ETELÄ-SAVO / MIKKELI – Näky lienee ollut melkoinen, kun mikkeliläisen apteekkari Grenmanin poika ajeli kaupungin ensimmäisellä polkupyörällä. Renkaat olivat umpikumia ja jarrutkin puuttuivat. Pyörän kurvikkaasta ulkonäöstä päätellen ilman kaatumisia ei selvitty. Entisaikojen 1880-luvun polkupyörä lienee monelle Suur-Savon museon mielenkiintoisin esine.
Nimi on komea, Suur-Savon museo, mutta itse museo on vähemmän suuri. Koolla ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä Mikkelin vanhaan harmaakiviseen lainajyvästöön tehty kulttuurihistoriallinen museo on laadukas. Esineet ovat nähtävänä teemoittain. Museon tiloja käytetään taitavasti hyväksi. Yleisilme on siisti ja tyylikäs.
Suur-Savon museon toiminta käynnistyi jo 1900-luvun alkuvuosina. Kokoelmat karttuivat siihen tahtiin, että tarvittiin toistuvasti lisätilaa. Nykyiset tilat viljamakasiiniin valmistuivat 1960. Museotoimintaa varten piti tehdä hieman muutostöitä. Rakennuksesta tuli kolmikerroksinen ja seiniin puhkaistiin ikkunat. Kylkeen rakennettiin pieni lisärakennus.
Suur-Savon museo esittelee Mikkelin ja ympäröivän seudun historiaa. Museon ensimmäisessä kerroksessa esitellään talonpoikaiskulttuuria, elinkeinoja ja ruokataloutta. Toisessa kerroksessa on esillä säätyläisten ja kaupungin virkamiesten käytössä olleita astioita ja huonekaluja. Ylimmäisessä kerroksessa kerrotaan Mikkelin kaupungin historiasta. Nähtävänä on muu muassa tohtori Hällströmin komea piippuhylly.
Eräs Suur-Savon museon erikoisuus on kaksi historiallista naisen asua. Molemmat on tehty hautalöytöjen perusteella. Vainajat haudattiin rautakaudella juhlavaatteissaan. Korut laitettiin mukaan viimeiselle matkalle.
Museossa esillä oleva pitkä tuohisen sotalipun säilytyskotelo on historiallisesti arvokas. Porrassalmen taistelussa käytetty lippu ei valitettavasti ole säilynyt. Taistelu käytiin Mikkelissä 1789 Ruotsin ja Venäjän välillä.
SUUR-SAVON MUSEO
Osoite: Otavankatu 11, Mikkeli.
LUE MYÖS: Harjukosken mylly muistetaan elokuvasta Ulvova mylläri
LUE MYÖS: Jalkaväkimuseo sijaitsee armeijan alkuperäisissä tiloissa
LUE MYÖS: Marskin salonkivaunu – avoinna kerran vuodessa
LUE MYÖS: Porrassalmen taistelu päättyi Ruotsin kuninkaan voittoon – ilo oli lyhytaikainen
LUE MYÖS: Päämajamuseo ja Muisti – mikkeliläiset ovat ylpeitä sotaisesta lähimenneisyydestään