Merimuseossa historia vie 1800-luvun Kristiinaan

POHJANMAA / KRISTIINANKAUPUNKI – Moni Kasitietä kohti pohjoista kulkeva porhaltaa Kristiinankaupungin ohi. Harmi, sillä tarjolla olisi eräs tunnelmallisimmista rannikkokaupungeistamme. Kristiinankaupungin viehättävä keskusta puutaloineen ja kapeine kujineen on harvinainen, ei pelkästään Suomessa, vaan kaikkialla Pohjoismaissa.

Rauman vanhakaupunki on nostettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Yhtä hyvin se voisi olla Kristiinankaupunki, Pohjanlahden helmi. Kaupungissa ei ole edes tulipalo tehnyt tuhojaan.

Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti Kristiinankaupungin vuonna 1649, vieläpä hyvälle kauppapaikalle. Moni kaupunkilainen sai merenkulusta, kalastuksesta ja kaupankäynnistä toimeentulonsa. Kristiinankaupungissa rakennetut purjelaivat seilasivat maailman meriä aina Amerikkaa myöten. Satamassa lastattiin laivoihin tervaa ja puutavaraa. Paluumatkalla tuotiin suolaa, tupakkaa ja sokeria. Osa matkusti Pohjanmaalta siirtolaiseksi Amerikkaan.

On selvää, että historialliset merenkulun komeat perinteet omaavassa kaupungissa on myös aiheeseen liittyvä museo. Kristiinankaupungin merimuseo on vieläpä eräs Suomen tunnelmallisimmista merimuseoista. Nähtävää on kertynyt runsaasti, ja hyvä niin.

Merimuseo perustettiin vuonna 1983. Ansiokkaan työn taustalla oli kristiinalainen merikapteeni ja kotiseutuneuvos Jouni Harju. Hän oli merenkulun kanssa tekemisissä vuosikymmenien ajan ja ehti olla myös paikallisen Kristiinan Merihistorian yhdistyksen puheenjohtajana. Tämä organisaatio hallinnoi yhä perustamaansa museota.

Merimuseo sijaitsee Kauppatorin kupeessa kirjaston yläkerrassa. Sisälle mennään sisäpihan kautta. Vinttitila on entinen Wendelinin varustamon purjeompelimo. Laivanvarustaja Simon Anders Wendelin rakennutti empiretyylisen talon perheelleen asunnoksi vuonna 1837.

Yläkerran näyttelytila on rakennettu muistuttamaan merillä seilaavan purjeveneen kantta. Esillä on muun muassa ohjaamo ruoreineen, kapteenin hytti ja laivakeittiö. Osa tavaroista on Merihistorian yhdistyksen keräämiä ja huutokaupoista ostettuja. Paljon esineitä on tullut myös kaupunkilaisten lahjoittamina.

Nähtävänä on purjelaivakauden varusteita, pienoismalleja, lippuja ja viirejä, laaja kokoelma merenkulkuaiheisia maalauksia, valokuvia, navigointivälineitä, merimieskirstuja ja ulkomaiden eksoottisten esineitä. Eräs kiehtovimmista yksityiskohdista on vanhanmallinen sukelluspuku ja kipparin metrin pituiset piiput.

Merimuseon venenäyttely sijaitsee Merimakasiinissa lähempänä satamaa sisältäen moottori- ja purjeveneitä. Täällä kannattaa vierailla jo pelkästään Kristiinankaupungin telakasta ja höyrylaivalaiturista tehdyn yksityiskohtaisen pienoismallin ansiosta.

MERIMUSEO

Osoite: Kauppatori, Kristiinankaupunki.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Lue lisää: Lebellin kauppiaantalo on Kristiinankaupungin ykkösnähtävyys – tarjolla on jotain ainutlaatuista

Lue lisää: Carlsron museo saa vierailijan suun loksahtamaan auki – Åke Weckströmin elämäntyö on jälkipolvien nähtävänä

Lue lisää: Kiilin kotiseutumuseo esittelee monipuolisesti suomenruotsalaista talonpoikaiskulttuuria

LUE LISÄÄ: Kristiinankaupunki on eräs Pohjoismaiden parhaiten säilyneistä puukaupungeista

Lue lisää: Muinainen asuinpaikka Susiluola, totta vai tarua – kiistely jatkuu kiivaana

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.