VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Handelsinstitut – Kauppaopisto. Nämä sanat on ikuistettu Aurakadun koulukiinteistön seinään. Nimensä mukaisesti se viittaa aikaan, kun rakennuksessa toimi Turun kauppakoulu, myöhemmin Turun kauppaopisto.
Talo on kaunis ulkoapäinkin, mutta sen sisätiloista löytyy todellisia taideaarteita.
Turun kauppakoulu perustettiin vuonna 1839. Opetuskieli oli alun perin ruotsi, kunnes 1900-luvun alkuvuosina ruotsin rinnalle tuli suomen kieli. Se tarkoitti myös oppilasmäärän isoa kasvua. Tarvittiin kunnon tilat opetukselle.
Koulurakennuksen suunnittelijaksi valittiin kaupunginarkkitehti Eskil Hindersson, jonka suunnittelema Puutorin Vähäväkisten talo oli juuri valmistunut. Muita Hindessonin piirtämiä rakennuksia Turussa ovat Kerttulin koulu (1912), Turun synagoga (1912), Turun kaasukello (1912), Turun keskuspaloasema (1916) ja Martin koulu (1927).
Sopiva paikka uudelle koululle löytyi torin laidan hotelli Phoenixin takaa. Tontti oli tyhjä ja kaupungilta lunastettavissa. Hindersson laati nopeasti harmaagraniittisen kivirakennuksen piirustukset, jotka opiston johtokunta hyväksyi. Rakentaminenkin sujui sutjakkaasti niin, että valmista tuli syksyllä 1908.
Pääosa rakennusmateriaalistakin löytyi läheltä, Kakolan vankila-alueen graniittilouhimosta.
Turun kauppaopisto toimi Aurakadulla vuoteen 1968 saakka, kunnes kolmikerroksisen rakennuksen tilat kävivät ahtaiksi. Oli aika siirtyä Kellonsoittajankadulle. Aurakadulla toimi kauppaopiston lisäksi myös Turun kauppakorkeakoulu vuoteen 1958 asti, kunnes sekin siirtyi uusiin tiloihin lähelle yliopistoa.
Katseilta piilossa, koulurakennuksen lukittujen ulko-ovien takana on kiehtova taide-elämys. Saksalaissyntyinen taidemaalari Willy Baer (1875-1961) koristeli rakennuksen taidokkailla lyijylasitöillään. Hänen kädentaitojaan voi ihailla eri puolilla Turkua, mutta Aurakadun Kauppaopiston tiloissa Baerin lasimaalauksia on useita. Arvokkaat työt kuuluvat Turun kaupungin taidekokoelmaan.
Nykyään rakennuksessa toimii Puolalanmäen lukio.
Saksassa syntynyt Willy Baer opiskeli Berliinin taideakatemiassa. Baerin matka jatkui Saksasta työasioissa Tampereelle. Siellä hän ihastui suomalaiseen naiseen, Agnes Strömbomiin. Avioliiton myötä Baer ei koskaan enää palannut kotimaahansa, vaan muutti puolisonsa kanssa Turkuun vuonna 1901.
Turussa Baer perusti yrityksen, Willy Baerin Atelieri. Hän otti liikeyrityksensä osakkaaksi avustajansa Herman Niemisen. Myöhemmin vuonna 1915 Baer myi osuutensa yrityksestä Niemiselle. Hän on lasiliike Kaune Oy:n perustaja.
1900-luvun alkuvuosina jugend oli vallitseva tyylisuunta arkkitehtuurissa. Baer tutustui Turun tunnetuimpiin sen ajan arkkitehteihin ja teki heidän kanssa tiiviisti yhteistyötä. Monet turkulaiset 1900-luvun alun arvorakennukset on koristeltu Baerin värikkäillä lasitöillä.
Paljon on myös ajan saatossa kadonnut. Taloja on purettu. Talvisodan pommitukset ovat osaltaan tuhonneet Baerin lasimaalauksia. Teokset on tarkoitettu ihailtavaksi sisältä päin, kohti valoa. Niinpä ohikulkijat eivät useinkaan huomaa taideteosten olemassaoloa, ei ainakaan niiden hienoja yksityiskohtia.
Aurakadun Kauppaopiston tiloista löytyy Baerin suurin säilynyt yksittäinen lasityö. Kyseessä on talon pääportaikon kolmijakoinen ikkuna. Upea teos muodostuu Turun kaupungin vaakunasta, kaupan tunnuskuva Merkuriuksen sauvasta sekä savuavasta tehtaanpiipusta, vasarasta ja hammaspyörästä. Teoksen yläosassa on aurinkoa vasten kuvattu maapallo ja alimpana on hedelmäpuun oksia. Tämä teos ei ole ainoa opiston tiloissa oleva Baerin lasityö. Niitä löytää opiston muidenkin ikkunoiden koristeena.
Baerin tekemiä lasimaalauksia voi etsiä muun muassa Mikaelinkirkosta, Hamburger Börsistä, Hjortenista, Albatrossista, Panternista, Läntisen Rantakadun entisestä suolamakasiinista, Nylundin talosta jne.
Willy Baer sai Suomen kansalaisuuden. Hänet on haudattu puolisonsa kanssa Turun hautausmaalle.
KAUPPAOPISTON TALO JA WILLY BAERIN TAIDETEOKSET
Osoite: Aurakatu 9, Turku.


















