
F-LIIGAN KESÄN SIIRTOVONKALEET: Mariia Hietikko
Mariia Hietikko. Tuskin löytyy kovin montaa toista naissalibandyn pelaajaa, joka on edustanut yhtä montaa seuraa. Kun peliuran päättyminenkään ei ole vielä edes käynyt mielessä, Hietikon

Mariia Hietikko. Tuskin löytyy kovin montaa toista naissalibandyn pelaajaa, joka on edustanut yhtä montaa seuraa. Kun peliuran päättyminenkään ei ole vielä edes käynyt mielessä, Hietikon

Kaksoset Emilia ja Olivia Pietilä ovat vuosien ajan kulkeneet yhtä matkaa. Sisarukset siirtyivät aikoinaan yhdessä Mynämäen Wirmosta ensin FBC Loistoon ja nyt TPS Salibandyyn. Pakko

Kun kannustetaan omaa joukkuetta, tehdään se sitten kunnolla. Siinä turkulaisen Anton Riihelän ajatus hyvästä kannattajakulttuurista. Antonin kohdalla se tarkoittaa myös värikästä pukeutumista illan otteluun. Upeaan

Ottajia olisi ollut muuallakin. Kun Hämeenlinnan Steelersin kärkihyökkääjä Markus Siprosen siirto Jyväskylän Happeeseen julkaistiin, siihen ei riittänyt pelkästään tiedote seuran nettisivuilla. Kyse oli sen verran

Yleisväri harmaa. Keski-ikäisiä ja senioripapparaisia sekä varttuneempaan ikään ehtineitä rouvia kannustamassa hillitysti omaa joukkuettaan. Väärin meni. Etenkin maajoukkueen lentopallo-otteluissa katsomossa on hulvaton meininki. Mukaan kannatustoimintaan

“Lopetin kouluhommat, katsellaan sitä sitten joskus, jos vielä on tarvetta” Joidenkin mielestä koulusivistyksen tai ammatin hankkiminen haittaa tavoitteellista urheilua. Osa ymmärtää lahjakkuuksien uravalinnat, mutta moni

Elli Kylmäluomalla oli edessään iso valinta. Opiskelupaikka piti olla sellaisella paikkakunnalla, missä olisi mahdollisuus pelata liigatasolla. Silloin neljä kaupunkia, Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu, olivat

Lundell, Nieminen, Lehtinen, Pärssinen, Niittymäki, Kiprusoff, Lehkonen, Kakko, Rantanen, Koivu, Nurminen, Vahalahti, Eloranta, Kallio… kiekkoillan esiintyjälista oli loputon ja komea. Kun edellä kerrottujen tuttujen nimien

Ennakko-odotukset olivat kovat. Amerikkalaisen Bailey Congerin piti olla TUTO Hockeylle vahvistus. Toisin kävi. Tryoutin ja Pitsiturnauksen jälkeen kaverin sopimus turkulaisjoukkueen kanssa ei kuitenkaan toteutunut. Mitään

Tuli täysosuma! Eikä pelkästään Suomen maajoukkueelle, joka Turun Kupittaan palloiluhallissa varmisti pääsylipun EM-kisoihin voittamalla karsintasarjan viimeisessä ottelussaan Latvian. Täysosuma tuli myös maaottelutapahtuman paikalliselle järjestäjälle. Turkulainen