VARSINAIS-SUOMI / LAITILA – Useimmat Kasitietä ajavat porhaltavat vain ohi. Laitilan keskustasta muutama kilometri pohjoiseen Rauman suuntaan Untamala-kyltin kohdalla kannattaa kuitenkin kääntyä sivuun. Lyhyen ajomatkan päässä on viehättävä Untamalan hyvin säilynyt raittikylä.
Onpa Untamala valittu Varsinais-Suomen Vuoden kyläksikin. Museovirasto on määritellyt Untamalan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi, vaikka nykyinen kylänraitti on supistunut muutamaan sataan metriin. Osa kantataloistakin on jo kadonnut. Silti Untamala on yhä erinomainen esimerkki vakkasuomalaisesta raitti- eli rivikylästä.
Untamalan korkeimmat kohdat paljastuivat meren alta noin 4 000 vuotta sitten. Kylän paikalla on asuttu yhtäjaksoisesti yli parituhatta vuotta. Untamalan asutus on keskittynyt peltoaukealta kohoavan harjun laelle.
Alue tunnetaan runsaista esihistoriallisen ajan löydöistään. Untamalan maastossa on eräs Suomen tunnetuimmista rauta-ajan hautapaikoista. Museoviraston ylläpitämä arkeologinen keskus esitteli alueen historiaa. Nyt keskuksen toiminta on lopetettu.
Sammaloituneen kiviaidan takana sijaitseva Untamalan punaiseksi maalattu puinen Pyhän Pietarin kirkko on peräisin vuodelta 1785. Samalla paikalla on ollut kirkko jo vuosisatoja sitten. Nykyiseen kirkkoon rakennettiin sakasti ja torni vuonna 1924.
Untamalan kirkonmäkeä pidetäänkin yhtenä Suomen varhaisimmista kirkonpaikoista. Kirkkomaalla on Kalevanpojan viikatteentikku -niminen kulttuurimuistomerkki, parin metrin korkuinen kivipaasi. Kansanperinteen mukaan se oli jättiläisen viikatteen hiomiseen tarkoitettu hiomakivi.
Pienessä kyläkirkossa on vain 150 istumapaikkaa, mutta se toimii edelleen jumalanpalvelusten ja muiden kirkollisten toimitusten paikkana.
Kirkon vieressä on kylätoimikunnan kunnostama Ventolan päärakennus, joka toimii untamalaisten kokoontumispaikkana. Kesäisin talossa on toiminut kahvila. Untamalan kyläraitin 1700-luvulta peräisin oleva Sarkin talo toimii kotiseutumuseona.
UNTAMALAN KIRKKO JA KYLÄNRAITTI
Osoite: Mäentaustantie 4, Laitila. Noin viisi kilometriä Laitilan keskustasta Rauman suuntaan. Seuraa opasteita.























LUE MYÖS: Kaariaisten mäkitupalaismuseo oli maaseudun köyhälistön vaatimaton asunto
LUE MYÖS: Kaitilan kotimuseo on tehty intohimolla
LUE MYÖS: Kauppilan umpipiha Laitilassa on eräs Suomen täydellisemmistä ulkoilmamuseoista
LUE MYÖS: Laitilan kirkossa keskiaikaiset maalaukset palautettiin
LUE MYÖS: Nolhin torppa on paikallisen kotiseutuyhdistyksen silmäterä
LUE MYÖS: Poukan talo on esimerkki Laitilan keskustan talonpoikaisesta historiasta
LUE MYÖS: Sarkin talo Laitilassa vie ajassa vuosisatoja taaksepäin
