Danielson-Kalmarin huvila on Asikkalan kuuluisan kesäasukkaan koti

PÄIJÄT-HÄME / ASIKKALA – Tienvarsiopasteet opastavat Vääksyn keskustasta Danielson-Kalmarin Suviniemen huvilalle. Lyhyen matkan päässä päätieltä sijaitsee kauniissa kanavaympäristössä eräs Vääksyn kauneimmista rakennuksista. Hyvässä kunnossa oleva uusrenessanssi-tyylinen huvila oli Johan Richard Danielson-Kalmarin kesäasunto. Hän vietti kesät Asikkalassa perheensä kanssa vuoteen 1932. Nykyisin Asikkalan kunta omistaa huvilan.

Suurelle yleisölle hieman tuntemattomaksi jäänyt Danielson-Kalmari (1853-1933) oli oman aikakautensa johtava suomalainen historiantutkija sekä merkittävä valtakunnan poliitikko. Hän oli Suomalaisen puolueen puheenjohtaja ja oli mukana säätyvaltiopäivillä useita kertoja. Danielson-Kalmari ehti olemaan myös kansanedustajana vuosina 1907-1917 sekä presidentin valitsijamiehenä. Presidentti Svinhufvud oli hänen hyvä ystävänsä.

Danielson-Kalmari oli autonomian puolestapuhuja ja myöhemmin itsenäisyyden intohimoinen kannattaja. Suomen itsenäistymisen jälkeen Danielson-Kalmari vetäytyi politiikasta, mutta osallistui yhä aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vuoden 1918 valtiomuotokiistan aikana hän oli kuningasmielinen.

Kansalaissodan jälkeen Danielson-Kalmari muuttui yhä oikeistolaisemmaksi esiintyen muun muassa Lapuan liikkeen vahvana kannattajana. Danielson-Kalmarin poliittista perintöä pidetään merkittävänä. Häntä pidetään presidentti Paasikiven poliittisena oppi-isänä.

Elämänsä viimeisinä vuosina Danielson-Kalmari muutti pysyvästi Vääksyn huvilalleen. Kyläläiset olivat tottuneet näkemään arvostetun valtioneuvoksen kävelyllä puolisonsa kanssa. Monet tunnetut mahtimiehet, kuten Gustav Mannerheim, vierailivat usein Vääksyn huvilalla.

Nykyisin huvilamuseossa on kaksi huonetta sisutettu kuuluisan kesäasukkaan aikakauden tyyliin. Toinen huoneista on ruokasali ja toinen Danielson-Kalmarin työhuone. Huvilassa on järjestetty taidenäyttelyitä.

DANIELSON-KALMARIN HUVILA

Osoite: Kalmarintie, Vääksy, Asikkala.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.