Vitsinä syntynyttä Muovikassimuseota ei oikeasti ole edes olemassa – silti se on Suomen ainoa

VARSINAIS-SUOMI / PERNIÖ – Kyseessä on museo, jota oikeasti ei ole edes olemassa. Harvinainen se ainakin on. Suomen, ehkä jopa maailman ainoa muovikassimuseo syntyi lähinnä vitsinä. Lopputulos on kuitenkin täysin poikkeuksellinen.

Perniöläistyneillä Timo Lapilalla ja vaimollaan Tarjalla on erikoinen harrastus: muovikassien keräily. Moni muukin on niitä kerännyt, mutta Lapiloiden kokoelma lienee lyömätön: kymmeniä tuhansia kasseja.

Muovikasseilla on tärkeä osa suomalaisessa ostoskulttuurissa. Ruotsinlaivalta tehdyt ostokset on aina voinut piilottaa Stockmannin muovikassin sisään. Lapilan kokoelman arvo kasvaa, kun perinteisen muovisen kauppakassin valmistus kielletään kokonaan.

Timo Lapila alkoi kerätä muovikasseja 1960-luvulla. Hän otti talteen erikoisimpia muovikasseja, esimerkiksi Amerplastin omia sovelluksia kuten Mona Lisan kuva painettuna kassiin. Pian ilmestyivät Gallen-Kallelan ja Edenfeldtin maalauksia.

Vähitellen Lapilan kokoelma kasvoi ja kasvoi. Harrastus sai julkisuutta ja sen myötä alkoi tulla lahjoituksia. Moni kasseista on peräisin ulkomailta. Pelkästään Rhodos-kasseja on kerääntynyt kymmeniä. Mielenkiintoisimmat kassit ovat näyttäviä ulkonäöltään tai kulttuurihistoriallisesti merkittäviä.

Kun Lapilan Perniön uudesta ”museosta” tehtiin huumorilla lehtijuttu 1980-luvun lopulla, se sai paljon julkisuutta. Muovikasseja alkoi tulla postitse Lapiloille yhä enemmän. Niinpä oli pakko avata oikea muovikassinäyttely pääsylippuineen. Nykyään kaikille uteliaille avoin, mutta kieli poskessa avatun museon toiminta on päättynyt. Syynä on ollut lähinnä ahtaan näyttelytilan paloturvallisuusvaatimukset.

Perniön yksityinen muovikassikokoelma on tallennettu Lapiloiden kotitalon varastorakennukseen. Muutaman vuoden välein muovikasseista on järjestetty teemallisia näyttelyitä. Aihevalikoima on laaja. Äkkiseltään ei ehkä tule ajatelleeksi, mitä kaikkea on ikuistettu muovikassin pintaan. Ruotsin laivoja, joulupukkeja, luostareita, karttoja jne.

Oman ryhmänsä muodostavat kauppaketjujen kassit, matkamuisto- ja museokassit, kaupunkiaiheiset, kuten Turku-kassit. Lapilan Alko-kassien kokoelma on liki täydellinen. Kuvittaja Marja-Liisa Pitkärannan ideoimia kasseja löytyy kymmenittäin. Kokoelman helmiä on neuvostoaikainen paksusta muovista tehty kassi, jossa on Pitkärannan tekemä kuva.

”Muovikassimuseo” elää hiljaiseloa. Jatkajakaan ei ole tiedossa, ellei sitten joku innostuisi sellaisen oikeasti perustamaan.

MUOVIKASSIMUSEO

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Mathildedalin ruukkikylä palvelee nyt matkailijoita

LUE MYÖS: Perniön Nostalgia-automuseo on yhden miehen intohimoin synnyttämä

LUE MYÖS: Perniön museo kuuluu kotiseutumuseoiden eliittiin

LUE MYÖS: Teijon ruukkikylä on valittu Vuoden kyläksi

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.