KANTA-HÄME / JOKIOINEN – Tule Elonkiertoon haistamaan, maistamaan, kokemaan ja koskettamaan. Näin Luonnonvarakeskuksen (Luke) ylläpitämä maaseutu- ja kotieläinpuisto houkuttelee esitteessään. Paras vierailuaika on keskikesä, kun kasvukausi on päässyt jo hyvään vauhtiin, mutta elonkorjuu ei ole vielä alkanut.
Elonkierto on avoinna kesäkuun alusta syyskuun puoleen väliin. Tänne ei kannata tulla lasten kanssa kiireellä. Pari tuntia vierähtää helposti, sillä puistoon tutustutaan rauhalliseen tahtiin.
Puisto sijaitsee Jokioisten kartanopuiston kupeessa keskellä kaunista Loimijokilaakson maisemia. Alueen ympärillä on ihmisen vuosisatojen aikana muovaamaa maalaismaisemaa. Elonkierto-aluetta kiertää parin kilometrin pituinen reitti. Sen varrella tutustutaan monipuolisesti suomalaiseen maatalouteen historiasta nykypäivään.
Elonkierto havainnollistaa, mistä ruokamme tulee ja miten ravinnontuotanto vaikuttaa ympäristöömme. Puistossa kerrotaan myös tutkimustyöstä ja sen sovelluksista. Puiston on suunnitellut Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.
Auto jätetään Elonkierron parkkipaikalle. Vaihtoehtoisesti voi tulla kävelemällä polkua pitkin kartanopuistosta. Kierros alkaa riukuaitojen ympäröimältä portilta. Jokainen voi siirtyä elonkierroksen kohteelta toiselle omaan tahtiin. Puistoon on vapaa pääsy. Reitin varrelle sijoitetut opastustaulut helpottavat kohteisiin tutustumista. Ryhmille on tarjolla ennakkoon tilattavia opastettuja kierroksia.
Lapsia kiinnostavat ehkä eniten perinteiset kotieläimet. Lehmät, hevoset, vuohet ja lampaat laiduntavat aidatuilla alueillaan. Täällä voi nähdä myös kanoja ja possuja. Kukko Kordelin maatiaiskanahaaremeineen tervehtii ensimmäisenä puiston portilla. Kierroksen jälkeen voi nauttia virvokkeita Elonkierron Makasiinikahvilassa.
ELONKIERTO
Osoite: Ojaistentie 44, Jokioinen.