SATAKUNTA / PORI – Tänne kannattaa ottaa lapsetkin mukaan. Eikä tarvitse olla kiinnostunut vanhojen talojen korjausrakentamisesta, vaikka täällä saa siihenkin hyviä käytännönneuvoja. Korsmanin talo ja sen yhteydessä oleva rakennuskulttuuritalo Toivo on yhdistelmä peruskorjaamisen tietoa ja entisaikojen tunnelmointia.
Toivo opastaa vanhojen rakennusten kunnostamista, niin että talon arvo pysyy ja vanhat arvot säilyvät. Korjausneuvonnan avulla selviää, miten vanhoja taloja on perinteisesti kunnostettu perinteitä noudattaen. Toivossa selviää, millaisia materiaaleja on aikoinaan vanhoissa rakennuksissa käytetty.
Varvikadun ja Juhana Herttuankadun kulmatontilla sijaitsevat rakennukset ovat yli 100 vuotta vanhoja. Yksi tontin kahden kamarin ja keittiön asunnoista on nimetty Korsmanin perheen kodiksi. Siinä asuu kuvitteellinen porilaisperhe. Isä Olavi on virkamies. Hänen lisäksi talouteen kuuluvat äiti Kaarina, nelivuotias Tuula ja yksivuotias Pentti. Perheen koti on sisustettu 1950-luvun alun tyyliin.
Makuukamarissa on vanhempien makuupaikaksi tarkoitettu heteka. Perheen nuorimmainen nukkuu vielä pinnasängyssä. Sisko Tuula nukkuu keittiön tuolisängyssä. Päivällä keittiössä viettää aikaansa koko perhe. Hella lämpiää puuklapeilla. Perheen ensimmäinen sähköhella on kuitenkin jo hankittu. Vesi pitää hakea ulkokaivolta. Perheellä ei vielä ole jääkaappia. Onneksi on kellari käytössä. Sisävessaakaan ei ole. Ulkohuusi löytyy pihalta.
1950-luvun alussa Suomessa oli vielä pulaa kaikesta. Kahvikin oli kortilla. Keittiön kaapista löytyy kuitenkin jo kahvia ja eksoottista kaakaota. Korsmanin perhe on saanut ilmeisesti Amerikasta elintarvikkeita sisältävän paketin.
Korsmanin perheen piha-alue on viihtyisä. Lasten oli siellä turvallista leikkiä, koska se oli kaikilta reunoilta suljettu. Kadulle pääsi vain portista.
Tutustuminen rakennuskulttuuritaloon Toivo ja Korsmanin perheen kotiin on ilmainen.
KORSMANIN TALO
Osoite: Juhana Herttuankatu 15. Pori.
LUE MYÖS: Juseliuksen mausoleumi on eräs Suomen komeimmista haudoista
LUE MYÖS: Luontotalo Arkissa eläimet vaikuttavat hämmästyttävän eläviltä
LUE MYÖS: Porissa sijaitsee mahdollisesti Suomen upein teatterirakennus
LUE MYÖS: Reposaari on rauhan tyyssija
LUE MYÖS: Rosenlew-museo tarjoaa nostalgisen matkan vuosikymmenien taakse
LUE MYÖS: Satakunnan Museo Porissa yllättää monipuolisuudellaan
LUE MYÖS: Satakunnan palomuseo Waluvaara kertoo tarinan palontorjunnan alkuajoista kohti tätä päivää
LUE MYÖS: Yyterin hiekkarannat halutaan pitää mahdollisemman luonnontilaisena