Valikko Sulje

Liigan kummajainen TPS:n Noora Vuorela hitsaa laivoja päivällä ja torjuu palloja illalla

Noora Vuorela, TPS:n maajoukkuetason huippumaalivahti ja Meyerin telakan levyseppähitsaaja, joten tarvitaan kaksi erilaista kypärääkin. Kun kotona yksinhuoltajaäitiä odottaa vielä päiväkoti-ikäinen lapsi, on koossa melkoinen yhdistelmä. Mutta niin vain Noora toteuttaa hienoa salibandyuraa liigatasolla.

TPS:n maalivahti Noora Vuorela on naisten F-Liigan kummajainen – positiivisessa mielessä. Vastaavanlainen erikoisuus on harvinaista muissakin kotimaisissa palloilulajeissa. Vuorela viihtyy päivät pitkät kypärä päässään, päivällä telakalla levyseppähitsaajana ja illalla liigajoukkueen maalivahtina.

Kyse on melkoisesta saavutuksesta lajin maajoukkuetason maailmanmestarilta ja raskasta päivätyötä tekevältä ”rautakouralta” sekä pienen tytön äidiltä. Suurin osa salibandyä liigatasolla pelaavista naisista lopettaa siinä vaiheessa, kun on aika perustaa oma perhe.

Kas tässä, Noora Vuorelan kiehtova tarina.

Nainen hitsaajana on poikkeuksellista, mutta ei ole enää nykyisin suuri harvinaisuus. 26-vuotiaan Vuorelan kohdalla erityistä on kuitenkin se, että hän painaa telakkahommia päivävuorossa ja treenaa joukkueensa kanssa useana iltana viikossa. Tämän päälle tulevat vielä pelit ja omatoiminen harjoittelu. Päivän päätteeksi äitiä odottaa kotiin päiväkoti-ikäinen Mila-tytär, jonka Noora sai jo 19-vuotiaana.

Ammattimaisen amatööriurheilun, aamulla kello seitsemän alkavan päivätyön ja lapsiperheen elämän yhdistäminen ei kuulosta helpolta. Kaiken yhdistämiseen tarvittaneen vahva tukiverkosto ja intohimoa.

Ihan ensimmäiseksi onkin pakko udella, miten tämä kaikki on mahdollista.

– Aika paljonhan siinä on sommittelua. Aikataulua pitää miettiä tarkkaan. Isovanhempien rooli on iso. Lapsi on usein heillä hyvässä hoidossa. Ilman heitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Olen usein miettinyt, jaksanko, mutta aina vaan olen löytänyt itseni hallilta. Kyse on intohimosta lajia kohtaan.

Telakan pilli ulvahtaa työpäivän päättyneeksi juuri ennen kello neljää iltapäivällä. Vuorelan työpäivät venyvät pitkiksi.

– Töiden jälkeen haen lapseni päiväkodista. Vien hänet sinne ensimmäisenä aamulla ja haen viimeisenä. Sen jälkeen menemme kotiin tekemään ruokaa. Ja nyt kun Mila on jo isompi, hän lähtee usein mielellään mukaani harjoituksiin. Siellä riittää touhuamista. Tytön iltapalakin otetaan aina treeneihin mukaan. Mila on aloittanut itsekin jo salibandyn harrastamisen eskarisabässä.

Vuorela ei aikoinaan kulkenut telakanportista sattumalta sisälle. Aluksi merkonomin koulutus tarjosi Nooralle siistiä sisähommaa toimiston pöydän ääressä. Se ei liikunnalliselle nuorelle naiselle sopinut. Työvoimatoimisto etsi uusia levyseppähitsaajia laivanrakentamiseen. Vuorela kiinnostui, haki ja pääsi opettelemaan hitsausta. Toimistohommat saivat väistyä haalarihommien tieltä.

Miksi vaihdoit alaa täysin toisenlaiseen?

– Kun istut kahdeksan tuntia, kroppakaan ei toimi sen jälkeen. Kaverini kanssa päätettiin, että haetaan mukaan hitsaajakoulutukseen. Molemmat pääsimme. Siellä olemme vieläkin.

Millainen on normaali työpäiväsi?

– Olen ulkotöissä koko päivän. Satoi tai paistoi, niin hitsaamme laivan runkoa kasaan. Haalarit päällä ja kypärä päässä tehdään hommia. Telakalla paikasta toiseen mennään polkupyörällä. Työni on kuitenkin monipuolista. Kun kiipeät portaita pitkin useita kertoja päivässä kahdeksanteentoista kerrokseen, saat liikuntaakin. Työpäivän aikana kertyy yli 10 000 askelta.

Miten työantajasi ja työkaveriksi ovat suhtautuneet salibandyn pelaamiseesi, sillä se varmasti ajoittain vaatii joustoa työajoissa?

– Lähes kaikki työkaverini ovat yli 50-vuotiaita miehiä. He suhtautuvat minuun ja harrastukseeni hyvin. Ovat aina tsemppaamassa ja seuraavat pelejäni. Työkulttuuri telakalla on varsin äijämäinen, mutta olen sen verran rento tyyppi, että sopeudun siihen hyvin. Oma pomoni on myös ihan uskomaton. Aina kun on ollut esimerkiksi maajoukkueleirejä, työasiat on saatu sovittua.

