Eskolan Kauppamuseossa näkee millainen oli entisaikojen kyläkauppa

PIRKANMAA / LEMPÄÄLÄ – Moottoritietä pitkin hurauttaa nopeasti ohi Lempäälän. Kannattaa kuitenkin poiketa syrjään. Lähellä Lempäälän keskustaa on harvinainen nähtävyys, Kuokkalan museoraitti. Kylän läpi kulkee historiallinen Hiidentie-niminen maantie. Se kulki alun perin Tampereen tienoilta Lempäälän ja Toijalan kautta Hämeenlinnaan. Museotie on nimensä ansainnut, sillä lyhyeltä matkalta Kuokkalan kylästä löytyy useampikin historiallinen kohde.

Museoraitin suosituin kohde lienee Kauppamuseo, Aleksanteri Eskolan (1883-1978) vanha sekatavarakauppa. Eskolan kauppiasuran alku ei ollut helppo, sillä puodin edelliset omistajat olivat vaihtuneet tiuhaan. Epäilyksistä huolimatta Eskola sai liikkeensä menestymään. Hän lopetti vasta 94-vuotiaana vuonna 1974. Kauppiasuraa kesti peräti 60 vuotta.

Eskola ehti olla paljon muutakin kuin kauppias. Aleksanterin kerrotaan olleen ahkera niin, että hän ei erottanut työtä ja vapaa-aikaa toisistaan. Eskola oli myös yhteiskunnallisesti valveutunut ollen vuosikausia kunnanvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu.

Eskolan elämään sisältyi myös suruja. Hänen vaimonsa ja kahden yhteisen lapsen äiti Anna kuoli alle kolmikymppisenä. Aleksanterin sisko Hanna Eskola muutti veljensä luokse hoitamaan lapsia ja perheen taloutta. Aleksanteri ei mennyt koskaan uusiin naimisiin.

Museokaupan ulkoasu on 1920-luvulta ja esillä olevat kauppatavarat vuosilta 1930-1950. Nähtävänä on kaikkea, mitä kyläkaupassa siihen aikaan myytiin. Valikoimassa on myös sota-ajan korviketuotteita. Kaupan harvinaisuus on 1800-luvun lopulla valmistettu polkupyörä, merkiltään Vauhti nro.1. Polkupyörän lokasuojat ja vanteet on tehty puusta.

1950-luvun elinkeinotarvikelain mukaan ruoka-aineet tuli myydä erillisestä tilasta. Siksi Eskolan kaupan sisätiloissa on erillinen elintarvikekioski. Tila on varusteltu Huurteen sähkökäyttöisillä kylmäkalusteilla.

Ikääntyessään Eskolalla oli tapana loikoilla konttorin sohvalla. Tutun asiakkaan tullessa sisään kauppias kehotti asiakkaan ottamaan tarvitsemansa ja laittamaan rahat tiskille.

Eskolan puoti on museon ohella myös Museoraitin informaatiopiste. Täältä ostetaan myös pääsyliput.

ESKOLAN KAUPPAMUSEO

Osoite: Kuokkalantie 14, Lempäälä.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Lempoisten kanavasta on tullut Lempäälän symboli

LUE MYÖS: Parturi-kampaamomuseon tunnus on verilautanen

LUE MYÖS: Puskeman Kustaa asui erakkona eläen äärimmäisen vaatimattomasti

LUE MYÖS: Sepän paja ei ole muuttunut mitenkään

LUE MYÖS: Maailman ensimmäinen salibandymuseo löytyy Lempäälän Ideaparkista

LUE MYÖS: Suutarin huone ja hammaslääkärituoli synnyttää paljon muistoja

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.