KANTA-HÄME / TAMMELA – Tammelan seutu on kadehdittavan kaunista aluetta. Upeita järvi- ja harjumaisemia pidetään yhtenä Suomen kauneimpina maisema-alueina. Muutaman kilometrin päässä Tammelan keskustasta sijaitseva Saaren kansallispuisto on nimensä mukaisesti saaressa.
Pyhä- ja Kuivajärven väliselle harjuiselle kannakselle saavutaan kapeaa vuonna 1923 valmistunutta Saaren maantiesiltaa pitkin. Puistosta on lyhyt matka Hämeen Härkätielle.
Kansanpuisto on perustettu 1932 Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen ansiosta. Hankkeen mahdollisti Saaren kartanon omistaja Erik von Frenckell, joka vuokrasi tarvittavan alueen. Kansanpuistosta tehtiin yleinen virkistys- ja vapaa-ajanviettopaikka.
Jo seuraava vuonna alueelle rakennettiin viettävään rinteeseen ulkoilmateatteri, joka on yhä käytössä. Vuodesta 1934 lähtien alueella on pidetty suosittuja juhannusjuhlia. Kuivajärven luonnonhiekkaiset uimarannat ovat lapsiperheiden suosiossa.
Pian jatkosodan päättymisen jälkeen vuonna 1948 Saaren kansanpuistoon valmistui Lounais-Hämeen Pirtti, talonpoikaistyyliin sisutettu komea kotiseututalo. Pirtin huonekalut ja tekstiilit edustavat 1800-luvun tammelalaista maataloa.
Arkkitehti Veikko Kyanderin suunnittelema pirtti nousi talkoovoimin. Hankkeen taustalla oli tälläkin kertaa Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys. Pirtti on nykyisin suosittu perhejuhlien pitopaikka. Pirtin alakerrassa on tunnelmallinen Hakkapeliittakellari, joka on omistettu 30-vuotisen sodan tammelaisille sotasankareille. Kellarissa on esillä hakkapeliitta-aiheisia aseita.
Kansanpuiston alueella risteilee opasteilla merkittyjä polkuja. Kaukolanharjun laelle on pystytetty puinen näkötorni. Sieltä avautuvia komeita maisemia kävi aikoinaan ikuistamassa maaluksiinsa Albert Edelfelt. Näkötornin juurella on taiteilijan muistomerkki.
LOUNAIS-HÄMEEN PIRTTI
Osoite: Portaantie 480, Tammela.