Emil Aaltosen museo kertoo menestyvästä liikemiehestä ja innokkaasta taiteentukijasta

PIRKANMAA / TAMPERE – Ei tullut seppää, vaan tuli taitava suutari. Emil Aaltonen (1869-1949) olisi halunnut sepäksi, mutta lähti vanhempien toivomuksesta suutarinoppiin kiertävän suutarimestarin luokse. Saatuaan kisällin pätevyyden Emil oli pari vuotta töissä eräässä verstaassa. Ammattitaidon kehittyessä nuorimies päätti perustaa oman yrityksen Hattulaan.

Aaltonen oli kiinnostunut, miten jalkineita valmistetaan koneellisesti. Kirjoja lukemalla ja ulkomaisia kenkiä tutkimalla hän selvitti, miten ne oli tehty. Kun tietoa oli karttunut riittävästi, Aaltonen osti kenkien valmistamiseen tarkoitettuja koneita. Liiketoiminta lähti nopeasti kehittymään.

Emil Aaltonen siirtyi 1900-luvun alkuvuosina Hattulasta Tampereelle. Tehtaan tuotannon kasvaessa Tammelan kaupunginosaan valmistui uusi monikerroksinen tehdasrakennus. Työntekijöiden määräkin kasvoi useampaan sataan. Yritysostojen myötä Aaltosen toiminta laajentui. Myös kilpailijoita ilmaantui.

Tampereesta tulikin eräs Suomen tärkeimmistä kenkäteollisuuden keskuksista. Teollisuusmies Aaltonen oli osakkeenomistajana myös konepaja Lokomossa ja Sarviksessa, joka oli muoviteollisuusalan kotimainen pioneeriyritys.

Vuorineuvos Aaltonen kuoli 80-vuotiaana 1949. Sitä ennen yrityksen johto oli siirtynyt vävypojalle varatuomari Lauri J. Kivekkäälle.

Varakas Emil Aaltonen tunnettaan, ei pelkästään menestyvänä liikemiehenä, vaan myös suurlahjoittajana.  Hän on rahoittanut useita yleishyödyllisiä hankkeita. Aaltonen oli myös innokas taiteentukija keräten komean kokoelman lähinnä vanhempaa kotimaista taidetta.

Vuorineuvoksen taidekokoelma on nyt kaikkien nähtävänä hänen kodissaan Pyynikinlinnassa. Tyylikäs museokodin pääkerroksen pysyvä näyttely kertoo Aaltosen työurasta ja esittelee myös hänen taidehankintojaan. Pyynikinlinnan yläkerrassa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä.

EMIL AALTOSEN MUSEO

Osoite: Mariankatu 40, Tampere.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Amurin työläiskorttelimuseo havainnollistaa, miten työväki aikoinaan asui

LUE MYÖS: Kivimuseossa kivien kauneus tulee esiin

LUE MYÖS: Lauri Viidan Pispalan koti on säilytetty alkuperäisessä asussaan

LUE MYÖS: Lenin-museo on saanut jopa kansainvälistä mainetta

LUE MYÖS: Rupriikki on median ja joukkoviestinnän historiaan keskittyvä museo

LUE MYÖS: Museo Milavida kertoo von Nottbeckien traagisen elämäntarinan

LUE MYÖS: Museokeskus Vapriikki perustettiin entiseen tehdasrakennukseen

LUE MYÖS: Näsinneulasta on tullut Tampereen ikoninen symboli

LUE MYÖS: Pispalasta avautuu komeat järvimaisemat

LUE MYÖS: Suomen pelimuseo tarjoaa peleistä kiinnostuneille jännitystä

LUE MYÖS: Poliisimuseo kiinnostaa myös lapsia

LUE MYÖS: Postimuseon helmi on Postin ensimmäinen auto

LUE MYÖS: Suomen jääkiekkomuseo on lätkäfanin paratiisi

LUE MYÖS: Tampereen luonnontieteellinen museo esittelee pirkanmaalaista luontoa

LUE MYÖS: Tampereen tuomiokirkko on eräs Suomen kauneimmista kirkoista

LUE MYÖS: Työväenmuseo Werstaan mielenkiintoisinta antia on tehtaalla voimalähteenä käytetty Sulzer-höyrykone

LUE MYÖS: Vakoilumuseo paljastaa salaiset agentit

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.