TPS 100 vuotta. Syksyllä vuonna 1975 tehtiin Kupittaalla turkulaista palloiluhistoriaa. Raimo ”Kili” Toivasen ulkosyrjällä annettu kierteinen vapaapotku painui Vaasan Palloseuran maaliin. Se oli Toivasen kauden ainoa osuma, mutta oli sitäkin tärkeämpi. Näin TPS varmisti Suomen mestaruuden.
Se oli ikimuistoinen hetki myös Timo Kauppiselle, jalkapallokipinän saaneelle nuorukaiselle.
Kuka olisi silloin uskonut, että Turun Palloseuran voittama jalkapallon Suomen mestaruus olisi jäänyt toistaiseksi seuran viimeiseksi. Nyt siitä on kulunut ikuisuus. Vaikka vuosikymmenet ovat vierähtäneet ja uusia mestaruuksia ei ole tullut, se ei ole latistanut futismiehenä tunnetun Kauppisen intohimoa jalkapalloa kohtaan eikä pitkäaikaista suhdettaan Turun Palloseuraan.
– Kyllä se mestaruus vuodelta 1975 on yhä paras TPS-muistoni. Ja tietysti San Siron ihme, kun TPS voitti Milanon miljonäärit, on jäänyt mieleeni. Vastaavasti aina se viimeisin putoaminen on tuntunut raskaimmalta. Aikaisemmat unohtuvat, kun välillä tulee nousemisiakin, kertoo Kauppinen.
Turkulaisen ravintola-alan kokenut konkari tunnetaan, ei pelkästään perustamistaan ravintoloistaan ja baareistaan, vaan myös vuosikymmeniä kestäneestä yhteistyöstä TPS:n kanssa. Kunniapaikalla Bar Innon seinällä on kehystetty taulu. Se on Kauppiselle myönnetty arvostettu Sydän pelissä -palkinto, kunnianosoitus TPS:n jalkapallossa ansioituneelle henkilölle. Se todistaa todellista uskollisuutta rakasta seuraa kohtaan.
– Parikymmentä vuotta olen ollut yritykseni kautta mukana tukemassa Tepsiä. Se on tarkoittanut lähinnä erilaista näkyvyyttä. On ollut kummipelaajaa, laitamainosta jne. Kannattaminen on ollut enemmänkin rakkautta seuraa kohtaan.
Mennään toviksi ajassa vuosikymmeniä taaksepäin.
– Olen Turun Nappulaliigan kasvatti, niin kuin kaikki turkulaiset sen ajan pikkupojat. Vasaramäen joukkueessamme oli hyviä pelaajia, kuten Juha ”Juije” Laaksonen ja Kari Kanervo. Nappulaliigan jälkeen parhaimmat siirtyivät Tepsiin. Minäkin siirryin sinne, vaikka enhän minä siellä pärjännyt. Se oli sitä aikaa, kun ei ollut Kaikki pelaa -periaatetta. Parhaat pelasivat ja loput istuivat penkillä. Niinpä siirryin Hirvensalon Heittoon. Siellä pelasi muun muassa Mika Laurikainenkin.
Vaikka oma ura viheriöllä jäi lyhyeen, Kauppisen innostus jalkapalloon säilyi.
– Vuoden 1974 jalkapallon MM-kisat ovat ensimmäiset, mitkä ovat jääneet mieleeni. Jostain syystä olin Länsi-Saksan kannattaja, kun kaikki kaverini kannattivat Hollantia. Juuri näistä MM-kisoista alkoi intohimoni jalkapalloa kohtaan.
Selostajalegenda Aulis Virtanen sytytti kiinnostuksen brittijalkapalloon.
– Virtasen selostamia otteluita tuli seurattua nuorena. Siihen aikaan englantilaiset joukkueet tuntuivat kaukaisilta, mutta jostain syystä kiinnostuin Leedsistä. Kaikki muut kaverini kannattivat Liverpoolia. Minusta Leedsillä oli hieno peliasu. Yhdeltä joukkueen pelaajalta, Joe Jordanilta, puuttui pari etuhammasta. Hän oli minusta kova jätkä.
