Varttuneemmalle vierailijalle Eurajoen Koulumuseosta löytyy monta mielenpainunutta yksityiskohtaa

SATAKUNTA / EURAJOKI – Eurajoen 1950-luvulla perustettu kotiseutuyhdistys on hyvä esimerkki siitä, mitä aktiivinen kylätoiminta voi saada aikaiseksi. Yhdistyksen tavoitteena on tehdä tunnetuksi nykyiselle sukupolvelle, millaista elämä oli aikoinaan Eurajoella. Eräs osoitus yhdistyksen aktiivisesta toiminnasta on laaja museotarjonta. Sen lisäksi, että tarjonta on laaja, ovat museot myös hyvin hoidettuja.

Kirkonmäen museotarjonnan yhtenä lisänä on uusin tulokas, Koulumuseo. Se oli aluksi sijoitettu Ester Tuomisen omistamaan omakotitaloon. Rakennus siirtyi ensin Eurajoen kunnan omistukseen ja sitä kautta kotiseutuyhdistyksen hallintaan. Vanha koulumuseo avautui yleisölle vuonna 1998.

Nyt Koulumuseo sijaitsee maatalousmuseon vieressä, entisessä Irjanteen alakoulurakennuksessa. Harjun koulupiiriin kuulunut koulu on rakennettu 1934 ja jäänyt pois koulukäytöstä 1973. Koulumuseon esineistö siirrettiin koulurakennukseen vuonna 2020.

Koulumuseot ovat aina mielenkiintoisia vierailukohteita, koska kaikilla meillä on ollut jokin kosketuskohta suomalaiseen koulujärjestelmään. Eurajoen koulumuseo kertoo koululaitoksemme historiaa aina kiertokoulusta alkaen. Varttuneemmalle vierailijalle Koulumuseosta löytyy monta mielenpainunutta yksityiskohtaa.

Museon yksi huone on sisustettu kiertokoulun aikaisilla opetusvälineillä. Kiertokoulu oli järjestelmä, jossa ei ollut omaa koulurakennusta, vaan opettaja liikkui kylästä toiseen. Oppilaat olivat pääasiassa lapsia, mutta saattoi mukana olla aikuisiakin. Opettajana toimi usein lukkari. Kiertokoulut lakkautettiin, kun maahan syntyi pakollisen oppivelvollisuuden ansiosta kansakouluja.

Alakerran toinen huone kertoo, millainen luokka oli sodan jälkeen. Esillä oleva Suomen kartta on rajoineen samanlainen kuin nykyisinkin. Suomi-neito on menettänyt uuden rajan taakse jääneitä alueita. Pietarin kohdalla lukee vielä Leningrad.

Koulumuseon alakertaan on saatu tilat myös koulun keittolalle ja ruokailulle. Yläkerrassa on poikien ja tyttöjen käsityöluokat. Höyläpenkit ja ompelukoneet eivät ole toimintaperiaatteeltaan juurikaan muuttuneet. Sen sijaan kouluissa käytetyt AV-välineet ovat nykynuorisolle vieraita.

KOULUMUSEO

Osoite: Huhdantie 1, Irjanne, Eurajoki.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.