KANTA-HÄME / JANAKKALA – Tien varteen pystytetty vaatimaton Museo-kyltti opastaa perille Jukka-Pekka ja Kristiina Heleniuksen museomaailmaan, entisen kansakoulun pihapiiriin. Janakkalan Hyvikkälän kylän perukoilta löytyy todellinen ”salattu museo”, Kauppamuseo ja Nostalgiabensis.
Yksi asia tulee heti selväksi. Jos tämä erikoinen kohde sijaitsisi Kehä Kolmosen sisäpuolella, Heleniuksen pariskunta saisi laajentaa piha-alueen vieraille tarkoitettua parkkipaikkaa. Nimittäin jo museon ensivaikutelma tekee heti vaikutuksen. Kun tämä kahden ihmisen vuosikymmeniä kestäneen keräilyharrastuksen hieno tulos sijaitsee kuitenkin syrjässä, tieto museosta leviää lähinnä puskaradion kautta. Suurempia ruuhkia ei ole.
Jukka-Pekan keräilyinto alkoi jo lapsena. Tulitikkuaskit ja purkkakuvat olivat ensimmäisiä kiinnostuksen kohteita. Into vain kasvoi, kun kaksi ”hörhöä” löysivät toisensa. Yhdessä Kristiinan kanssa Jukka-Pekasta tuli kirppismaailman ja rompetorien asiantuntija. Parivaljakon matka suuntautui usein Hämeestä pääkaupunkiseudun kirpputoreille myymään tavaroitaan.
Kirpputorien myötä pariskunnan kerrostalo alkoi täyttyä entisaikojen kauppaan liittyvästä tavarasta. Kummallakaan ei ollut aikaisemmin suuremmin kokemusta vanhanajan sekatavarakaupasta, mutta siitä tuli kuitenkin molempien kiinnostuksen kohde.
Käsityöntaitajana, huonekalujen entisöijänä, Jukka-Pekka tarvitsi isommat työtilat. Sellainen löytyi Janakkalan vanhasta koulurakennuksesta. Samalla myös yhä suuremmaksi kasvanut kokoelma sai asianmukaiset tilat. Pariskunta muutti koulun puuliiterin museokäyttöön.
Kyläkaupan kalustus, hyllyt, vitriinit ja lattiat, tehtiin kierrätysmateriaalista. Kyseessä on eräs Suomen monipuolisimmista kauppamuseoista. Lopputulos on niin autenttinen, että osa kävijöistä erehtyy luulemaan, että tilassa olisi oikeasti joskus toiminut kauppa. Vanhojen tuotepakkauksien ja purkkien iso määrä tekee niin suuren vaikutuksen.
Pääosa kauppamuseon esineistä on 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Viivakoodillisia tavaroita ei kokoelmasta löydy. Eräs arvokkaimmista esineistä on 1930-luvun Brunnbergin makeisautomaatti, joka on löytynyt sattumalta eräästä ladosta.
Heleniuksen pariskunta huomasi pian, miten naisten jumiutuessa muistelemaan nuoruusaikojaan kaupan puolelle, miehet odottelivat kärsimättöminä pihalla kotiinlähtöä. Ukkoja varten piti kehittää oma kiinnostuksen kohde. Niinpä kauppamuseo sai vierelleen entisaikojen bensa-aseman. Siitäkin tuli niin aito, että osa luulee, että paikalla on aina ollut huoltoasema.
Nostalgiabensiksessä voi ihailla vanhoja öljypurkkeja, työkaluja sekä muita bensa-asemilta ja autokorjaamoilta tuttuja tavaroita vuosikymmenien takaa. Onpa pari autoakin löytänyt paikkansa bensa-aseman edustalta.
Jukka-Pekka ja Kristiina Heleniuksen harrastus on alkanut jo vuosikymmeniä sitten. Nyt vastaavanlaisten museoiden perustaminen olisi mahdotonta ilman suurta taloudellista panostusta. Entisaikojen purkkien ja tölkkien hinnat ovat nousseet. Aikoinaan hinnat muuttuivat suoraan markoista euroiksi. Tavaroita piti etsimällä etsiä. Löytämisen ilo oli suuri. Nyt tavaraa voi selata internetin sivustoilla, mikä samalla on vääristänyt myytävien esineiden hinnat.
Museo on avoinna sunnuntaisin klo 12-17. Museoon on vapaa pääsy. Kannattaa varmistaa aukioloajat ennen vierailua.
HYVIKKÄLÄN KAUPPAMUSEO JA NOSTALGIABENSIS-MUSEO
Osoite: Jokirannanpolku 9, Janakkala.
LUE MYÖS: Ida Aalbergin lapsuudenkoti, ratamestarin virkatalo, on säilynyt
LUE MYÖS: Laurinmäen torpparimuseo kertoo 1800-luvun lopun torppareiden elämästä
LUE MYÖS: Napialan kauppamuseo päätyi koulumuseon naapuriksi
LUE MYÖS: Napialan Wanhassa Koulussa opettaja on yhä pomo – tyttäret toteuttivat äidin unelma
LUE MYÖS: Janakkalan Tietokonemuseo on retropelaajien paratiisi