Vuorelan kehittyminen maajoukkuetasoiseksi maalivahdiksi ei ole ihme, sillä hän on ollut lapsesta lähtien liikunnallisesti lahjakas. Jalkapallo kulki pitkään salibandyn rinnalla, kunnes aikuisiän kynnyksellä oli tehtävä lajivalinta. Päätöstä helpotti se, kun Noora valittiin salibandyssä tyttöjen maajoukkueeseen.

Kerro, miten salibandynharrastuksesi alkoi.

– Ensimmäinen valmentajani oli FBC Loiston valmentaja Matti Pienihäkkinen. Olin mukana silloin kortteliliigassa ja myöhemmin Matti oli valmentajani myös TPS:n junnuissa. Pienihäkkinen ehdotti minulle maalivahdin roolia, kun olin 10-vuotias. Sinne jäin.

Lahjakas ja kunnianhimoinen turkulainen valittiin 19-vuotiaiden salibandyn maajoukkueeseen. Tuloksena vuoden 2012 Slovakian MM-kisoista oli historiallinen tyttöjen maailmanmestaruus.

Millaisia muistoja Slovakian kisoista on jäänyt?

– Sieltä on parhaat mahdolliset muistikuvat. Ruotsi tuli vastaan jo välierissä. Johdimme, mutta Ruotsi tuli tasoihin ihan ottelun lopussa. Jatkoajalla saimme rankkarin. Menin kaukalolaidan taakse piiloon, kun en pystynyt katsomaan. Alisa Pöllänen ratkaisi meille voiton ja pääsimme loppuotteluun. Finaalissa voitimme tiukan pelin jälkeen Sveitsin ja olimme maailmanmestareita.

Pian maailmanmestaruuden voittamisen jälkeen Vuorela huomasi olevansa raskaana. Niinpä MM-kullan jälkeen syntyi Mila-vauva ja 19-vuotias Noora jäi äitiyslomalle, mutta jo puolisen vuotta synnytyksen jälkeen Vuorela oli jälleen tolppien välissä.

Miten näinkin nopea paluu maalin suulle oli mahdollista?

– Asuin silloin Oulussa ja pelasin kolmosdivarissa yhden kauden. Sen jälkeen palasin takaisin Turkuun ja Tepsiin.

Vaikka Vuorela teki nopean paluun takaisin liigaympyröihin, oli unelma naisten maajoukkueesta tässä vaiheessa kaukainen. Mutta niin vain tuli puhelinsoitto maajoukkueen päävalmentaja Lasse Kurroselta, joka esitti kutsun saapua maajoukkueleirille. Vuoden 2017 pelatuissa aikuisten MM-kisoista tuli hopeaa Suomen hävittyä Ruotsille rangaistuslaukauskisan jälkeen.

Jo valinta aikuisten MM-kisoihin oli melkoinen saavutus Nooralta, silloin 3,5 -vuotiaan lapsen äidiltä, joka oli saman aikaisesti opettelemassa uutta ammattiaan levyseppähitsaajaksi. Kaiken lisäksi Vuorela pudotti lyhyessä ajassa painoaan parisen kymmentä kiloa.

Mistä syntyi ajatus painonpudotuksesta?

– Kun sain kuukauden pelaajapalkinnon alkuvuonna 2017, päätin päästä vielä huippukuntoon. Onnistuin ja sitä myötä pääsin mukaan aikuisten maajoukkuetoimintaan.

Vuorela on ollut jo vuosien ajan TPS:n tärkein pelaaja. Maalivahdin rooliin kulminoituu usein se, miten oma joukkue menestyy. Vuorela ohjaa kokemuksellaan mielellään maalin suultaan äänekkäästi kenttäpelaajia.

Olet ollut jo pitkään joukkueesi tärkein pelaaja. Miten koet tämän?

– Olen maalissa itsevarma ja haluan näyttää sen myös pelikavereilleni, koska se auttaa joukkuettanikin. Torjuntatyylini on rauhallinen. Yritän keskittyä peittävyyteen. Minulla on myös hyvä heittokäsi. Minusta on vain mukavaa, että minuun luotetaan. Siitä tulee vielä enemmän näytönhaluja.

Hannu Fälden, Turun alueen tunnettu maalivahtivalmentaja, on seurannut Vuorelan uraa vuosien ajan. Hän muistaa Nooran jo juniorivuosilta. Fälden on ollut myös Vuorelan liikunnanopettaja.

– Noora on luonnonlapsi, eli hänellä on aina ollut luontaista kykyä maalivahdiksi. Perusvalmiudet, kuten taito lukea peliä, hyvä heittokäsi ja luontainen torjunta-asento, ovat hyvät. Ei hänestä muuten olisi tullut maajoukkuetasoinen maalivahti. Myös iso koko auttaa. Nooran vaiherikas elämänkokemus näkyy kaikessa. Hän on yksilöurheilija joukkuelajissa.

Noora Vuorela on oman joukkueensa tärkeimpiä pelaajia. Kyseessä on luonnonlapsi, eli hänellä on aina ollut luontaista kykyä maalivahdiksi.

ETUSIVU