– Vielä palaan kaukaloon ja tulee se päivä, kun lyön itseni läpi.
Näin toteaa todellinen sisupussi TPS Salibandyn Joonas Koskinen, jonka loukkaantumiskierre on pitänyt pelimiehen pitkään poissa salibandykaukalosta.
Koskisen toteamuksessa on ripaus myös vaatimattomuutta, sillä hän on todellisuudessa lyönyt itsensä jo läpi. Viime kaudella Koskinen merkkautti tilastoihin lähes maali per ottelu. Kenelle tahansa 18 ottelua ja 25 tehopistettä on liigatasolla kelpo tilastomerkintä.
Palataan kuitenkin ensin ajassa reilusti taaksepäin, kun alle kouluikäinen pikku-Joonas tarttui ensimmäisen kerran salibandymailaan. Kaikki sai alkunsa Turun kupeessa sijaitsevan Vahdon kunnan sählykerhosta, josta tie vei oikeaan salibandyjoukkueeseen.
– Joukkueemme oli nimeltään Team-17. Se oli ihan hyvä joukkue, sillä olimme eräs Länsirannikon kärkiporukoista. 14-vuotiaana siirryin Tepsiin.
Alku Turun Palloseurassa ei ollut kovin mairitteleva.
– Pääsimme C-junioreiden SM-finaaliin. Ottelu pelattiin Caribian palloiluhallissa, mutta suuren maalieron ansiosta finaaliottelu keskeytettiin. En muista, mikä joukkue oli vastassa, mutta ainakin Tuomas Iiskola pelasi siinä joukkueessa. Onneksi seuraavana vuonna Perttu Kytöhongan valmentamana voitimme Suomen mestaruuden. Erikoista silloin oli se, että pelasin lopputurnauksen kipsi kädessä. Mestaruus oli myös TPS:n seurahistorian poikien ensimmäinen.
Nyt, kun Koskinen on 28-vuotias, on salibandyuraakin takana yli parikymmentä vuotta ja siitäkin ajasta yli puolet on mennyt Palloseuraa edustaen. Kun juniorivuodet olivat ohi, Joonaksen pelit jatkuivat TPS:n edustuksessa. Kaudella 2010-11 Koskinen pääsi treenaamaan miesten mukana, mutta liigadebyytti tuli vasta seuraavalla kaudella. Koskinen aloitti puolustajana, mutta siirtyi myöhemmin hyökkääjäksi.
Aika oli silloin tyystin toinen kuin tänä päivänä.
– En ollut mikään junnutähti, pikemminkin ihan peruspelaaja, mutta pääsy edustukseen oli siihen aikaan helpompaa kuin nykyisin. Mukana oli useita nuoria pelaajia.
Se oli myös aikaa, kun sekä seuran tulevaisuus että liigapaikka olivat vaarassa.
– Yhdellä kaudella käytiin pohjalla. Putoaminen liigasta oli lähellä. Kauden finaalitkin olivat jo ohi, kun pelasimme yhä karsintaotteluita Kuopion Welhoja vastaan. Säilyimme liigassa otteluvoitoin 3-0, kiitos Pyry Luukkosen, joka päästi kolmessa ottelussa vain yhden maalin. Tämä oli herätys pelaajille ja seuralle, sillä emme enää toistamiseen halunneet saman toistuvan.
Moni muistaa Koskisen uran alkuaikojen kaukalon kuumakallena.
– Olin nuorempana tulisieluinen. Tuli otettua typeriä jäähyjä, kun omasta mielestäni olin kokenut vääryyttä. Välillä käämit paloivat, kun tuomari jätti viheltämättä ja vähän kävin kostamassakin vastustajalle. Onneksi ikä on tehnyt hyvää enkä enää hermostu samalla tavoin.
TPS:n organisaatio ja pelaajat ovat ottaneet kukon askeleita Koskisen uran aikana.
