Jere Koponen jatkaa, mutta mitä tekee pieneen rooliin jäänyt Miikka Mujunen

Viime marraskuun illasta tuli Jere Koposelle ikimuistoinen. TPS:n maalivahdin urasuunnitelmat menivät uusiksi, kun liigakarsintaottelussa KTP:n Antti Mäkijärvi puski muutama minuutti ennen ottelun päättymistä kotkalaisille nousun varmistaneen maalin.

Kun loppuvihellys tuli, Koponen lyyhistyi pettyneenä Kupittaan jalkapallokentän märälle nurmelle. Unelma oman Veikkausliigauran jatkumisesta meni ehkä siinä.

Tuskin Koponenkaan tiesi tärkeän ottelun jälkeen, miten hänen uransa tulisi jatkumaan. Ykkönen ei olisi oikea sarjataso liigatason maalivahdille. Selvää kuitenkin oli, että päävalmentaja Jonatan Johanssonin ja urheilujohtaja Mika Laurikaisen papereissa Koposen nimi oli heti Rasmus Holman jälkeen. Luottovahdin nimi oli saatava paperiin periaatteella, maksaa, mitä maksaa.

Tilanne oli hieman samanlainen TPS:n pudotessa aiemmin pääsarjatasolta Jukka Lehtovaaran aikana. Lehtovaara siirtyi naapuriseura FC Interiin, vaikka siellä oli jo toinen huippumaalivahti Magnus Bahne. Nyt tätä siirtomahdollisuutta Koposella ei ollut, sillä hänen kasvattajaseurassaan FC Interissä oli maalivahdin paikat jo täytetty.

Niinpä nimi yhden kauden ajaksi TPS:n sopimuspaperiin, ja näin 28-vuotiaalla Koposella alkaa kolmas kausi raitapaidoissa. Vaikka Jeren ura TPS:ssä on lyhyt, on siihen mahtunut jo paljon tunteikkaita hetkiä. Koponen liittyi Palloseuraan loppukaudesta vuonna 2019 siirtymällä kesken kauden Liettuan pääsarjajoukkueesta, FK Palangasta. Kauden päätteeksi Koponen oli nostamassa joukkuettaan liigakarsintojen kautta Veikkausliigaan.

Viime kaudella Koponen pelasi TPS:n maalissa kaikki kauden Veikkausliigaottelut sekä myöhäissyksyn liigakarsintaottelut Kotkaa vastaan.

Oma mielenkiintoinen pala TPS:n palapelissä on joukkueen toisen maalivahdin Miikka Mujusen tilanne. Hän siirtyi TPS-paitaan FC Lahdesta kaudeksi 2018. Koposen tulon jälkeen Mujunen ajautui olemattomaan rooliin – huolimatta, että TPS:n entinen päävalmentaja Tommi Pikkarainen analysoi Mujusen tilannetta aikoinaan näin:

– Mujunen ei pelannut viime kaudella niin paljon kuin olisi ehkä ansainnut kykyjensä puolesta, mutta tulevalla kaudella hän tulee näyttämään sen oman tasonsa ja tulee olemaan tosi iso pala meidän pelimme avaamisessa.

Näin ei kuitenkaan käynyt sillä Koponen pelasi jokaisen Veikkausliigaottelun kaudella 2020. On ihme, jos liigakokemusta omaava Mujunen haluaan jäädä vielä jatkossakin istuskelemaan TPS:n vaihtopenkille.

TPS tiedottaa Koposen sekä koko joukkueen tämän hetken tilanteesta:

– Koposen jatkosopimus on meille erittäin tärkeä, hän pelasi uransa parhaan kauden. Jere on loistava urheilija, joka pystyy johtamaan ja organisoimaan myös muuta puolustusta. Hän on juuri sellainen kokeneempi johtajatyyppi, joita tähän joukkueeseen myös tarvitaan, TPS:n urheilujohtaja Laurikainen tietää.

– Haasteellisesta viime kaudesta huolimatta nautin jalkapallosta ehkä enemmän kuin koskaan. Onnistuin ylläpitämään korkeaa tasoa läpi kauden ja vastuun kantaminen kasvatti, niin pelaajana kuin ihmisenäkin. Sille haluan jatkumoa. Pelaajan arki on täällä laadukasta ja näen, että sarjatason vaihtumisesta huolimatta pystyn edelleen kehittämään itseäni, Koponen uskoo.

– Henkilökohtaiset tavoitteeni pysyvät edelleen korkealla ja tulen tekemään kaikkeni auttaakseni joukkuetta menestymään. TPS on myös osoittanut luotettavuutensa vastuullisena työnantajana, mikä ei ole kaikkialla itsestäänselvyys tässä vallitsevassa maailmantilanteessa, Koponen vielä muistuttaa.

Koposta arvostetaan koko seurayhteisössä erittäin paljon ja TPS-kannattajat palkitsivat hänet viime kauden päätteeksi omalla vuosittaisella kunniapalkinnollaan.

– Arvostan palkintoa suuresti, sillä se kertoo minun toimineeni seuran arvojen mukaisesti ja siitä, että oma panokseni kentällä on välittynyt katsomoon asti. Kausi 2020 oli kaikin puolin haasteellinen, mutta kannattajat olivat tukena vaikeimpinakin hetkinä. Ensi vuonna chantit taas raikaa ja se kuuluisa 12. kenttäpelaaja on meidän mukana tuttuun tapaan, Koponen jo tunnelmoi.

Laurikainen myöntää, että TPS:n edustusjoukkueen rakentamisen alku myöhästyi liigalisenssipäätöksen vuoksi. Monet pelaajat halusivat ymmärrettävästi tietää edustamansa seuran sarjatason, ennen he sitoutuivat jatkamaan. Kun lisenssiasiat vihdoin selvisivät joulun alla, lennähti TPS:n joukkueen kokoamisprosessi vauhdilla eteenpäin.

– Jouduimme väkisinkin odottelemaan liigalisenssipäätöstä melkein jouluun asti ja se hidasti marras- ja joulukuun osalta meidän etenemistämme. Sen jälkeen tulivat joulupyhät ja nämä koronahaasteet ovat olleet myös koko ajan päällä. Nyt ollaan päästy menemään eteenpäin ihan ripeässä aikataulussa, Laurikainen vahvistaa.

– Joukkueen kokoaminen on ihan suunnitelmallista, rakennustyö pitää tehdä tarpeeksi nopeasti, mutta samalla myös erittäin huolellisesti. Tavoitteena on, että joukkue on lähes valmiina helmikuun loppuun mennessä. Käymme vielä tietyt viime kauden pelaajat läpi ja sen jälkeen päästään kunnolla kiinni joukkueen uuteen osaan. Jotkut pelaajat tsekkaavat vielä omat mahdollisuutensa Veikkausliigaan. Meille tulee suurin piirtein 6-7 uutta pelaajaa. Eli sellaisia uusia pelaajia, joiden on tarkoitus myös vahvistaa joukkuetta.

– Kaikki seuran omat nuoret pelaajat on kartoitettu myös tarkasti läpi ja reservijoukkueen runko alkaa olla myös koossa. Se on tietenkin eri prosessi, mutta tiedotamme myös reservijoukkueen asioista pikapuolin, Laurikainen lupaa.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!