50-vuotisynttärit voi pitää näinkin komeasti. Kimmo Välikosken keräämät arvokkaat paidat pääsivät hienosti esille. (Kuva: Kimmon kotialbumi.)
Mies lännenhattu päässään ja komeat cowboysaappaat jalassaan on asettunut omalle paikalleen katsomoon. Ottelu voi alkaa. Kimmo Välikoski on perin tuttu näky TUTO Volleyn lentopallo-otteluissa sekä myös TUTO Hockeyn kiekkomatseissa.
Tarinaa tästä turkulaisseuran piinkovasta kannattajasta voisi kertoa monelta eri kantilta. Voisi udella, mistä syntyi idea pitää ikimuistoiset wanhan ajan kunnon 50-vuotisbileet. Tai mistä kumpuaa Cowboy-Kimmon innostus hevosiin ja ratsastamiseen?
Kyseessä on myös ilmeisen kova musiikkimies, vai kuinka? Voitaisiin ehkä keskustella loputtomiin koirista ja entisaikojen nostalgisista amerikanraudoistakin.
Keskitytään tällä kertaa kuitenkin TUTO Rebels -kannatusyhdistyksen jäsenen Kimmo Välikosken erityisen komeaan pelipaitakokoelmaan. Se on nimittäin laajuudessaan poikkeuksellisen suuri. Kokoelma koostuu kymmenistä lähinnä TUTO-aiheista pelipaidoista.
Kyseessä on vieläpä vuosien aikana kerätyistä aidoista pelipaidoista, game worn -paidoista, kuten asia nykyään hienosti ilmaistaan.
Mistä ja milloin vahva kytkös juuri Tutoon aikoinaan syntyi?
– Kaikki kaverini kannattivat 1980-luvulla Turun Palloseuraa. Luokkakaverinikin oli tuleva TPS:n liigakiekkoilija Jani Kiviharju. Halusin kuitenkin puolustaa pienempiä. ”Vastarannankiiskinä” kannatin TuToa.
– Vanhan Kupittaan hallin aikana muistan, kun isä vei katsomaan legendaarista TPS-Ilves -ottelua. Siitä syntyi kipinä jääkiekkoon, mutta myöhemmin innostuin kuitenkin Lausteen työläisperheen poikana seuraamaan Tuton otteluita. Jäin seuravalinnassani silloin vähemmistöön, mutta samoin tein musiikinkuuntelussakin. Monet kuuntelivat Metallicaa ja Kissiä, mutta oma suosikkibändini oli W.A.S.P.
Onko itselläsi pelitaustaa?
– Lausteella lapsena asuessani urheilukenttä oli kodin vieressä, ja niinpä oltiin aina ulkona pelaamassa kesällä jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa. Hetken tuli pelattua lentopalloakin Lausteen Kunnossa. Aikuisena höntsäjääkiekko tuli kuvioihini.
Kuinka monta lätkäpaitaa kuuluu nyt kokoelmaasi?
– Yli neljäkymmentä. Kokoelma karttuu koko ajan.
Miten olet hankkinut paitoja kokoelmaasi?
– Ostamalla huutokaupoista. Lisäksi olen saanut muutamia paitoja lahjaksi pelaajilta ja kavereiltani. Paitoja on tullut hankittua vähän joka pelikaudelta sellaisilta pelaajilta, jotka koen hyviksi joukkuepelaajiksi. Eli en ole hankkinut mitä sattuu pelipaitoja, vaan siinä on ollut aina jokin tietty tarkoitus.
TUTO Hockeyn legendan Juho Virtasen pelipaidat lienevät kokoelmasi suosituimmat.
– Nyt niitä on yhdeksän eri pelipaitaa. Toivottavasti tulee vielä yksi, kun Virtanen siirtyi pelaamaan Naantaliin. VG:n pelipaita olisi siten kymmenes Virtaselle kuulunut pelipaita.
Mikä yksittäinen pelipaita ja miksi se on itsellesi erityisen arvokas?
– Yhden punaisen pelipaidan sain Juho Virtaselta suoraan pelin jälkeen, mutta kaikki paidat ovat tärkeitä.
Kenen puuttuva pelipaita olisi seuraavaksi toivottavaa saada mukaan kokoelmaasi?
– Sipposen Jussin paita.
Naantalin VG-62:n kiekkokasvatti Jussi Sipponen kuulostaa monelle vieraalta pelaajalta. Hän toimi useamman vuoden ajan muun muassa Suomi-kiekon lähettiläänä, pelaajavalmentajana, Islannissa. Sipponen on edustanut myös Mestis-seura Tutoa. Sipponen päätti peliuransa naantalilaisseurassa.
– Olen vuosien ajan seurannut Tuton vanhoja pelaajia, joista moni on pelannut myös VG:ssä. Vähän taiteilijaluonnettakin omaava Sipponen pelasi aikoinaan 2000-luvun alkuvuosina Tutossakin.
Ilmeisesti lentopalloseura TUTO Volleyn pelipaidoista on tullut liiganousun myötä uusi keräilykohde?
– Niitä olen kerännyt itselleni jo Tuton Runosmäen palloiluhallin divariajoilta alkaen.
Vanhoja pelipaitoja on helppo säilyttää komerossa, mutta jos haluaa saada paidat esille, niin se vaatii erikoisjärjestelyjä.
– Lähinnä keräämäni pelipaidat ovat olleet kotona tallessa Ikean kassissa. Ei ole oikein ollut paikkaa laittaa niitä näytille. Järjestäessäni omat 50-vuotisjuhlat Turun Kisa-Veikkojen Rientolassa sain kaikki paidat hienosti esille.
Miltä kuulostaa idea saada pelipaitakokoelmasi nähtäväksi Kupittaan jäähalliin?
– Sehän kuulostaa hyvältä ajatukselta. Ja onhan minulla paitojen ohella muutakin lätkämateriaalia, kuten maalivahti Kaapo Kähkösen pelimaila.




