ETELÄ-KARJALA /LAPPEENRANTA – Harvassa suomalaisessa kaupungissa lentokenttä sijaitsee näin lähellä kaupungin keskustaa. Lappeenrannan kenttä on perustettu jo itsenäisyytemme alkutaipaleella, aikana, jolloin kaupunki oli vasta kasvamassa. Lentokoneet valtasivat tsaarin ajan ratsuväen harjoitusalueen.
Ennen talvi- ja jatkosotaa toiminta Lappeenrannassa oli hiljaista. Tilanne muuttui sotavuosina. Siitä tuli tärkeä huoltokenttä. Kesällä 1944 kentälle oli sijoitettu maamme parhaimmat hävittäjävoimat.
Lentokentän alueella toimii Karjalan ilmailumuseo. Piha-alueella ja osin sisätiloissa on nähtävänä Suomen ilmavoimien käytöstä poistettua kalustoa. Eräs museon erikoisuus on Nieuport-hävittäjästä tehty kopio. Konetyyppi oli ensimmäinen Suomen ilmavoimien hävittäjä. Alkuperäiset koneet tuotiin Venäjältä Lappeenrantaan vallankumouksen melskeissä.
Karjalan ilmailumuseo kostuu kahdesta hallista. Astuessaan sisälle, syntyy vaikutelma enemmänkin romuvarastosta kuin ilmailumuseosta. Todellisuudessa kyse on aivan muusta. Karjalan ilmailumuseon ”romuryhmä” on erikoistunut etsimään maahan pudonneiden historiallisten koneiden jäänteitä. Osia on saatu nostettua soista ja järvistäkin. Kyseessä on erikoinen harrastus, jossa tarvitaan suurta asiantuntevuutta.
Talteen saaduista koneen osista ja lentäjien mukana olleista henkilökohtaisista esineistä ilmailuhistoriaa harrastavat saavat selville mielenkiintoisia yksityiskohtia taistelutapahtumista ja lentäjien kohtaloista. Näitä on ikuistettu museon kokoelmiin nähtäväksi muillekin. Esillä on muun muassa koneen osien ohella laskuvarjoja, suunnistuskarttoja, sotilaspasseja, jopa kondomeja.
Osa ylös nostetuista koneista on suomalaisia ja saksalaisia, osa suomalaisten alas ampuneita venäläiskoneita. Historiallisesti arvokkaiden ”romujen” nostamiseen tarvitaan Sotamuseon lupa. Juridisesti pudonneet koneet ovat valtion omaisuutta.
KARJALAN ILMAILUMUSEO
Osoite: Lentokentäntie 37, Lappeenranta.
LUE MYÖS: Etelä-Karjalan Lottamuseo on kooltaan pieni, mutta sitä on hoidettu sitäkin suuremmalla sydämellä
LUE MYÖS: Etelä-Karjalan museon parasta antia on Viipuria esittävä pienoismalli
LUE MYÖS: Lappeenrannan hiekkalinnoista on tullut kaupungin suosituin nähtävyys
LUE MYÖS: Ratsuväkimuseo – rakuunat kuuluivat Lappeenrannan katukuvaan vuosikymmenien ajan
LUE LISÄÄ: Saimaan kanavamuseo kertoo kanavan eri vaiheista
LUE LISÄÄ: Wolkoffin talo on eräs Lappeenrannan kiehtovimmista museoista