Alexander Nikulinin esitys oli lupauksia herättävä

– Taiteilijaluonne, mutta pirun taitava.

Näin luonnehti eräs Tuto-pelaaja joukkueensa tuoreinta vahvistusta. Odotukset olivat korkealla, kun Alexander Nikulin luisteli ensimmäistä kertaa aloitukseen Kupittaan jäähallin kaukalossa. KHL:ssä meritoituneen pelimiehen viereen aloitukseen asettuivat Niko Ahoniemi ja Lassi Vanhatalo, TUTO Hockeyn hyökkäyksen parhaimmistoa.

Oliko uuden kaverin mukaantulon ansiota tai sitten ei, oli kuitenkin aistittavissa Tuton vaihtoaitiossa poikkeuksellisen paljon tunnetta ottelussa KeuPaa vastaan. Energiaa riitti heti ottelun alusta omien kannustamiseen, mutta myös terävien ”Kohta sattuu” -kuittien huutamiseen vastustajan vaihtoaitioon.

Alku näytti hyvältä. Nikulinin jouheva luistelu oli kaunista katseltavaa. Pehmeän taitavat kädet liikuttivat sujuvasti kiekkoa. Tuli ihan entisaikojen Punakokeen mestaripelaajat mieleen. Etenkin siinä vaiheessa, kun KeuPan maali oli Nikulinin edessä puolityhjänä, niin Venäjän apu syötti kiekon vielä kaverilleen. Varma maali jäi syntymättä. Joku varmaan jo ehti toivoa kaverilta enemmän omiakin ratkaisuja.

Kun ottelua oli pelattu noin yhdeksän minuuttia, Nikulin sai kirjattua ensimmäisen Mestiksen tilastomerkinnän. Maalin takaa lähti tarkka syöttö Ahoniemen maaliin.

Lopulta syöttöpisteitä kertyi yhteensä kolme jo ennen kolmatta erää. Viimeinen kaksikymmentä minuuttinen olikin sitten erikoinen.

– Nyt jätkät herätys, kuului valmennuksen tiukka kehotus, kun keuruulaiset tekivät nopeaan tahtiin maaleja.

Ensimmäisen ja toisenkin erän vaihtoaition sähinä oli tyystin kadonnut. Pelaajien mielenkiinto otteluun oli kummasti hiipunut.

– Hei, se oli jo kolmas maali, totesi pääkäskijä Antti Virtanen tylysti.

Nikolin-Ahoniemi-Vanhatalo -ketju hyökkäsi yltiöpäisesti, sillä seurauksella, että omissa kolisi kolmasti. Ketjun puolustusvelvoitteet unohtuivat. Ja kun vielä ketjun pakitkin osallistuivat innolla hyökkäykseen, sai KeuPa liikaa ylivoimahyökkäyksiä.

Vaikka Kupittaalla ei nähtykään suurempaa yleisöryntäystä, sai venäläinen kohuvahvistus turkulaisyleisöltä lämpimän vastaanoton. Sankarinviittaakin oli tuoreelle vahvistukselle tarjolla, sillä voittolaukauskisassa Nikulinille annettiin mahdollisuus ratkaista ottelu. Ratkaisu oli kuitenkin vaisu.

Vaikka Nikulinin meriitit ovat kovat, on häneltä jäänyt tällä kaudella ottelut vähiin. Se ei voinut olla näkymättä illan peliesityksessä. Hieman Nikulinin luistin alkoi painamaan ottelun kolmannessa erässä. Saman huomasi myös valmentaja Virtanen.

– Nikulin on vielä vajaakuntoinen. Kolmen viikon päästä varmaan nähdään. On pelimiehen elkeet. Ei ole sattumaa, että on pelannut niin monta peliä KHL:ssä. Varmasti tulee auttamaan joukkuetta loppukaudesta.

Se jatkaako Nikulin Ahoniemen ja Vanhatalon kanssa, jää nähtäväksi. Mahdollisesti Virtanen haluaa kokeilla muitakin ketjukoostumuksia. Joka tapauksessa Nikulinin panos oli lupauksia antava. Toki niin pitääkin olla, sillä aniharvoin nyky-Mestiksessä näkee pelaajaa, jolla on tilillään 453 KHL-ottelua ja toista sataa peliä Atlantin toisella puolella.

Tästä paikasta venäläinen päätti vielä syöttää, vaikka KeuPan maali oli lähes tyhjänä edessä. Tuli mieleen entisaikojen Punakoneen taiturimaiset kuviot.
Mestiksen ensimmäinen syöttöpiste on syntynyt.
Vaihtopenkillä ei ollut vielä juurikaan yhteistä kieltä.
Yleisö oli saapunut hieman enemmän kuin normaalisti.

ETUSIVU