UUSIMAA / NUMMI-PUSULA – Ensikertalaisella suu loksahtaa auki. Silmät suurenevat lautasen kokoisiksi. Eikä ihmekään, sillä vanhan Ykköstien legendaarinen taukopaikka Kasvihuoneilmiö on ainutlaatuinen koko Suomessa.
Toista vastaavaa, yhtä omituista taukopaikkaa, et löydä maastamme.
Mutta se oli alun perin tarkoituskin, kuten jo edesmennyt Kasvihuoneilmiön perustaja Elisa Palonen aikoinaan suunnitteli. Elisan mielestä maailma tasapäistyy ja tylsistyy. Hänen aikuisten elämysten satumaa ei ainakaan tule olemaan sellainen. Lopputulos onkin jotain sellaista, mitä ei sanoin pysty kuvaamaan. Kasvihuoneilmiö pitää käydä paikan päällä katsomassa. Niinpä moni tulee tänne kaukaakin.
Kaikki sai alkunsa, kun Palonen palasi työmatkaltaan Alankomaista Suomeen. Elisa ihasteli lentokoneen ikkunasta yöllistä maisemaa, jota koristivat lukemattomat valaistut kasvihuoneet. Hän sai siitä idean hankkia samalaisen ja tehdä siitä kahvilan Suomeen.
Sopiva paikka löytyi läheltä Lohjaa Nummi-Pusulasta vilkkaan Turku-Helsinki-Ykköstien varrelta. Vanha rekkojen pesuhalli oli jäänyt tyhjäksi. Palonen osti sen ja rakensi halliin kylkeen himoitsemansa kasvihuoneen kahvilan perustamista varten.
Pesuhalli alkoi täyttyä mitä ihmeellisimmistä tavaroista, toinen toistaan omaperäisimmistä. Vain mielikuvitus on ollut rajana. Kaikkea ei ole tarkoitus myydä ja tuskin niille edes löytyisi ostajaa. Tärkeä osa on tunnelman luominen. Täällä arvokas antiikki ja vähemmän arvokas humpuuki ovat sulassa sovussa.
Kaikki näyttää aluksi kaaokselta, mutta todellisuudessa ympäri maailmaa tuodut tavarat on ryhmitelty teemoittain omille paikoilleen. Tämä on hallittua kaaosta, mutta hillittyä hulluutta, kuten henkilökunta asian ilmaisee.
Kasvihuoneilmiö ei ole kuitenkaan vain ihmettelyä varten. Kauppaa tehdään, sillä moni hakee jotain erityistä ja erikoista. Täältä löytyy sellaista, mitä ei saa mistään muualta. Tosin kaupan on myös tavallisia arjentavaroitakin. Etenkin mökkiläiselle Kasvihuoneilmiöstä löytyy paljon tarpeellista.
Osa sattumalta sisälle tullut varmasti nyrpistää nenäänsä. Näkymä on sen verran häkellyttävä. Kasvihuoneilmiöön pitääkin tulla pilke silmäkulmassa. Tuhansien tavaroiden tavaratalossa, aikuisten satumaassa, on mukava seurata, kun asiakkaat kulkevat hyllyjen välissä hymy huulilla. Kasvihuoneilmiö haluaa tuottaa elämyksiä. Aivan oma ryhmänsä ovat lapset, jotka kokevat olevansa Liisoja Ihmemaassa.
Kasvihuoneilmiössä on ollut tavaraa niin miljonäärille kuin opiskelijalle tai eläkeläiselle jo 25 vuoden ajan. Iso muutos kuitenkin tapahtui, kun uusi moottoritie valmistui. Syrjään jääneen Ykköstien numeroksi tuli 110 ja sen liikenne moottoritien myötä hiljentyi. Moni Ykköstien yrittäjä laittoi luukut kiinni, mutta Kasvihuoneilmiö jäi.
Satunaiset kahville poikkeavat katosivat aluksi, mutta nyt moni on jo palanut. Moottoritieltä (liittymä 20) ei ole kuin vaivainen kilometri Kasvihuoneilmiön parkkipaikalle. Iso osa asiakkaista ovat niitä, jotka ovat varten vasten lähteneet katsomaan outoa paikkaa ja tekemään ostoksia.
Aivan oma tarinansa on Elisan käymä kylttisota. Yrittäjälle on ensiarvoisen tärkeää mainostaa olemassaolostaan ohikulkijoille. ELY-keskus suhtautui nuivasti Palosen tievarsiopasteeseen. Vedottiin liikenneturvallisuuteen. Kättä väännettiin vuosien ajan.
Eikä tässä vielä kaikki.
Kasvihuoneilmiön kahvilakaan ei ole ihan tavanomainen paikka. Sen itse leipomat munkkirinkilät Suomen suurimmat. Niillä on todellakin kokoa.
KASVIHUONEILMIÖ
Osoite: Palomäentie 2, Nummi, Tie 110 (vanha Ykköstie), moottoritieltä liittymä 20 (Lohja).
LUE MYÖS: Ahjonsuun kauppa oli perinteinen maaseudun sekatavarakauppa
LUE MYÖS: Aira Samulinin Hyrsylän Mutka on rakennettu muistoille
LUE MYÖS: Nummen kotiseutumuseo koristaa Elias Lönnrotin kipsinen muotokuva
LUE MYÖS: Kovelan traktori- ja maatalouskonemuseo sekä kartanomuseo
LUE MYÖS: Meijerimuseo toi mieleen maidontuotannon kehityksen, muovisia maitopusseja unohtamatta
LUE MYÖS: Myllymäen torppa on eräs parhaiten säilyneitä tilakokonaisuuksia Suomessa