kruunasi Suomen voittama ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus.

Se oli myös aikaa, kun Suomesta lähti joka kauden jälkeen iso määrä pelaajia NHL:ään. Sitä pidettiin silloin normaalina. Turussa Vladimir Jursinovin legendaarinen kiekkoakatemia tuotti jatkuvalla syötöllä uusia pelimiehiä niin SM-liigaan kuin NHL:n kaukaloihinkin. Nyt saadaan isoja otsikoita, kun pari kolme kotimaista pelaajaa pääsee vuosittain Atlantin taakse ammattilaissarjoihin.

Turun Palloseuran ja Helsingin Jokereiden 1990-luvun kohtaamisista tuli klassikkoja. Turkuhalli oli usein loppuunmyyty, kun valtakunnan kaksi kärkijoukkuetta kohtasivat. Helsinkiläiset saapuivat erikoisjunalla suoraan hallin ovelle.

Nyt TPS ja Jokerit kohtasivat toisensa runsaan kuuden vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa harjoitusottelun merkeissä. Tapahtuma oli kuitenkin historiallinen, onhan KHL-joukkue Jokerit pysynyt pitkään kotimaisten kiekkotapahtumien ulkopuolella. Ottelu oli myös TPS:n ensimmäinen kokopitkä ottelu tällä harjoituskaudella.

Kuten hyvään markkinahenkeen kuuluu, joukkueiden kohtaamista myytiin Ysäriklassikko-teemalla. Ja hyvin se upposikin, sillä Turkuhalli oli loppuunmyyty – tosin poikkeusolosuhteissa se tarkoitti 3 000 katsojaa. Itse ottelu tarjosi syksyn harjoitusotteluksi tunnelmaa, mutta klassikkohenkeä siinä ei ollut juuri nimeksikään. 1990-luvun taisteluparien välinen jännite jäi uupumaan.

Jokerit pelaa maailman toiseksi kovimmassa kiekkosarjassa, KHL:ssä. Kotimaisella Liigalla on ongelmia mahtua nykyään viiden arvostetuimman sarjan joukkoon, kun se vielä 1990-luvulla oli eliittisarja koko maailman mittakaavassa. Ero KHL:n ja Liigan välillä näkyi nyt myös TPS:n ja Jokereiden kohtaamisessa.

Isommalla budjetilla operoivan KHL-seuran 4-2 voitto todisti eron Liiga-joukkueeseen. Se näkyi kentällä muun muassa yksilötasolla taitoeroissa. Se konkretisoitui maalierona ennakkosuosikin eduksi. Isosti uudistunut ja monilla ulkomaalaisilla vahvistettu kotijoukkue esitti ajoittain pirteää peliä, mutta oli silti koko ajan Jokereita muutaman potkun jäljessä.

TPS:n kokoonpanosta olivat poissa 20-vuotiaiden maajoukkueturnaukseen osallistuvat Juuso Pärssinen, Eemil Viro ja Mikael Pyyhtiä.

Parasta illan ottelussa oli Jokereiden värikäs kannattajajoukko, joka oli saapunut paikalle sankoin joukoin. Äänekäs kannustus ja värikäs pukeutuminen saivat turkulaiset vaikuttamaan vaisuilta. Ehkä TPS-kannattajat ottivat poikkeusolot paremmin huomioon istumalla hajallaan eri puolilla isoa hallia.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!