Merimiehenkotimuseo – merenkulku oli kaupunkilaisten tärkein elinkeino

VARSINAIS-SUOMI / UUSIKAUPUNKI – Uudenkaupungin seudulla on käyty kauppaa jo varhaiselta keskiajalta lähtien. Puuastiat ovat olleet nimensä mukaisesti Vakka-Suomessa tärkeä vientiartikkeli. Kauppaa tehtiin Itämeren muiden kansojen kanssa ja vastineeksi saatiin suolaa. 1800-luvulla Uudenkaupungin asukasluku lähti nousuun. Samalla merenkulusta tuli kaupunkilaisten tärkein elinkeino. Laivoja rakennettiin ja moni nuori pestautui merimieheksi.

Museoksi muutettu merimiehen koti Myllymäen laidalla on eräs Uudenkaupungin vanhimmista rakennuksista. Kaupunki kärsi 1800-luvulla kahdesta suuresta tulipalosta, mutta korkeammalla sijaitseva merimiehen koti säilyi. Sen vanhimmat osat lienevät peräisin 1770-luvulta.

Säilyneiden henkikirjojen mukaan Myllykadun pienessä punaisessa talossa on asunut historiansa aikana perä jälkeen useita merimiehiä. 1800-luvulla merimiehet olivat Uudenkaupungin suurin ammattiryhmä. Nyt talo on sisustettu kuvaamaan, millainen oli merimiehen koti yli 100 vuotta sitten.

Monet talossa vuokralla asuneet merimiehet olivat suurimman osa vuodesta merillä. Osa seilasi Itämerellä, osa kiersi maailmaa laajemmaltakin. Merimiesten mukana Uuteenkaupunkiin rantautui uusia aatteita ja ylellisyystavaroita. Useat merimiesten vaimot joutuivat hoitamaan yksinään kodin taloutta ja kasvattamaan lapsiaan. Moni kaukomailla purjehtiva perheenisä saattoi olla vuosiakin poissa kotoa. Itämerellä purjehtivat laivat talvehtivat kotimaan satamissa.

Myllymäen talon eräs asukkaista oli laivapuuseppä Victor Roslöf. Hän osti talon 1900-luvun alussa. Jäätyään eläkkeelle merimiehen ammatissa Victor jatkoi vielä hevosajurina. Muistona merimiesajoista on Myllymäen museossa merimiesarkku, joka on täynnä Victorin puusepän työkaluja. Roslöfin suku omisti rakennuksen aina 1990-luvulla asti, kunnes kaupunki osti sen. Viimeiset vuosikymmenet talo oli lähinnä kesäasuntona.

MERIMIEHENKOTIMUSEO

Osoite: Myllykatu 10, Uusikaupunki.

KARTTA

Lue lisää

Lue lisää

Tutustu myös näihin: Bonk-museo Luotsimuseo Uudenkaupungin automuseo  Wahlbergin museotalo

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.