POHJOIS-KARJALA / HEINÄVESI – Ilmainen museo! Heinäveden kotiseutumuseon pihalle pystytetty kyltti koukuttaa poikkeamaan sisätiloihin. Monet Heinäveden suurikokoista kirkkoa ihmettelevät vierailijat tutustuvat samalla paikalliseen kotiseutumuseoon.
Museo on perustettu perinteiseen tapaan vanhaan katovuosien varalle rakennettuun viljamakasiiniin. Erikoista rakennuksessa on sen poikkeuksellinen koko. Iso seurakunta tarvitsi myös ison lainajyvästön. L-mallinen rakennus on valmistunut kahdessa vaiheessa. Pitempi siipi on 1800-luvun alkupuolelta. Laajennusosa valmistui vuosikymmeniä myöhemmin.
Museon kokoelmat on sijoitettu rakennusten toiseen kerrokseen. Ylös noustaan alkuperäisiä portaita pitkin. Jokainen askelma on kallistettu, jotta viljasäkin kanssa oli ollut helpompi kiivetä ylös. Toisen kerroksen välioven kautta pystyy siirtymään siivestä toiseen.
Kotiseutumuseon paikkakunnalta kerätty esineistö antaa hyvän kuvan Heinäveden historiasta. Kokoelmat alkavat aina esihistorialliselta ajalta alkaen 5 000 vuoden takaa. Esillä on kampakeraamisen ajan ruukunpaloja ja alkeellisia työvälineitä. Suurin osa museon esineistä ja työkaluista on perinteisiä maa- ja metsätaloudessa käytettyjä.
Koska Heinävesi on järvien ympäröimä, on museossa myös runsaasti kalastukseen liittyvää välineistöä. Nähtävänä on myös oppilaiden tekemä pienoismalli savolaisen maalaistalon pihapiiristä, vanhoja suksia, parranajovälineitä, satuloita, länkiä, kiväärejä, ruutisarvia, miekkoja, soittimia, pelikortteja, almanakkoja, hevosen suokenkiä jne.
Viljamakasiinin alkuperäinen tehtävä on yhä nähtävissä. Esillä on viljan mittauksessa tarvittua erikokoisia kappoja. Hirsiin on kirjoitettu lyijykynällä muistiinpanoja viljamääristä ja päivämääristä.
Museota vastapäätä on hyvässä kunnossa oleva pitäjäntupa.
KOTISEUTUMUSEO
Osoite: Kirkkotie 3, Heinävesi.
LUE MYÖS: Lintulan luostarissa on rauhallinen tunnelma
LUE MYÖS: Savottamuseo Kämppä Riski on Mauno Räsäsen aikaansaannos
LUE MYÖS: Valamon luostari kiinnostaa matkailijoita
LUE MYÖS: Varistaipaleen kanavamuseo on monipuolinen, sillä paljon alkuperäistä on säilynyt nykypäivään