Carlsron museo saa vierailijan suun loksahtamaan auki – Åke Weckströmin elämäntyö on jälkipolvien nähtävänä

POHJANMAA / KRISTIINANKAUPUNKI – On keräilijöitä ja keräilijöitä Ja sitten on Åke Weckström (synt. 1909). Tai oikeammin oli, sillä eräs Suomen ahkerimmista keräilijöistä kuoli vuonna 1989. Jälkipolville jäi ihmeteltäväksi kokoelma, jonka suuruutta on vaikea edes kuvitella.

Nimi Carlsron museo ei etukäteen kerro, mistä on kysymys. Calsro on poikkeuksellisen koristeellinen kartano, joka sijaitsee Suurjärven rannalla noin viisi kilometriä Kristiinankaupungista pohjoiseen. Pelkästään kartanon värikäs historia on mielenkiintoisen tarinan arvoinen. Carlsron kartano on kokenut monenlaista ennen nykyistä museoaikaa.

Åke Weckström ja hänen käsittämättömän laaja yksityinen kokoelma tekee kohteesta Suomessa ainutlaatuisen. Kyse on museosta, jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin.

Kauppaneuvos ja toisen polven laivanvarustaja sekä poliitikko Carl Alfred Carlström rakennutti kertaustyylisen kartanon kesähuvilakseen vuonna 1896. Huvila sai nimekseen Carlsro. Sen suunnitteli vaasalainen arkkitehti Fredrik Thesleff. Carlsro ei ollut alueen ainoa komea rakennus, sillä vaurastuneet Kristiinankaupungin muutkin porvarit rakensivat 1800-luvun lopulla kesähuviloitaan Suurjärven rannalle.

Merenkululla ja laivanvarustuksella vaurastunut Carlström ehti nauttia kartanostaan kymmenisen vuotta, kunnes liikekumppani ja yrityksen taloudenhoitaja Emil Axelin kavalsi ison summan Carlströmin rahoja. Kyse oli miljoonaluokan petoksesta. Liiketoiminta tyrehtyi ja Carlström ajautui konkurssiin. Hän ratkaisi ongelmansa tekemällä itsemurhan vuonna 1910.

Carlsro myytiin irtaimistoineen vuonna 1912 Suomen Matkailijayhdistykselle. Huvila toimi kesähotellina ja lepokotina vuosina 1924-1945. Sen jälkeen Carlsro oli vuosien ajan tyhjillään kummituslinnana. Yhdistys myi huvilansa huutokaupassa kristiinankaupunkilaiselle Weckströmille vuonna 1960. Uusi omistaja päätti tehdä huvilasta museon siirtämällä sinne vanhojen esineiden kokoelmansa.

Weckström hoiti museotaan yhdessä vaimonsa Annin (Stenlund) kanssa ja samalla jatkoi intohimoisesti keräilyään. Työnsä ohessa hevoskärryillä kulkenut vesi- ja roskakuskina Weckström pelasti ja keräili esineitä. Hän otti talteen löytämiään esineitä ja osti niitä lisää huutokaupoista sekä sai lahjoituksia kaupunkilaisilta.

Kokoelma karttui niin suureksi, että sen todellista kokoa on jopa vaikea arvioida. Kyse lienee kymmenistä tuhansista esineistä. Vaikka osa on nykyisin varastoitu muualle, on museo yhä aivan täynnä Åken keräämiä vanhoja esineitä, tauluja, huonekaluja jne.

Weckströmin kuoltua museo siirtyi 1970-luvulla perustetun Carlsron museosäätiön ja oman poikansa hoitoon. Lopulta vuonna 2002 Kristiinankaupunki otti vastuun museon toiminnasta.

Åken kokoelma kertoo Kristiinankaupungin ja sen asukkaiden historiasta aina 1600-luvulta 1900-luvulle. Huoneet on sisustettu antiikkihuonekaluilla sekä fajanssi- ja posliinikakluuneilla. Kultasepänverstas ja apteekin irtaimisto ovat säilyneet kokonaisuuksina.

Carlsron museo ja Weckströmin laaja kokoelma synnyttää vierailijoissa monenlaisia tuntemuksia. Museoalan ammattilainen ehkä kokee museon kaoottisena paikkana, sillä tavaraa on esillä niin paljon. Monelle matkailijalle paikka on kuitenkin iso elämys, sillä vastaavaa ei löydy Suomesta. Päällimmäisenä on ihmetys, miten roskakuskina elantonsa hankkinut Weckström on onnistunut hankkimaan näin suuren henkilökohtaisen kokoelman. Ja miten yhden ihmisen elämä on ylipäätään riittänyt ajallisesti kokoelman keräämiseen.

Elämys olisi täydellinen, jos museokierrokselle saa oppaan mukaan. Nimittäin tarinoita riittää.

CARLSRON MUSEO

Osoite: Carlsrontie 181, Kristiinankaupunki.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Lebellin kauppiaantalo on Kristiinankaupungin ykkösnähtävyys – tarjolla on jotain ainutlaatuista

LUE MYÖS: Merimuseossa historia vie 1800-luvun Kristiinaan

LUE MYÖS: Merimakasiinin erikoisuutena ovat tarkat pienoismallit 1800-luvun Kristiinankaupungist

LUE MYÖS: Kiilin kotiseutumuseo esittelee monipuolisesti suomenruotsalaista talonpoikaiskulttuuria

LUE MYÖS: Kristiinankaupunki on eräs Pohjoismaiden parhaiten säilyneistä puukaupungeista

LUE MYÖS: Muinainen asuinpaikka Susiluola, totta vai tarua – kiistely jatkuu kiivaana

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.