POHJOIS-KARJALA / ILOMANTSI – Hattuvaaran pieni ja rauhallinen kylä sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Ilomantsin keskustasta. Idyllisyydestä ei ollut tietoakaan kesällä 1944, kun Ilomantsin alueella käytiin jatkosodan viimeisiä kiihkeitä taisteluita. Hattuvaara oli yksi taistelupaikoista.
Hattuvaaran itäpuolella käytiin kuuluisa Sikrenvaaran torjuntataistelu. Täällä torjuttiin kylään suuntautunut puna-armeijan hyökkäys. Kaksi neuvostodivisioonaa pysäytettiin, motitettiin ja lyötiin lähes täydellisesti.
Nykyisin Hattuvaaran taisteluista muistuttavat muistomerkit taistelupaikoilla. Taisteluista kertoo myös autenttisilla taistelupaikoilla kiertävä kyltein opastettu muistopolku Taistelijan taival.
Tärkein Hattuvaaran tutustumiskohteista on vuonna 1988 avattu Taistelijan Talo, joka on rakennettu kunnianosoituksena sotiemme veteraaneille. Sen näyttelyt ja esineistö kertovat paikallisista sota-ajan tapahtumista sekä uhrautuvasta työstä, jota ihmiset joutuivat itsenäisyytemme säilyttämiseksi tekemään.
Sisätilojen Sodasta rauhaan -näyttely kertoo sotavuosista, evakkoista, Lotta Svärdin historiasta ja myös sodan jälkeisestä ajasta. Nähtävänä on esineitä, karttoja, aseita, sota-ajan varusteita ja asuja sekä puhdetöitä. Osa aseista on kuulunut puna-armeijalle. Taistelijan Talolla esitellään myös Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin uraa. Kannattaa katsoa myös filmi, joka taustoittaa hyvin ajan tapahtumia.
Ulkoalueella voi tutustua korsuun ja tutkia tykkejä. Katoksen alla on laaja tykkinäyttely niistä tykkityypeistä, jotka ovat olleet mukana Ilomantsin taisteluissa. Osa tykeistä on saatu sotasaaliina.
Ilomantsin taisteluihin osallistuneet sotaveteraanit olivat Taistelija Talon vakiovieraita museon avautuessa. Nyt paikalla käyvät tutustumassa heidän jälkeläisensä sekä Suomen sotahistoriasta kiinnostuneet henkilöt. Myös rakennuksen erityinen hirsiarkkitehtuuri kiinnostaa vierailijoita.
Taistelijan talolta on mahdollista saada majoitus-, kahvila- ja ravintolapalveluita.
Ilomantsin alueelta löytyy lukuisia muistoja sodanajan tapahtumista. Sotahistoriasta kiinnostuneille on tehty opastettu 150 kilometrin pituinen rengasreitti Ilomantsin Sotatie, jonka varrella on kymmeniä opastustauluja, muistomerkkejä, rakennuksia ja entisöityjä taisteluasemia.
Hattuvaaran ohella kannattaa vierailla myös Parpeinvaaran runokylässä. Sinne on sijoitettu kenraalimajuri Erkki Raappanan maja, Rajakenraalin maja. Hirsinen komentopaikka siirrettiin Rukajärveltä ensin Lieksaan ja 1980-luvulla nykyiselle paikalleen.
TAISTELIJAN TALO
Osoite: Hatuntie 387 A, Hattu, Ilomantsi.
LUE MYÖS: Suomen Itäpiste – tätä idemmäksi ei ole asiaa
LUE MYÖS: Möhkön ruuki sijaitsee aivan Venäjän rajan tuntumassa
LUE MYÖS: Parppeinvaaran runokylä esittelee monipuolisesti Pohjois-Karjalan erityispiirteitä
LUE MYÖS: Rajakenraalin maja toimi sotasankari Raappanan asuin- ja komentokämppänä
LUE MYÖS: Sadan enkelin kirkko on täysin poikkeuksellinen luterilainen pyhättö
LUE MYÖS: Ilomantsin Sotatie on mielenkiintoinen kohde sotahistoriasta kiinnostuneille