– Saimme kovia pelimiehiä, kun ensin Lauri Stenfors ja hänen jälkeensä Miko Kailiala sekä Mikko Hautaniemi palasivat takaisin Turkuun. Saimme johtajia ja maalintekijöitä. He ovat olleet esikuvina minullekin. Nyt joka kerta pitää harjoituksissa esittää parastaan, jotta mahdut TPS:ssä pelaamaan. Kilpailu pelipaikoista on kova, kun vain viisitoista kenttäpelaajaa pääsee avaukseen. Tai sitten tulee nuori Waltteri Vesterinen, joka vie pelipaikan vanhemmalta pelaajalta.
Palataan ajassa kohti tätä päivää. Koskisen kohdalla on kyse todella huonosta tuurista.
– Syyskuussa 2018 ennen kauden alkua polvi vääntyi harjoituksissa. Pystyin yhä treenaamaan suhteellisen normaalisti, mutta muutama ottelu jäi väliin. Lokakuussa loukkasin saman polven harjoituksissa uudestaan. Heti seuraavalla viikolla olin jo kuvauksissa. Eturistiside oli poikki. Koko kausi meni siinä.
Toipuminen kesti kuukausia, mutta Koskisen epäonnikin jatkui.
– Viime syksynä pääsin takaisin peliin, kunnes tammikuussa harjoituksissa samasta polvesta hajosi kierukka. Se ommeltiin kasaan, mutta nyt syksyllä ennen kauden alkua treeneissä meni samasta polvesta sama kierukka uudestaan.
Eikä tässä vielä kaikki. Tilanne alkoi vaikuttaa jo epätodelliselta.
– Selvisi, että aikaisemmin leikatussa eturistisiteessäni oli myös vika. Se oli tehty liian ohkaisesta siirteestä, eikä ollut riittävän kireä. Selkeä hoitovirhe, joka aiheutti myös kierukan uudelleen rikkoutumisen. Niinpä eturistiside korjattiin vielä kerran.
Edessä oli jälleen uusi kuntoutusjakso.
– Kuntouttaminen on helpompaa, kun osaa ottaa itsestään niskasta kiinni. Kun olen ollut aikaisemminkin kova omatoiminen harjoittelija, niin toipuminen on nopeampaa. Fysioterapeutit tekevät minulle viikoittain ohjelmat, joita noudatan.
Vaikka Koskinen on kulkenut välillä kainalosauvoilla, mikään ei ole estänyt häntä osallistumasta joukkueen toimintaan.
– Tulen joka kerta harjoituksiin. Olen ollut mukana kaikissa vieraspeleissäkin. Joukkueena mennään eteenpäin. Kannustan ja yritän tehdä kaikkeni. Teen muun muassa tilastoja ottelun aikana. Historiallista mitalikauttakin jouduin seuraamaan katsomosta.
Koskinen ei ehkä pane pahakseen, vaikka koronan ansiosta kausi pidentyisi. Se lisäisi todennäköisyyttä, että hän ehtisi mukaan kevään ratkaisupeleihin.
– Nyt pystyn hokihölkkäämään eli teen hidasta ja rauhallista juoksua. Siitä se lähtee. Helmikuussa voin osallistua jo lajitreeneihin.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Sisupussi Koskisella diagnosoitiin 13-vuotiaana diabetes. Se pitää huomioida joka päivä, erityisesti pelipäivinä. Sokeritasapainoa pitää kontrolloida ottelun aikanakin.
– Peleissä pitää olla mukana sokerijuomaa, mutta arvot eivät saa myöskään nousta liikaa. Adrenaliini nostaa minulla sokerimäärää, joten joudun mittaamaan verensokeria erätauolla ja tarvittaessa piikitän insuliinilla. Diabetes ei ole ongelma, sillä se ei estä pelaamista. Tasapainon löytämisessä on kuitenkin ollut opettelemista.
Koskista on joskus tituleerattu boheemiksi taiteilijaluonteeksi. Pitänee paikkansa, mutta ei hänen siviiliammatissaan.
– Olen ammatiltani sähkömies ja siinä ammatissa ei voi olla kovin taiteilija. Töissä pitää olla todella tarkka. Työnantajalle pitää antaa isot kiitokset, kun ymmärtää harrastukseni. Toki vieraspelimatkat ovat aina omasta palkastani pois. Onneksi joskus voin tehdä pidempää päivää sisälle.
