Eurajoen Välimaan perinnetorppa on elävä perinnekohde

SATAKUNTA / EURAJOKI – Eurajoen keskustan ulkopuolella Tarvolan kylässä sijaitseva Välimaan torppa ei ole museo, vaikka siellä paikallinen menneisyys on vahvasti aistittavissa. Välimaan torppa on elävä perinnekohde. Tämän päivän lapsille kerrotaan, millaista elämä oli ennen muinoin Eurajoella.

Välimaan torppa on entinen Vuojoen kartanon torppa, joka valmistui 1853. Ensimmäisen torpparin tiedetään tulleen Raumalta. Hänen jälkeensä topparit ovat vaihtuneet tiuhaan. Vuonna 1922 kartanon alustalaiset saivat halutessaan lunastaa torpan itselleen. Näin teki myös Jalmari Välimaa, josta tuli tilan ensimmäinen itsenäinen viljelijä. Alun perin torppaan kuului vain yksi tupa. Kamari on rakennettu myöhemmin, kun varallisuus kasvoi.

Tila oli vielä 1970-luvulla maatilan päärakennus, kunnes siitä tuli kesämökki. Kun Eurajoen kunnalle tuli tilaisuus lunastaa tila itselleen, sen osti sen nykyistä toimintaa varten. Perinnekeskus järjestää toimintaa nuorille aina päiväkoti-ikäisistä alkaen. Ohjaajat ovat pääosin talkoolaisia. Keskuksen järjestämät kesäleirit ovat erittäin suosittuja. Ryhmät täyttyvät nopeasti.

Lapset oppivat täällä vanhoja työtapoja istuttamisesta sadonkorjuuseen. Keväällä istutetaan potut maahan ja kunnostetaan puutarhaa. Talvella vietetään vanhan ajan laskiaista, ajellaan hevosella ja pyöritään napakelkalla. Joulun alla vietetään jouluvalmisteluja.

Koska Välimaan torppa ei ole museo, on täällä nähtävissä eri vuosikymmenien ajan kerrostumat. Huonekalut ja esineet ovat osin vanhoja, osin uudempia. Päärakennuksessa on haluttu kuitenkin säilyttää pärekatto, vaikka sitä joutuu uusimaan useammin kuin nykyaikaisemman huopakaton.

Torpalla eletään lähinnä 1930-lukua. Vanhemmille koululaisille kerrotaan kansalaissodan ajasta. Välimäen torpan asukkaista moni oli mukana tapahtumissa. Täällä historia voidaan elää todellisten ihmisten kautta.

VÄLIMAAN PERINNETORPPA

Osoite: Tarvolantie 39, Eurajoki.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Eurajoen apteekkimuseo sijaitsee kristillinen opiston upeissa tiloissa

LUE MYÖS: Eurajoen kotiseutumuseo sijaitsee kauniissa ympäristössä

LUE LISÄÄ: Varttuneemmalle vierailijalle Eurajoen Koulumuseosta löytyy monta mielenpainunutta yksityiskohtaa

LUE MYÖS: Eurajoen maatalousmuseo kertoo Munakarin veljesten värikkäästä elämästä

LUE MYÖS: Olkiluodon vierailukeskus on avoinna myös satunnaiselle kävijälle

LUE MYÖS: Vuojoen kartano on eräs Suomen hienoimmista empirerakennuksista

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.