SATAKUNTA / RAUMA – Kirsti on kuin toisesta maailmasta, rauhallinen keidas keskellä Vanhaa Raumaa. Kirsti pihapiireineen kertoo havainnollisesti, millaista rakentaminen ja eläminen olivat entisaikoina. Elinolosuhteet olivat kovin erilaiset kuin nykyisin.
Varttuneemmille vierailijoille tulee hymy huulille, kun he pääsevät muistelmaan omaan nuoruuttaan. Nimittäin Kirstissä osa asunnoista on sisustettu 1960-luvun tyyliin. Täällä asuttiin vielä 1970-luvulla.
Kirsti on rakennettu vähitellen. Asuinrakennukset ovat kadunvarrella ja piharakennukset kiertävät tonttia. Kun aukkopaikoissa on vielä lauta-aita ja porttirakennelma, syntyy vaikutelma umpipihasta. Sekin on jaettu aidalla mies- ja karjapihaan.
Täällä oli lehmiä vielä 1950-luvulla. Hevosille oli oma talli ja sioille pieni karsina. Maatalous oli kaupungin asukkaille tärkeä sivutulonlähde. Kirstilläkin oli omat pellot ja ladot kaupungin ulkopuolella. Piha-alueella omenapuiden katveessa on yhä vanha kaivo ja aitta.
Jos Marelassa asui kaupungin varakkaampaa väkeä, olivat Kirstin asukkaat tavallisia työläisiä, kuten merimiehiä ja käsityöläisiä. Kirsti oli parin sadan vuoden ajan saman suvun omistuksessa. Tosin isäntäväellä oli rakennuksessa useita vuokralaisiakin. Omistajien sukunimet ovat vaihtuneet tiuhaan, sillä Kirsti siirtyi seuraaville naislinjaa pitkin. Taloon tuli aina uusi vävy ja sitä myötä myös uusi sukunimi ja ammatti.
Myöhemmin päärakennuksen viereen rakennettu leivintupa nykysisustuksineen saattaa olla monille Kirstin nostalgisin kohde. Leivintupa on muutettu asuinkäyttöön. Tunnelma on perin aito niille, jotka ovat eläneet lapsuuttaan Kekkosen aikakaudella.
Nähtävänä on paljon mielenkiintoista maitopussista 1960-luvun televisioon. Sähköhella ja jääkaappi olivat sen ajan luksusta. Esillä on myös matkamuistoja lomamatkoilta. Isäntäväki on mitä ilmeisemmin käynyt Raumaa kauempanakin.
KOTIMUSEO KIRSTI
Osoite: Pohjankatu 3, Rauma.