Suhde Leedsiin on säilynyt, vaikka välillä joukkueen menestys on ollut vaatimatonta.
– Onneksi Leeds nousi takaisin Valioliigaan. Joukkueelta meni kuusitoista vuotta korpivaelluksessa. Eräs hienoimmista jalkapallohetkistäni on ollut, kun 50-vuotislahjana pääsin paikan päälle seuramaan suosikkijoukkueeni ottelua. Lontoossa on tullut käytyä useammankin kerran katsomassa futista. Myös Bundesliigan Lukas Hradeckyn pelejä olen nähnyt paikan päällä.
Suomen maajoukkueen menestys lämmittää Huuhkajien pitkäaikaista kannattajaa.
– Kuulun siihen ikäryhmään, joka on saanut vuosikymmenien aikana kuulla kuittailua, miten Suomi ei pääse koskaan arvokisoihin. Itse olen aina uskonut siihen, että jonain päivänä se on mahdollista.
Vaikka Kauppinen seuraa mielenkiinnolla Kuningas jalkapalloa laajasti, on kotimainen futis lähimpänä sydäntä.
– Vaikka itse kannatankin Leedsiä, hieman vieroksun ajatusta fanittaa jotain ”barcelonaa”, mihin ei ole todellisuudessa mitään kosketuspintaa. Jalkapalloromantikkona minua kiehtoo TPS:ssä paikallisuus eli turkulaisuus. Asun Turussa ja Tepsissä on pelannut useita naapurin poikia. Heidän uraa on ollut kiva seurata.
Kotimaisilla kentillä ei nähdä yhtä taidokkaita suorituksia kuin eurooppalaisten huippujoukkueiden pelatessa, mutta se ei tarkoita, etteikö suomalaista jalkapalloa olisi kiinnostavaa seurata.
– Osaan suhteuttaa kotimaisen jalkapallon oikeaan kontekstiin. Suomessa pelataan maailman parasta Veikkausliigaa. Tunnelma ja intensiteetti voivat olla kotimaisessakin jalkapallossa mukaansatempaavaa. Jalkapallo on jalkapalloa, vaikka pelattaisiin Kolmosta.
Kauppinen muistetaan Bar Bristolista, Tinatuopista ja Pikku-Torresta. Jälkimmäisestä kehittyi vuosien aikana Turun tunnetuin jalkapallohenkinen kohtaamispaikka. Aika oli erilainen parikymmentä vuotta sitten, kun Kauppinen ideoi ystävänsä Heikki Möttösen kanssa futishenkistä lisäohjelmaa sporttiravintolan asiakkaille.
– Mietimme, mikä olisi hyvä lisä otteluiltoina. Syntyi parikymmentä vuotta jatkunut jalkapalloaiheinen visailu Who’s Got The Ball Now. Ajat ovat muuttuneet, sillä silloin tuli vain yksi ottelu illassa. Nyt voi nähdä useita eri otteluita jopa samanaikaisesti, mutta tietokilpailuperinne jatkuu nyt Bar Innossa.
Vaikka Pikku-Torre on Kauppisen kohdalla mennyttä elämää, Bar Innossa jatketaan urheiluhenkisesti. Mukaan on tullut myös Kauppisen uusi yhteistyökumppani, oma poika Samu Kauppinen. Uudessa paikassa sisustus on enemmänkin trendikästä kuin pursuavaa futisrekvisiittaa. Toki Hradecyn lahjoittama oma pelipaita on näkyvällä paikalla.
– Emme halua liikaa profiloitua vain futisbaariksi ja TPS-kannattajien paikaksi. Tänne voi tulla kuka tahansa.
Interin kannattajatkin ovat tervetulleita Bar Intoon.
– Viime syksynä, kun Inter pelasi ratkaisuottelun KuPS:a vastaan, Bar Into oli aivan täynnä. Kysymys on jalkapallosta, ei aatteesta tai uskonnosta. Jalkapallo ei ole elämän vakavin asia. Se on turhista asioista tärkein, mutta ei ole sen tärkeämpää.
