Valikko Sulje

Pauno Kymäläisen arkeen jalkapallo on kuulunut koko elämän ajan

Leikekirjoihin on tallentunut paljon pitkän jalkapallonuran tehneen TPS-legenda Pauno Kymäläisen muistoja.

Naantalilaisen VG-62:n maakuntasarjaan 1960-luvulla nousseen joukkueen varamies, Turun Pyrkivän Suomisarja-joukkueen lupaava puolustaja, konttoristi ja parkettien partaveitsi, neljä kertaa peräkkäin Naantalin Vuoden urheilijaksi ja kerran Unikeoksi valittu taiteilijaluonteen omaava boheemi jalkapalloilija.

Laitapuolustajana aloittanutta ja lopulta liberona pelannutta TPS-legendaa Pauno Kymäläistä voi kuvailla monin eri sanoin.

Ei tähän koskaan totu, leukaili toimittajille totuttuun tapaansa Kymäläinen syksyllä 1975. ”Paken” kaulaan oli kauden päätteeksi ripustettu mitali Suomen mestaruuden kunniaksi. Se oli Kymäläiselle jo kolmas mestaruus viiden vuoden sisällä. Tuskin kukaan aavisti silloin, että nyt yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin vuoden 1975 mestaruus on jäänyt raitapaitojen toistaiseksi viimeiseksi.

Vaikka Kymäläinen on jättänyt jalkapalloviheriöt, on yksi asia varma: yhtäkään Kupittaan Veikkausliigaottelua ei nykyään aloiteta ennen kuin Kymäläinen on asettunut muistiinpanovälineineen katsomon lehtereille. Kotimaisen jalkapalloasiantuntijan tarkkailuraporttien avulla Veikkaus laskee pelikertoimia.

Matka Raumalta Pallo-Iirojen nappulaliigasta aina TPS:n ja maajoukkueen kapteeniksi on ollut pitkä sekä värikäs. 366 ottelullaan Kymäläinen on jalkapallossa seurahistorian toiseksi eniten TPS-paidassa esiintynyt pelaaja. Edellä on vain Heikki Suhonen, TPS:n Kunniagalleriaan jo valittu pelaaja. Olettaa sopii, että Kymäläinen on seuraava.

Kymäläisen lopettaessa peliuransa vuonna 1986, kolmen kullan lisäksi tilastoihin on ikuistettu kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Kun kuusitoista kautta tuli täyteen Turun Palloseurassa, seura ilmoitti: Kiitos ei. Uutta sopimusta ei tarjottu, vaikka Kymäläisellä olisi ollut ehkä pelihalujakin. Samalla ja samalla tavoin päättyi myös Suhosen peliura.

Kymäläinen kuuluu siihen ikäpolveen, jolloin nuorempana pelattiin eri palloilulajeja. Aikuisiällä huipputasollakin työelämä yhdistettiin jalkapallon harrastamiseen. Aktiiviaikoinani en edes ajatellut ammattilaisuutta, vaan jalkapallo kulki elämässäni siviilielämän mukana, on Kymäläinen todennut. Niinpä, kun tuli aika ripustaa nappulakengät viimeistä kertaa pukukopin naulaan, siirtyminen normaaliin siviilielämään tapahtui ongelmitta. Entisaikojen pääsarjatason pelaajat eivät lopettaessaan pudonneet tyhjän päälle.

Oma erityinen tarinansa on Kymäläisen maajoukkueura. Ensimmäinen kutsu tuli jo 1970-luvulla, mutta maajoukkueen vakiokokoonpanoon Kymäläinen nousi vasta ”vanhoilla päivillään” 32-vuotiaana seitsemän vuotta ensimmäisestä maaotteluaan myöhemmin. Kymäläinen on Jari Litmasen jälkeen vanhin Suomen maajoukkueen kapteenina toiminut pelaaja. Valmentaja Martti Kuuselan luottotoppari oli maajoukkueen mukana vielä 36-vuotiaana. Kymäläinen pelasi yhteensä 39 A-maaottelua.

Talvella 1987 Porista kuului kummia. Porin Pallo-Toverit ajautui tilanteeseen, missä SM-sarjassa pelaavalla joukkueella ei ollut valmentajaa. Pikainen apu löytyi Turusta. Ilman TPS-sopimusta jäänyt Kymäläinen allekirjoitti porilaisten kanssa pelaajavalmentajasopimuksen.

PPT:n Petri Sulonen oli siirtynyt liberon paikalta Turun Palloseuraan Kymäläisen tontille. Miehet siis vaihtoivat paikkoja keskenään. Tosin Kymäläisen pelit pelaajana jäivät Porissa vähiin. Popliinitakki puvun päällä pysyi valmentaja Kymäläisen päällä. Tarvetta ei ollut kentälle, sillä PPT oli kesän sensaatiojoukkue. Varmaksi putoajaksi oletettu porilaisjoukkue taistelikin mitaleista.

Kevään 1987 avausottelussaan PPT tuli Kymäläisen johdolla Turkuun. Ennakko-odotuksista huolimatta Kymäläinen ei pelannut vanhaa joukkuettaan vastaan. Valmentaja Kymäläinen kehitti taktiikan vahvaa ennakkosuosikkia vastaan, minkä turvin TPS joutui tyytymään tasapeliin.

Kauden ensimmäisessä kotiottelussaan PPT voitti Helsingin Jalkapalloklubin. Voittoja alkoikin tulla siihen tahtiin, että PPT:n menestystä pidettiin sensaationa. Moni asiantuntija olisi valinnut Kymäläisen jopa Vuoden valmentajaksi.

Kymäläisen valmennustaitoja tarvittiin Turussa kaudella 1993, silloinkin pika-aikataululla. TPS antoi kesken kauden potkut Raimo Toivaselle ja Göran Enckelmanille. Kymäläinen tuli tilalle yhdessä Tomi Jalon kanssa. Kausi jäi Kymäläisen osalta aikuistasolla viimeiseksi valmentajana, vaikka hänellä on korkein mahdollinen suomalainen valmentajatutkinto. Ympyrä sulkeutui, kun Pake ilmaantui Naantalin Kuparivuoren kentälle VG-62:n juniorivalmentajan roolissa.

Kymäläinen (kuvan keskellä) ja monia tuttuja 1980-luvun pelikavereita.
VG-62:n Maakuntasarjaan noussut joukkue 1960-luvulta. Varamies Kymäläinen on oikealla.
”Pelinumerot valittiin aikoinaan pelipaikkojen mukaan. Ensimmäisellä kaudellani 1971 numeroni oli 10, koska aloitin keskikentällä. Kaudesta 1972 alkaen olin pitkään numero 2, koska pelipaikkana oli oikea laitapuolustaja. Jouni Jalosen lopetettua siirryin toppariksi, jolloin sain numeron 3.”
Lipponen, Kymäläinen, Suhonen, Jalo…tuttuja nimiä vuosien takaa.
1980-luvulta…
Jääkiekko kuului myös nuoren Kymäläisen lajeihin.
Vuoden Unikeko.

ETUSIVU