Carl Jenkinson oli yksi heistä. Toinen mistä kohistiin, oli Lauri Dalla Valle. Kaksoiskansalaisista odotettiin aikoinaan Huuhkajiin kovan luokan vahvistuksia. Äitiensä puolesta molemmat olisivat olleet kelpoisia edustamaan Suomea maaotteluissa.
Toisin kävi.
Jenkinson unelmoi pääsystä Englannin A-maajoukkueeseen ja Joensuun Jipon Dalla Valle näki utopistisia unia, miten hän pelaisi Italian pelipaita yllään. Jenkinson sai ikuistettua tilastoihin yhden Englannin maaottelun liki kymmenen vuotta sitten. Kotimaamme suurimpana jalkapallolupauksena uransa alkutaipaleella pidetyn Dalla Vallen maajoukkue-edustukset Suomessa jäivät juniorimaajoukkueisiin. Todellisuudessa hänen murtautumisensa Mixu Paatelaisen Huuhkajiin ei ollut edes lähelläkään.
Kolmas mielenkiintoinen tapaus, superlahjakkaana pidetty Malick Thiaw, pähkäili, kumman valitsee, Suomen vai Saksan. Düsseldorfissa syntyneen Thiawin isä Souleymane on senegalilainen ja äiti Marjo-Kristiina suomalainen. Hänellä on siis ollut vaihtoehtoinaan myös Senegalin edustaminen. Lopulta vaaka kallistui petolinnun kuvalla varustetun passin myöntämisen jälkeen Saksan suuntaan. Markku Kanerva olisi halunnut nähdä 192-senttisen suomea puhuvan puolustajan Huuhkajissa. Vaikka kynnys Suomen A-maajoukkueeseen olisi pienempi kuin Saksan maajoukkueeseen, Thiaw päätti kunniahimoisena pelaajana valita Saksan.
Thiawin valintaan Saksan hyväksi edesauttoi hänen nopea kehityksensä Bundesliigassa. FC Schalke 04:n pelaajasta on tullut joukkueensa vakiopelaaja. Thiaw on kaikkien aikojen nuorin suomalainen maalintekijä Bundesliigassa. Ulottuva toppari allekirjoitti vuoteen 2024 kestävän sopimuksen kasvattajaseuransa Schalken kanssa.
Edellä kerrotuista poiketen Glen Kamaran ura on mennyt Huuhkajien kannalta paremmin. Tampereella vuonna 1995 syntynyt ja Lontooseen muuttanut Glen on kahden Sierra Leonen sisällissodan jälkimainingeissa Suomeen turvaan muuttaneiden vanhempien lapsi. Pallovarma taituri on vakiinnuttanut paikkansa Huuhkajien aloituskokoonpanossa.
Tuorein tuttavuus on Niko Hämäläinen, jonka kohdalla Huuhkajat veti pitemmän korren. Floridassa syntynyt Nicholas valitsi Suomen synnyinmaansa Yhdysvaltain sijaan. Hämäläinen ei tullut Kamaran tavoin puskista, vaan hän oli pelannut useita otteluita Suomen juniorimaajoukkueissa.
Hämäläinenkin oli kahden vaiheilla, kumman valitsee. Amerikkalaisen äidin ja suomalaisen isän poikaa on houkuteltu myös Yhdysvaltojen maajoukkueeseen. Niko valitsi kuitenkin Suomen, koska hän katsoi sen olevan omalle jatkouralleen parempi vaihtoehto. Ilmeisesti keskustelut päävalmentaja Kanervan kanssa saivat Hämäläisen kääntymään sinivalkoisten värien kannalle.
Neuvotteluissa Huuhkajien pääkäskijällä oli käytössään eräs valttikortti: EM-kisat. Kun Kanerva vielä kertoi pitävänsä Hämäläisen roolista hyökkäävänä puolustajana ja vakuuttaen, miten Nikon tulevaisuus on Huuhkajissa, ei ihme, että nuorukainen kääntyi Suomen kannalle. Eri asia kuitenkin on, saanko amerikansuomalainen peliaikaa.
Pääsy Huuhkajien ryhmään Kansojen liigan otteluihin lukitsi vuonna 1997 syntyneen Hämäläisen Suomen jalkapallomaajoukkueeseen. Toistaiseksi Hämäläisen näytöt Suomen A-maajoukkueessa ovat vielä melko ohuet. Julkisuutta on tullut sitäkin enemmän. Syynä on Hämäläisen kannanotot, jotka ovat liittyneet amerikkalaiseen päivän politiikkaan sekä mielipiteisiin, millaista on kasvaa mustana miehenä Yhdysvalloissa.
Niko ei puhu suomea, vaikka hänen isänsä, Timo Hämäläinen, on lähtöisin Kuopiosta. Ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin isä Timo pelasi SM-sarjaa Kopareissa vuosina 1978-82. Amerikkalaisen äidin ja suomalaisen isänsä kanssa Niko on käyttänyt aina englantia.
Jo nuorena Niko oli kiinnostunut eurooppalaisesta jalkapallosta ja pelaamisesta Euroopassa. Aluksi valtameren toisella puolella ei ollut järin suurta kiinnostusta, kunnes lopulta QPR tarjosi 17-vuotiaalle Hämäläiselle sopimusta. Lontoolaisseurassa ura ei kuitenkaan saanut aluksi ilmaa siipiensä alle.
MLS-seura Los Angeles FC solmi kuuden kuukauden lainasopimuksen suomalaispuolustaja kanssa. Tilanne muuttui paremmaksi, kun Hämäläinen siirtyi kaudeksi 2019-2020 lainalle Skotlannin pääsarjaan. Uusi seura oli Kilmarnock, jossa Niko pelasi heti vahvan kauden. QPR käytti optionsa ja Hämäläinen palasi takaisin brittiseuraansa ja Englannin Mestaruussarjaan.
Hämäläinen on yksi niistä nuorista pelaajista, joille EM-kisojen siirtyminen voi osoittautua onnenpotkuksi. Huuhkajissa Nikolla on kuitenkin iso haaste, sillä samalla pelipaikalla, vasempana laitapakkina, pelaa maajoukkueen vakiokasvo Jere Uronen. Molemmat ovat hanakasti nousevia, mutta toistaiseksi Urosen näytöt ovat vahvemmat.
Toisen epäonni on kuitenkin toisen onni, sillä koronatartunnan johdosta Uroselta jää väliin Suomen ensimmäinen MM-karsintaottelu Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Tosin kyseinen ottelu olisi jäänyt pelikiellon johdosta Uroselta pelaamatta muutenkin.
MM-karsinnat Qatarin vuoden 2022 MM-turnaukseen on monelle A-maajoukkueen pelaajalle viimeinen mahdollisuus. Näin se aika vaan rientää. Moni niistä pelaajista, jotka tulivat Kanervan joukkueeseen nuorina, ovat jo kokeneita pelaajia. Huuhkajissa on useita yli kolmekymppistä pelaajaa. Loppusuora häämöttää monelle. Hämäläiset, forssit, valakarit ja halmeet ovat nurkan takana kärkkymässä paikkaan A-maajoukkueen avauskokoonpanoon.
Ja kas, kuinka ollaankaan, Niko Hämäläinen ja Onni Valakari ovat avauksessa Huuhkajien ensimmäisessä MM-karsintapelissä.