Satakunnan palomuseo Waluvaara kertoo tarinan palontorjunnan alkuajoista kohti tätä päivää

SATAKUNTA / PORI – Museon erikoinen nimi, Waluvaara, on murresana, joka tarkoittaa tulipaloa tai sen aiheuttamaa vaaraa. Kyseessä on Porin palolaitoksen alakertaan sijoitettu mielenkiintoinen museo, joka kertoo satakuntalaisen palo- ja pelastustoiminnan historiasta.

Näyttely etenee ajallisesti palontorjunnan alkuajoista kohti tätä päivää. Tulipalojen sammuttamisen ohella pelastustoimen tehtäviin kuuluu myös onnettomuuksien ennaltaehkäisy.

Tulipalojen tuhovoima on aina herättänyt ihmisissä pelkoa. Ennen muinoin kaupungilla oli yöaikaan kiertäviä palovartijoita. Osa heistä asettui tähystämään vartiotorneihin. Porissa ”toornipöllö” vahti paloja Raatihuoneen tornista. Museossa on esillä hälytykseen tekemiseen käytetty kolmiorauta.

Museo havainnollistaa, miten palokalusto on kehittynyt aikojen kuluessa. Vesisankojen ja käsiruiskujen tilalle tulivat hevosvetoiset hiilihappo- ja höyryruiskut. Moottorikäyttöiset ruiskut yleistyivät Suomessa 1920-luvulla. Samoihin aikoihin yleistyivät myös paloautot.

Ennen vettä tuotiin hevoskyydillä palopaikalle. Nopeimmin vettä tuonneille ajureille annettiin poletteja, jotka sai vaihtaa pankissa rahaksi. Vesijohtoverkoston myötä vettä saatiin paloposteista. Myös autojen vedenkuljetuskapasiteetti kasvoi. Toisen maailmansodan jälkeen käyttöön tulivat kemialliset sammutusaineet.

Palokunnat alkoivat kuljettaa potilaita 1900-luvun alussa. Aluksi tärkeintä oli saada potilas mahdollisimman nopeasti hoitoon. Sairaanhoidon kehittyessä panostettiin hoitotoimenpiteiden aloittamiseen jo ennen sairaalaan saapumista. Palomiehiltä alettiin vaatia yhä enemmän tietoja ja taitoja. Nykyään suurin osa pelastustoimen hälytyksistä on sairaankuljetuksia.

Waluvaara-museossa on varattu osasto myös VPK-aatteelle. Porin VPK on perustettu vuonna 1863, toisena Suomessa Turun jälkeen. Vapaaehtoiset palokunnat ovat olleet avoimia kaikille. Niitä pidetäänkin Suomessa demokratian edelläkävijöinä.

SATAKUNNAN PALOMUSEO WALUVAARA

Osoite: Satakunnankatu 3, Porin keskuspaloasema.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Juseliuksen mausoleumi on eräs Suomen komeimmista haudoista

LUE MYÖS: Korsmanin talo on sisustettu 1950-luvun alun tyyliin

LUE MYÖS: Luontotalo Arkissa eläimet vaikuttavat hämmästyttävän eläviltä

LUE MYÖS: Porissa sijaitsee mahdollisesti Suomen upein teatterirakennus

LUE MYÖS: Reposaari on rauhan tyyssija

LUE MYÖS: Rosenlew-museo tarjoaa nostalgisen matkan vuosikymmenien taakse

LUE MYÖS: Satakunnan Museo Porissa yllättää monipuolisuudellaan

LUE MYÖS: Yyterin hiekkarannat halutaan pitää mahdollisemman luonnontilaisena

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.