
Hämeenkosken tiilikirkon ulkonäkö on poikkeava
HÄMEENKOSKI / PÄIJÄT-HÄME – Hämeenkosken punatiilinen kirkko on herättänyt aina ristiriitaisia mielipiteitä. Kaikki eivät ole tykästyneet kirkon erikoiseen ulkonäköön. Monen mielestä se ei muistuta edes

HÄMEENKOSKI / PÄIJÄT-HÄME – Hämeenkosken punatiilinen kirkko on herättänyt aina ristiriitaisia mielipiteitä. Kaikki eivät ole tykästyneet kirkon erikoiseen ulkonäköön. Monen mielestä se ei muistuta edes

HÄMEENKYRÖ / PIRKANMAA – Jokaisella puukirkolla on viimeinen käyttöpäivä. Monet Suomen puukirkot ovat tuhoutuneet tulipaloissa, osa on tullut puretuksi huonokuntoisuutensa takia. Kirkon ikää voidaan kuitenkin

HÄMEENLINNA / KANTA-HÄME – Suomessa on yli 800 evankelisluterilaista kirkkoa. Jokaisella niistä on oma tarinansa kerrottavana. Mutta yhdelläkään ei ole niin erikoista historiaa takanaan kuin

HÄMEENLINNA / KANTA-HÄME – Hämeenlinnaa aikoinaan ympäröinyt Vanajan kunta lakkasi olemasta, kun se liitettiin naapurikuntiin vuonna 1967. Suurin osa Vanajasta liittyi Hämeenlinnan kaupunkiin. Seurakuntana Vanaja

IITTI / PÄIJÄT-HÄME – Iitti tunnetaan kauneudestaan. Yleisradio ja Matkailun edistämiskeskus valitsi aikoinaan Iitin historiallisen keskustan, kirkonkylän, Suomen kauneimmaksi kyläksi. Kolmen järven välisellä kannaksella sijaitseva

IKAALINEN / PIRKANMAA – Ikaalisten Fredrika Sofian kirkko kuuluu niihin harvoihin maamme kirkkoihin, joka on nimetty Ruotsin kuninkaallisen mukaan. Elettiin Ruotsin vallan aikaa ja tämäkin

IKAALINEN / PIRKANMAA – Luhalahti on lämminhenkinen ja vehreä kylä Pirkanmaalla Ikaalisissa. Täällä yhdistyvät kauniit maisemat, rauhallinen arki ja aktiivinen yhteisö. Näin mainostavat kylän asukkaat

IMATRA / ETELÄ-KARJALA – Imatran Kolmen Ristin kirkko on saanut julkisuutta enemmän kuin moni muu kirkko. Yksi syy on kirkon kuuluisa arkkitehti. Kansainvälisesti eräs tunnetuimmista

TAINIONKOSKI / KYMENLAAKSO – Tainionkosken kirkon alttaria koristi 1940-luvulta alkaen krusifiksi, kunnes se vaihdettiin moderniin alttaritauluun. Kaikki eivät pitäneet muutoksesta. Kristiina Uusitalon erilainen öljymaalaus närästi

INKEROINEN / KYMENLAAKSO – Kymenlaakson maakunnan vaakunaan on ikuistettu hyppäävä lohi. Se viittaa maakunnan halki virtaavaan Kymijokeen, joka tunnetaan merkittävänä lohijokena. Vuolaasti virtaava Ankkapurha tunnettiin