TPS 100 vuotta. Tutunnäköinen kaveri Tshekin vaihtoaitiossa. Itse asiassa heitä oli kaksi. Kari Jalonen tuli Tshekin maajoukkueen päävalmentajaksi jo aikaisemmin. Karjala-turnauksessa Jalosen apuna, virallisesti videovalmentajana, oli Fredrik Norrena.
Tuskin 1990-luvun alkuvuosina Pohjanmaan pikkukylästä Turkuun saapunut vasta aikuisikään ehtinyt Norrena näki edes unta olevansa joskus mukana Tshekin valmennustiimissä. Mutta niin vain paikka avautui, kun edeltäjä Kalle Kaskinen siirtyi apuvalmentajaksi Mikko Mannerin valmentamaan Brynäsiin. Jalonen ja Norrena ovat toisilleen tuttuja jo Turku-ajoilta.
Kun HC TPS julkaisi aikoinaan uuden päävalmentaja Raimo Helmisen nimen ja myöhemmin myös Liiga-joukkueen koko valmennusryhmän, Norrenan nimi puuttui. Vanha apukaarti jatkoi, mutta ilman tuttua maalivahtivalmentajaa. ”Norre” siirtyi edustusjoukkueen maalivahtivalmentajan tehtävistä A-nuorten apuvalmentajaksi.
Kun A-nuorten päävalmentaja vaihtui kesken kauden Hermanni Vidmanin siirtyessä TUTO Hockeyn edustusjoukkueen päävalmentajaksi, apuvalmentaja Norrena nimitettiin TPS:n A-nuorten päävalmentajaksi. Norrena jatkaa normaalisti joukkueensa peräsimessä, vaikka hän avustaa myös Jalosta Tshekin maajoukkueen mukana.
Turkuhallin orsille on ripustettu TPS-legendojen pelinumeroita. Vain meritoituneimmat TPS-ikonit on ikuistettu. Myös Norrenan pelinumero on jäädytetty. Ei kuitenkaan Turkuhalliin, vaan IFK Lepplaxin, Norrenan kasvattajaseuran, kotihallin kattoon Pohjanmaalle.
Norrenan kotiseutu Pedersöre on yli 10 000 asukkaan vahvasti ruotsinkielinen kunta. Yli parikymmentä vuotta sitten 1990-luvun alkuvuosina huonosti suomea puhuva 18-vuotias Norrena saapui kasseineen Turkuun Urpo Ylösen valmennettavaksi. Erikoista on se, että Norrena ei ollut edes nähnyt kotipuolessa ainuttakaan pääsarjatason ottelua. Se ei kuitenkaan estänyt häntä esiintymästä vielä samana vuonna uransa ensimmäisessä liigaottelunsa.
Tuskin nuori poika edes unelmoi neljästä Suomen mestaruudesta, yhdestä Ruotsin mestaruudesta, useista arvokisaedustuksista ja kansainvälisestä urasta. NHL oli vain hyvin kaukainen haave. KHL:ää ei ollut silloin edes olemassa.
Ylösen valmennuskoulu on ollut sen verran laadukas, että myös Norrena eteni urallaan kiekkomaailman parrasvaloihin. Nimet Miikka Kiprusoff, Antero Niittymäki, Jani Hurme, Atte Engren ja Joni Ortio ovat Norrenan ohella kiitollisia valmentajavelho Ylöselle.
Maalivahdit ovat ihan oma rotunsa, on tunnettu hokema. Suorapuheinen Norrenakaan ei tehnyt poikkeusta. Hän oli aktiiviurallaan yksilöurheilija joukkuelajissa. Hänet muistetaan ärhäkkäänä torjujana, joka vaati myös puolustajilta taistelutahtoa ja tarvittaessa antoi kipakkaa palautetta.
Kun kokemusta alkoi kertyä, ei Norrena viihtynyt kakkosmaalivahdin roolissa. Tarvittaessa edessä oli seuranvaihto. Kun Norrena ei saanut peliaikaa riittävästi Turussa, hän siirtyi Ruotsiin Elitserienin AIK:hon. Sieltä matka jatkui takaisin SM-liigaan ja Rauman Lukkoon yhden kauden ajaksi, kunnes edessä oli neljän vuoden pesti takaisin Turun Palloseuraan. Norrena oli Hannu Jortikan 2000-luvun vaihteen triplamestarijoukkueen yksi tärkeimmistä pelaajista.
TPS:n menestysvuosien jälkeen Norrenan seuraavat neljä kautta menivät uudestaan Ruotsin puolella, aluksi Frölundassa ja sitten Linköpingissä.
Norrena oli varattu NHL:ään 2000-luvun alussa. Vuonna 2006 Tampa Bay Lightning teki Norrenan kanssa sopimuksen, mutta suomalainen siirtyi nopeasti Columbukseen. Ottelut kulkivat pitkään hyvin taalakaukaloissa, mutta kolmannella kaudella hän ajautui joukkueensa kolmosvahdiksi.
Varamaalivahdin rooli ei tyydyttänyt kunnianhimoista suomalaista, joten hän siirtyi kesken kauden KHL-sarjan Ak Bars Kazaniin. Vieläpä hyvällä menestyksellä, koska hän voitti heti kauden päätteeksi KHL-mestaruuden.
Norrena palasi vielä kerran Ruotsiin tuttuun seuraansa. Linköpingissä kulki jälleen hyvin, kunnes hän huomasi olevansa joukkueen kakkosmaalivahti. Uusi seura, Växjö Lakers HC, oli Norrenan työnantaja vain yhden kauden ajan. Kolmen lapsen perheenisä totesi, että nyt on aika palata takaisin Turkuun. Tarkoitus oli lopettaa oma peliura ja siirtyä maalivahtivalmentajaksi Ylösen avuksi. Tälläkään kertaa kaikki ei mennyt ihan suunnitellusti.
Norrena ehti olla vain tovin uudessa tehtävässään maalivahtivalmentajana. TPS:n Atte Engren siirtyi pelaamaan KHL:ään. Engren teki sopimuksen Lev Prahan kanssa. Niinpä Norrenasta tuli turkulaisjoukkueen pelaava maalivahti. Ikää oli kertynyt mittariin jo 40 vuotta, mutta kausi 2013-2014 meni vielä pelatessa. Sen jälkeen Norrena palasi valmennustehtäviin. Turkulainen valittiin myös Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalivahtivalmentajaksi.
Norrenan meriitit ovat komeat. Pääsarjatasolla tuli pelattua liki 600 ottelua. Maaotteluitakin kertyi tasan 100. Norrena edusti Suomea viisissä MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa. Hän voitti pelaajaurallaan olympiahopeaa (Torino 2006), yhden MM-hopean ja yhden MM-pronssin. Seurajoukkueissa hän voitti neljä SM-kultaa (TPS), yhden SM-hopean (TPS), yhden Ruotsin mestaruuden (Västra Frölunda HC) ja kertaalleen KHL:n mestaruuden (Ak Bars Kazan). Harvalla A-nuorten valmentajalla on yhtä komea ura kuin Norrenalla.