Someron Torppamuseo esittelee havainnollisesti 1800-luvun loppupuolen maalaiselämää

VARSINAIS-SUOMI / SOMERO – Ensin tarvittiin innokas puuhamies. Hän oli Someron yhteiskoulun suomen kielen lehtori, filosofian tohtori, kotiseutuneuvos Tapio Horila. Miestä voidaan pitää Torppamuseon ideoitsijana. Museoajatuksen toteuttamiseksi oli perustettava yhdistys. Somero-Seuran perustamiskokous pidettiin vuonna 1953. Tätä ennen paikkakunnalla oli järjestetty maatalousnäyttely. Tapahtumaan varten oli kerätty mittava kokoelma vanhanaikaisia maataloustyökaluja.

Somero-Seuran tavoitteena oli hankkia talonpoikaiskulttuuriin kuuluvia rakennuksia. Seurakunnalta vuokrattiin Someron keskustasta Hämeen Härkätien varrelta maa-alue museota varten. Yhdistyksen ostamasta Riutan torpasta tuli museon päärakennus. Riutan torppa oli alun perin rakennettu vuonna 1823. Se ehti olla useamman sukupolven käytössä ennen museoksi muuttumista.

Muut alueelle hankitut vanhat rakennukset pyrittiin sijoittamaan mahdollisimman aidosti. Ulkorakennuksia hankittaessa oli otettava huomioon, että ne sopivat yhteen päärakennuksen kanssa. Niiden oli edustettava rakennustavoiltaan ja tyyliltään samaa aikakautta kuin Riutan torppakin. Rakennusten piti kuvastaa Riutan torpassa vallinnutta elintasoa.

Lopputuloksesta tuli monipuolinen ja onnistunut. Rakennuskokonaisuus vihittiin museoksi vuonna 1956. Torppamuseo esittelee havainnollisesti 1800-luvun loppupuolen maalaiselämää. Päärakennuksen lisäksi museon pihapiirissä on luhti, läpiajettava pihattorakennus, lato, talli, aitta sekä tuulimylly. Entisaikojen maalaistalojen tavoin myös Torppamuseon sauna ja paja sijoitettiin paloturvallisuussyistä varsinaisen piha-alueen reunalle kauas muista rakennuksista.

Somero-Seuran toimesta on kerätty mittava kokoelma vanhoja esineitä, huonekaluja ja työkaluja. Niiden avulla Riutan torppa on sisustettu mahdollisimman aidoksi.

TORPPAMUSEO

Osoite: Museotie 1, Somero.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Baddingin kioski saa monet pysähtymään ja muistelemaan

LUE MYÖS: Hiidenlinnasta on tullut koko perheen matkailukohde – täältä lähtee jokainen hymyssä suin kotiin

LUE MYÖS: Mäkilän traktorimuseo perustuu veljesten intohimoiseen harrastukseen

LUE MYÖS: Someron pitäjänmakasiineihin on tallennettu runsaasti talonpoikaiskulttuuria

LUE MYÖS: Someron Sauhutupamuseo on aito savupirtti

LUE MYÖS: Someron Savenvalajanmuseo on alkuperäisellä paikalla

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.