Janakkalan Tietokonemuseo on retropelaajien paratiisi

KANTA-HÄME / JANAKKALA – Keskellä Janakkalan maaseutua Vähikkälän kylässä on jotain, joka on maalaisidyllistä poikkeavaa. Olavi Kanervistolla on mittava kokoelma kaikkea tietokoneisiin liittyvää tallennettuna kotitalonsa tyhjäksi jääneessä päärakennuksessa. Näyttöpäätteet, keskusyksiköt, näppäimistöt ja pelikoneet täyttävät nyt hyllymetreittäin Kanerviston entisen kodin huoneita. Näin Kanerviston sukutilan vanha päärakennus on saanut uuden elämän.

Tietokoneiden lisäksi museosta löytyy kännyköitä, korppuja, lerppuja, diskettejä, modeemeja…moni niistä on jo nuoremmalla sukupolvelle täysin vieraita. Kanerviston hyllyiltä löytyy myös paljon tietokoneaiheisia lehtiä ja kirjoja.

Tietotekniikan kehitys on niin nopeaa, että jo parissa vuosikymmenessä koneista tuli museotavaraa. Aluksi tietokoneen hintaa verrattiin autoon ja paino laskettiin kiloissa. Suurin osa ensimmäisen sukupolven koneista poistui käytöstä muutamassa vuodessa.

Ensimmäiset tietokoneet ilmestyivät kauppojen hyllyille 1970-luvulla. Ensimmäiset kotitietokoneet vanhentuivat nopeasti ja jäivät pölyttymään ullakoille. Näin kävi muun muassa kotimaiselle Telmac-mikrotietokoneelle. Sellainen löytyy kuitenkin Kanerviston kokoelmista.

Useat muistavat vielä suomalaisen Nokia Mikro-Mikon. Moni on ottanut näillä koneilla ensikosketuksen bittimaailmaan. Tiekonemuseo kertoo Mikro-Mikon koko kehityskaaren.

Kanerviston kokoelmissa on todellisia helmiäkin, kuten viiden tuuman kuvaputkella varustettu 11-kiloinen ”kannettava” Osborne 1:n vuodelta 1981. Vaikka museossa vieraileva ei olisi itse tietokone-ekspertti, ymmärtää helposti, millainen kehitys tietokonealalla onkaan tapahtunut.

Vuoden 1996 puhelinluettelon paksuinen katalogi keltaisine sivuineen kuulostaa koomiselta, sillä siihen on tallennettu sen hetken koko maailmassa käytetyt internet-sivustot (World Wide Web Yellow Pages).

Kanervisto on kartuttanut kokoelmaansa vuodesta 1998 alkaen. Monet tavaroista on pelastettu yritysten roskalavoilta, osa on saatu lahjoituksena. Museon seinällä oleva tarina muistuttaa, että kaikkea ei kannata heittää pois. Nimittäin amerikkalainen rouva vie kierrätykseen ”elektroniikkaromua”. Joukossa oli kymmenien tuhansien arvoinen Apple I -tietokone.

Useimmat Tietokonemuseon laitteista ovat yhä toimintakuntoisia. Täällä voikin kokeilla sellaisten pelien pelaamista, jotka ovat jo aikoja sitten kadonneet markkinoilta. Kanervisto onkin huomannut, miten retropelaajien määrä on viime aikoina kovasti kasvanut.

TIETOKONEMUSEO

Osoite: Vehmaistentie 65, Vähikkälä (Janakkala).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Hyvikkälän Kauppamuseossa ja Nostalgiabensis-museossa haistellaan ja muistellaan

LUE MYÖS: Ida Aalbergin lapsuudenkoti, ratamestarin virkatalo, on säilynyt

LUE MYÖS: Laurinmäen torpparimuseo kertoo 1800-luvun lopun torppareiden elämästä

LUE MYÖS: Napialan kauppamuseo päätyi koulumuseon naapuriksi

LUE MYÖS: Napialan Wanhassa Koulussa opettaja on yhä pomo – tyttäret toteuttivat äidin unelma

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.