Keväällä 2015 autojono ulottui Turkuhallilta kauas kohti Turun keskustaa. Kiekkokausi oli TPS:n liigajoukkueen osalta päättynyt mahalaskuun, mutta seuran A-nuoret pelasivat yhä Suomen mestaruudesta. TPS:n A-nuorten joukkue pelasti sekasortoisesta Turun kiekkokaudesta sen, mitä oli vielä pelastettavissa.
Tämä kelpasi turkulaisille. Laji kuin laji, turkulainen saapuu sankoin joukoin paikalle, kun taistellaan mestaruudesta. Lähes tyhjässä hallissa pelaamaan tottuneet nuoret TPS:n pelaajat saivat vain ihmetellä, kun Turkuhallin lehterit yhtäkkiä täyttyivät. Kolmatta ja ratkaisevaa loppuottelua saapui seuraamaan ennätykselliset 10 620 katsojaa. Meteli ja tunnelma oli sen mukainen. HPK kaatui numeroin 5-3.
Turkulaismestaruuden takeena olivat liigajoukkueesta apuun tulleet kovanluokan vahvistukset. Mikko Rantanen, Elmeri Eronen, Aleksandar Georgijev, Teemu Lämsä, Oskari Siiki ja Julius Vähätalo olivat saaneet kauden aikana runsaasti vastuuta edustusjoukkueessa.
Kevään 2024 finaalisarja ei tee poikkeusta. Niin Porin Ässien kuin TPS:n U20-joukkueen kokoonpanossa on useita liigastatuksen omaavia pelaajia. Porilaiset olivat tällä kaudella U20-runkosarjassa vasta kahdeksansia, mutta pelaavat nyt liigapelaajilla vahvistettuna Suomen mestaruudesta.
Pelikaudella 2023-2024 ikäraja on syntymävuoden mukaan vuosi 2004. Kilpailusäännöissä on kuitenkin poikkeuksia, eli joukkueessa voi pelata myös yli-ikäisiä pelaajia.
– Emme ole pyytäneet lisää pelaajia seuralta. Tämä on se ryhmä, jonka kanssa lähdimme kauteen ja taistelimme tiemme loppuotteluihin. Haluaisin tällä ryhmällä myös lopettaa kauden, totesi TPS:n päävalmentaja Fredrik Norrena.
Turun Palloseura on pelannut finaaleissa 2000-luvulla useasti, mutta viidestä kerrasta on tullut mestaruus vain kerran, keväällä 2015. Nuorten mestaruuksia on tullut seurahistorian aikana kuitenkin useampia, 2015 lisäksi vuosina 1969, 1992 ja 1998. Porilaiset ovat nostaneet mestaruuspyttyä viimeksi kauan sitten, vuonna 1980.
Kevään pudotuspelit ovat monelle nuorelle pelaajalle ikimuistoisia, sillä osalla vuosia kestänyt kiekkoharrastus päättyy. Moni on uransa aikana ehtinyt unelmoida kiekkoammattilaisen urasta, vaikka sen toteutuminen on hyvin epätodennäköistä. Nuorten sarjoista vain pari kolme pelaajaa yltää liigapelaajaksi. Aniharva saa NHL-varauksen ja vielä harvempi yltää lopulta taalajäille.
A-nuorten lätkäpelit ovat viihdyttäviä. Kaukalossa ei jarrutella, vaan peli aaltoilee vauhdikkaasti päästä päähän. Mutta, kun Turussa urheilutarjonta on laajaa, yleisöä ei riitä junnupeleihin. Talven aikana Turun alueella pelataan aikuisten sarjoissa yli 200 liiga- ja divariottelua. Nyt, kun muissa talvilajeissa alkaa olla hiljaista, ensimmäiseen TPS:n ja Ässien kohtaamiseen saapui jo noin 2 000 katsojaa. Pääsylipun hinnasta ei ainakaan kiinnostus jää kiinni. Aikuiset pääsevät sisälle kympillä, nuoret vitosella ja lapset ilmaiseksi.
Joukkueiden kaksi ensimmäistä kohtaamista olivat runsasmaalisia (6-5 ja 7-1). Liigavahti Noa Valin johdolla TPS otti kotivoiton, sillä ilman Valin torjuntoja avausottelu olisi saattanut kääntyä Ässien voitoksi. Ensimmäisessä vierasottelussaan Porissa TPS jäi jyrän alle. Ässiltä tuli täystyrmäys.
Kolmas TPS:n ja Ässien kohtaaminen Turkuhallissa kiinnosti 1786 katsojaa. Kun liigapelejä ei Turussa enää pelata, saa TPS:n U20-joukkue muun muassa alueen valtalehdeltä suuren huomion. Paikallinen kiekkotoimittaja on jo aikaisin aamulla hallilla utelemassa tunnelmia. Ja miksi ei olisikaan paikalla, kun Turussa lehden lukijoita lätkä kiinnostaa.
Joukkueiden kolmas kohtaaminen Turussa päättyi Ässien 4-2 voittoon. Edelliseen Pori-otteluun verrattuna turkulaiset parasivat isosti otteitaan. Ensimmäisen erän Ässien minuutissa tekemät maalit ratkaisivat kuitenkin ottelun.
Finaalisarjan neljäs ottelu pelataan perjantaina Porissa, missä mestaruus on katkolla Ässille. Mikäli TPS tasoittaa sarjan, ratkaiseva viides peli pelataan lauantaina Turkuhallissa. Samanlaista kiekkohuumaa ei ole enää kuitenkaan aistittavissa kuin keväällä 2015 Turkuhallin ollessa täpötäynnä. Nuorten SM-liiga, nykyinen U20 SM-sarja, kärvistelee samoissa ongelmissa kuin aikuistenkin Liiga.
Joukkueita U20-sarjassa on ollut liikaa (20) ja tasoerot ovat suuret. Sarjaa on pidetty liigaseurojen mandaattipaikkojen ansiosta kilpaurheilun irvikuvana. Mandaattipaikka on tarkoittanut Liigassa pelaavan seuran automaattista oikeutta jatkaa pelaamista U20 SM-sarjassa, vaikka se joutuisi tulosten kautta putoamaan alemmalle sarjatasolle. Onneksi kaudelle 2024-2025 mandaattipaikat poistetaan.
Maalikoosteet: (1) TPS-Ässät, (2) Ässät-TPS, (3) TPS-Ässät