Yyterin hiekkarannat halutaan pitää mahdollisemman luonnontilaisena

SATAKUNTA / PORI – Kesä 1965 oli monelle Yyterin kävijälle ikimuistoinen. Silloin huippusuosittu bändi The Rolling Stone kävi esiintymässä suomalaisille. Vaikka esitys ei kestänyt kolmea varttia pidempään eikä esiintyjät olleet parhaassa iskussaan, on tapahtuma jäänyt mielenkiintoisena osana Yyterin perinteisiä juhannusjuhlia.

Vapaa-ajan lisääntyessä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Yyterin hiekkarannat houkuttelivat yhä enemmän lomailijoita. Laajuudessaan muutaman kilometrin pitkä ja 200-300 metriä leveä hienohiekkainen ranta on Suomessa poikkeuksellista.

1950-luvun lopulla Yyteri-säätiö alkoi kunnostamaan aluetta. Vanhat rötiskät purettiin pois ja tilalle rakennettiin ruokapaikkoja, pienoisgolf, – kroketti- ja lentopallokenttiä. Yyteriin nousi myös Suomen suurin katettu tanssilava. Vuodesta 1950 lähtien valittiin parikymmenen vuoden ajan Hiekkarantojen kuningatar, Miss Yyteri.

Nykyään rantaan rakentamista vältetään. Tanssit ovat siirtyneet Kylpylän sisätiloihin. Alue halutaan pitää mahdollisemman luonnontilaisena. Puisten lankongien avulla on sekä helppo liikkua upottavassa hiekassa, mutta samalla estetään herkän luonnon ylimääräinen kuluminen. Yyteri on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi luonnonnähtävyydeksi.

Yyterin erikoinen maisema muodostuu lentohiekan muodostamista korkeista rantadyyneistä ja matalista hiekkarannoista. Ranta-aluetta rajaa mäntyä kasva metsäinen alue. Dyynien synnyn mahdollistaa mereltä esteettä puhaltava tuuli, rannan mataluus ja maankohoaminen sekä poikkeuksellisen hienojakoinen hiekka. Ranta kohoaa 60-70 senttimetriä vuodessa. Vain kuivuutta kestävät heinät ja varvut pystyvät takertumaan hiekkaiseen alustaansa.

YYTERIN HIEKKARANNAT

Osoite: Yyterinsantojantie 1 Pori.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Juseliuksen mausoleumi on eräs Suomen komeimmista haudoista

LUE MYÖS: Korsmanin talo on sisustettu 1950-luvun alun tyyliin

LUE MYÖS: Luontotalo Arkissa eläimet vaikuttavat hämmästyttävän eläviltä

LUE MYÖS: Porissa sijaitsee mahdollisesti Suomen upein teatterirakennus

LUE MYÖS: Reposaari on rauhan tyyssija

LUE MYÖS: Rosenlew-museo tarjoaa nostalgisen matkan vuosikymmenien taakse

LUE MYÖS: Satakunnan Museo Porissa yllättää monipuolisuudellaan

LUE MYÖS: Satakunnan palomuseo Waluvaara kertoo tarinan palontorjunnan alkuajoista kohti tätä päivää

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.