Sotungin kylän rakennukset, tiet ja viljelykset muodostavat arvokkaan kulttuurimaiseman

UUSIMAA / VANTAA – Mikä idyllisyys, vaikka ollaan Ruuhka-Suomessa. Sotunki on Vantaan kaupungin itäisin kaupunginosa. Täällä ollaan piilossa liikenteen valtaväyliltä. Syrjäisen sijaintinsa ansiosta Sotunki on säilyttänyt maalaismaisuutensa. Kylän rakennukset, tiet ja viljelykset muodostavat arvokkaan kulttuurimaiseman.

Museovirasto on kirjannut muutaman sadan asukkaan Sotungin kylän valtakunnallisesti rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Pääkaupunkiseudun asukkaat tuntevat Sotungin alueen miellyttävänä ulkoilu- ja retkeilykohteena. Kauniin ympäristön ohella Sotunki tarjoaa useita kulttuuri- ja vapaa-aikakohteita.

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Sotungin kylästä ovat 1300-luvulta. Se on vanhimpia Uudellamaalla säilyneitä yhtenäisiä maaseutumaisia kyläkokonaisuuksia. Sotungin historia ulottuu kuitenkin kauas ennen maanviljelyskulttuurin alkua. Valtaosa alueesta on entistä merenlahtea. Jääkauden jälkeen kivikaudella vain korkeimmat kohdat olivat näkyvissä.

Yhä nykyisinkin maastossa näkee jääkauden synnyttämiä merkkejä – siirtolohkareita ja merenrantojen kuluttamia rantakallioita. Nyt laajojen peltoaukeiden yllä kohoaa matalia kukkuloita. Yhdellä näistä sijaitsee Sotungin kylä. Vanhimpien kantatilojen rakennukset sijoittuvat keskiaikaisiin paikkoihin kyläraitin varrelle. Osa rakennuskannasta on 1700-luvulta.

Härmälän maatila edustaa historiallista pitäjää. Täällä otetaan vastaan vierailijaryhmiä. Perinteisessä maalaisympäristössä voi nähdä hevosia, lampaita, vuohia, sikoja, kanoja, ankkoja sekä lemmikkieläimiä. Nissbackan kartanon veistospuisto esittelee kuvanveistäjä Laila Pullisen töitä. Taiteilija Risto Vilhunen asuu myös Sotungissa. Trollbergassa voi tutustua vanhoihin traktoreihin ja maatalouskoneisiin.

SOTUNGIN KYLÄ

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.