Panokset kovenevat Kolmosessa – kaikki keinot otetaan nyt käyttöön

Kimurantiksi menee. Kolmosen taistelu noususta Kakkoseen tiivistyy. Neljä joukkuetta, FC Åland, Peimari United, Maskun Palloseura ja FC Interin reservijoukkue, taistelee runkosarjan piikkipaikasta. Vain voittaja pääsee Kakkosen jatkokarsintaan.

Panokset kovenevat kohti tynkäsarjan loppuhuipennusta. Ainakin Peimari United on huomannut, miten kaikki mahdolliset keinot on otettu käyttöön. Vierasottelu FC Interiä vastaan siirrettiin pelattavaksi myöhemmin. Menettelytapa, miten siirtoon päädyttiin, suhtauduttaan perin nuivasti Paimio-Sauvo-suunnalla.

– Kun ottelu piti pelata torstaina (3.9.), saimme saman viikon maanantaina yllätyssoiton FC Interiltä. Seura ehdotti jostain syystä ottelun pelaamista jo päivää aikaisemmin, keskiviikkona. Kolmonen on amatöörisarja ja meidänkin pelaajat käyvät töissä. Koska pika-aikataululla on vaikeaa saada työvuorot sovittua uusiksi, emme suostuneet, kertoo Peimari Unitedin joukkueenjohtaja Mika Louhola.

Seuraavaksi Peimari United sai postia suoraan Palloliitolta.

– He ilmoittivat vedoten liiton sääntöön 6§21 ottelun siirrettäväksi toiseen ajankohtaan. Eli se oli meille liitolta vain ilmoitusasia. Vastustajan eli Peimari Unitedin mielipidettä ei tarvittu, mutta pyysivät kuitenkin neuvottelemaan Interin kanssa uuden ajankohdan.

Kyseisen pykälän mukaan, jos Palloliitto kutsuu pelaajan edustustehtäviin jostain joukkueesta, sillä on mahdollisuus anoa mahdollisen päällekkäin menevän ottelun siirtoa.

– Anominen pitää tapahtua pykälän mukaan viimeistään viikkoa ennen ottelua. Nyt toive siirrosta tuli paljon myöhemmin. Tosin kyseisen pykälän mukaan, jos kutsu tulee myöhemmin, anomuskin voidaan tehdä myöhemmin. Selvisi, että Interistä oli aluksi kutsuttu kaksi pelaajaa ja lopuksi vielä myöhemmin (sunnuntaina 30.8.) kolmas pelaaja.

Peimarissa ihmetellään yhä anomuksen ajankohtaa.

– Kun kaksi kutsun saanutta pelaajaa oli hyvissä ajoin tiedossa, Inter ei anonut ottelun siirtoa säännön määräämässä ajassa. Kun Palloliitto esitti lisäkutsun sunnuntaina 30.8., se mitätöi edellisen aikarajasäännön. Miksi ja millä perustein? Syntyi vaikutelma, että Palloliitto ei käytä edes harkintaa näissä tapauksissa.

Kyseessä U19-pelaajille tarkoitettu maajoukkueleiri.

– Interistä kutsun olivat saaneet Jan Heinonen ja Roope Kantola. Tilastojen mukaan molemmat pelaajat ovat pelanneet tällä kaudella vain muutamassa Kolmosen ottelussa. Kolmas myöhemmin kutsuttu Interin pelaaja oli maalivahti Linus Virkki, joka ei ole pelannut vielä minuuttiakaan. Tuntuu ihmeelliseltä, kun Interin kokoonpanossa on 32 pelaajaa, miten joukkue ei voi pelata yhtä Kolmosen sarjaottelua ilman näitä pelaajia.

Palloliiton säännön pyrkimyksenä on varmistaa, etteivät liiton päällekkäiset tapahtumat aiheuta ongelmia niille seuroille ja joukkueille, joista pelaajia kutsutaan.

– Tätä sääntöä voidaan tulkita monella eri tavalla ja sen harkitsematon soveltaminen saattaa mahdollistaa eri osapuolten epätasa-arvoisen kohtelun. Menettelytapa ei kohtele kaikkia osapuolia tasapuolisesti. Vastustajan mielipidettä ei tarvitse tietää. Päätöksen vaikutusta toisen joukkueen otteluohjelmaan ei huomioida. Eikä kaikilla Kolmosen joukkueilla ole edes mahdollista käyttää tällaista edustustehtäväkorttia muokatakseen otteluohjelmaa omaksi edukseen. Jos kilpasarjaan osallistuva joukkue, joka ei saa haluamiaan pelaajiaan tiettyyn otteluun, pitäisi ottelu silti pelata sarjaohjelman mukaisesti.

Uuden ottelupäivän löytäminen oli haasteellista. Ottelun ja Palloliiton edustustehtävän välillä on oltava vähintään kaksi kokonaista päivää.

– Halusimme pelata siirretyn ottelun mahdollisimman pian. Muuten meille olisi tullut pitkä yli kolmen viikon ottelutauko ja lopuksi meillä olisi kahdeksan päivän sisällä kolme ottelua.

Molemmat seurat tekivät omia ehdotuksiaan, joista Palloliitto valitsi kummaltakin osapuolelta yhden ehdotuksen. Kahden vaihtoehtoisen ottelupäivämäärän kesken suoritettiin kolikkoarvonta liiton toimistolla. FC Inter ehdotti 15.9. ja Peimari United 8.9.

– FC Interin ehdotus voitti eli hävisimme senkin. Arvonnan tulos on kuitenkin helppo hyväksyä, sillä ratkaisu oli molempien osapuolten suhteen reilun menettelyn tulos.

Kun koko episodi ei mennyt Peimari Unitedin mukaan oikeudenmukaisesti, ja kun vielä joukkue hävisi viimeisen kolikkoarvonnankin, on odotettavissa mielenkiintoinen ottelu 15.9. Kupittaan Vitosella. Veikkausliigapelaajilla vahvistettu FC Inter saa vastaansa valmiiksi ärsytetyn joukkueen. Mitä todennäköisemmin turkulaisilla on nousuhaaveiden kannalta myös pakko voittaa.

Kolmosen runkosarjan otteluohjelma on onnistunut, sillä sarjan kärkijoukkueet kohtaavat kaikki toisensa. Yhdelläkään ei ole helppoa loppuohjelmaa. Hävitä ei saa ja yhden pisteen tasapelikin voi olla myrkkyä.

ETUSIVU