Tepsiläiset ry on TPS-henkinen klubi – Roope Paltta on yhdistyksen uusi puheenjohtaja

Hannu Ansas, Mikko Ketonen, Markku Mattila, Raimo Puolimatka, Pekka Ruola, Seppo Verronen, Hannele Virtanen…Tuttuja nimiä vuosien takaa turkulaista jääkiekkoa seuraaville. Ja tässä on vain osa ryhmästä, joka kolmekymmentä vuotta sitten perusti yhdistyksen nimeltä Turun Palloseuran Jääkiekko ry.

Kyse ei ollutkaan mistään pienestä asiasta, vaan kyseinen keväällä 1990 perustettu yhdistys vastasi TPS:n edustusjääkiekosta ja hallinnoi käytännössä seuran omaisuutta. Suomen mestaruuksien myötä jääkiekko oli Turussa kovassa nosteessa. Vasta perustettu yhdistys omisti parikin liikehuoneistoa (Sirkkalankatu ja Uudenmaantulli). Yhdistys hoiti myös Impivaaran ja Varissuon jäähallien sekä Turkuhallin kahvioita.

Turkuhallin valmistumisen myötä Turun Palloseuran Jääkiekko ry:n talous oli vankalla pohjalla – jopa niin vankalla, että seuran jääkiekkopuoli pelasti TPS:n jalkapallon konkurssilta.

Lopulta tuli aika erottaa SM-liigassa pelanneen joukkueen toiminta kokonaan omakseen. Samalla alkuperäinen Turun Palloseuran Jääkiekko ry muutti nimekseen TPS Icehockey ry. Organisaatiouudistuksen myötä TPS Icehockey ry muuttui lähinnä jääkiekon faniyhdistykseksi, jollaisena se toimi vuoteen 2012 asti. Sen jälkeen tarjonta laajeni suuntautuen koko seuran kannattajakunnalle. Vuodesta 2004 yhdistyksen nimi on ollut Tepsiläiset ry.

Yhdistyksen alkuperäinen toimintaperiaate on muuttunut vuosien myötä täysin. Tepsiläiset ry:n vasta valittu uusi puheenjohtaja Roope Paltta on oikea mies kertomaan, mistä oikeasti on nykyään kysymys.

– Kyse on mustavalkohenkisestä TPS-klubista, viralliselta nimeltään Tepsiläiset ry. Yhdistys on emoseuran, Turun Palloseura ry:n, jäsenyhdistys ja itsenäinen osa koko seuran organisaatiota. Se toimii kaikkien TPS:n omakseen tuntevien perheyhteisönä yli lajirajojen, ei siis enää pelkästään jääkiekkoon liittyen. Yhdistyksen jäseniksi ovat tervetulleita kaikki TPS-henkiset ihmiset lajista riippumatta. Toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, eikä yhdistyksellä ole palkattua henkilökuntaa, kertoo Paltta.

Roope on itse pitkänlinjan tepsiläinen. Hän oli nuorena Pekka Karapuun valmennuksessa D-juniori-ikäisestä lähtien. Muun muassa Ville Vahalahti ja Tomi Kallio olivat hänen joukkuekavereitaan. Myöhemmin Roope on toiminut TPS Juniorikiekon toiminnanjohtajana ja myöhemmin Mestis-seura TUTO Hockeyn toimitusjohtajana. Eli lyhyen ”syrjähypyn” jälkeen Paltta on palannut kasvattajaseuraansa.

Tepsiläiset ry:n hallituksen puheenjohtajana Paltalla on isot saappaat täytettävänä yhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtaja Eero Wallinin siirryttyä syrjään. Samalla Wallin nimitettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Sama arvonimi oli annettu jo aikaisemmin sosiaalineuvos Seppo Verroselle, yhdistyksen monivuotiselle nokkamiehelle.

– Wallin soitti ja kysyi kiinnostustani tehtävään. Mietin tovin ja innostuin. Olen kuitenkin sydämeltäni tepsiläinen. Päätyössäni LähiTapiolan myyntipäällikkönä viihdyn mainiosti, mutta tällainen luottamustehtävä sopii hyvin nykyiseen elämäntilanteeseeni. Saan näin olla mukana taas seuratoiminnassa.

Tepsiläiset ry on vuosien aikana järjestänyt TPS-henkisiä tilaisuuksia, virkistystapahtumia ja useita vieraspelireissuja aina ulkomaita myöten. Eri lajien lukuisat TPS:n omat jäsenetupelit ovat olleet myös suosittuja. Yhdistyksen jäsenet ovat käyneet katsomassa ulkomailla muun muassa jalkapallon MM-kisoja, Mestarien liigaa, Englannin Valioliigaa, Saksan Bundesligaa, Espanjan La Ligaa, Italian Serie A:ta. Jääkiekosta kiinnostuneille tutuiksi ovat tulleet NHL, KHL, Tshekin Ekstraliga ja Ruotsin SHL. Onpa yhdistys vieraillut salibandyn MM-kisoissakin.

– Tavoitteena on saada tapahtumiin mukaan yhä enemmän myös seuran yhteistyökumppaneita. Heillä olisi samalla mahdollisuus verkostoitua. Voisimme olla pelireissuilla enemmän yhteistyössä myös vastaavien organisaatioiden kanssa. Eli paikan päällä olisi muutakin toimintaa kuin pelin katsominen.

Paltta on ollut tiiviisti mukana seuran junioritoiminnassa. Hän tiedostaa esimerkiksi jääkiekon taloudellisset haasteet.

– Tepsiläiset yhdistyksenä voisi olla osaltaan auttamassa taloudellisesti vähävaraisia lapsiperheitä, eli mahdollistamalla lajin harrastamisen.

Yhdistyksen jäseneksi pääsee parilla kympillä.

– Pelkästään jäsenyyteen liittyvät yhteistyökumppaneiden tarjoamat edut ovat niin hyviä, että kortti maksaa itsensä pian takaisin. Tällä hetkellä yhdistyksellä on lähes 1 000 jäsentä.

Paltalle lisähaastetta tuo TPS:n täyttäessä tasavuosia. Turun Palloseura perustettiin syksyllä 1922.

– Juhlavuotta on pohdittu seurassa jo useamman vuoden ajan. On hienoa olla mukana omana yhdistyksenä seuran 100-vuotisjuhlien toteutuksessa.

Tepsiläiset ry on yhdistys, joka toimii nykyään yli lajirajojen.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!