PIRKANMAA / TAMPERE – Rima on asetettu korkealle Tampereen luonnontieteellisessä museossa, ollaanhan Museokeskus Vapriikissa. Tamperelaisten ylpeys, Tampellan vanhaan tehdaskiinteistöön rakennettu museokokonaisuus on valtakunnan eliittiä. Samalla pääsylipulla pääsee tutustumaan myös Tampereen luonnontieteelliseen museoon. Erilaisuudellaan museo tarjoaa hienon lisän Vapriikin monipuoliseen museotarjontaan.
Museo juuret ovat kaukana historiassa, sillä kokoelmia on kerätty talteen jo 1900-luvun alussa. Vanhimmat näytteet ovat 1800-luvulta, mutta tietysti vain pieni osa museon kokoelmasta on kerrallaan esillä.
Ennen siirtoa nykyisiin tiloihin Tampereen luonnontieteellinen museo sijaitsi pääkirjasto Metson alakerrassa. Vuonna 1995 museon kokoelmat siirrettiin varastoon odottamaan Vapriikin valmistumista. Viistoista vuotta vierähti laatikoissa, kunnes 2000-luvulla päästiin Vapriikin uusiin tiloihin.
Luonnontieteellisen museon anti keskittyy esittelemään pirkanmaalaista luontoa, sen kasveja ja eläimiä. Välillä piipahdetaan kesäisessä lehdossa, ihaillaan taitavasti tehtyä talvimaisemaa, katsotaan sutta silmästä silmään ja kurkistetaan Pyhäjärven pinnan alle.
Museokeskuksen toiseen kerroksen tilat ovat tarkoituksellisesti sokkeloisia, sillä näin luodaan kiehtovaa tunnelmaa. Kokolattiamatto pehmentää sopivasti ääniä. Yleisilme on hyvin hoidettu. Maisemakuvaukset täytettyine eläimine on tehty suurella vaivalla ja ammattitaidolla. Jopa soliseva puro vaikuttaa perin aidolta.
Vaikka museo ilme on visuaalinen, on sen anti samalla myös informatiivinen. Nähtävänä on muun muassa laajat perhoskokoelmat, eläinten nahkoja ja luurankoja. Museo vastaa mielellään myös yleisön luontoaiheisiin tiedusteluihin, auttaa eläinten ja kasvien määrityksessä.
TAMPEREEN LUONNONTIETEELLINEN MUSEO
Osoite: Alaverstaanraitti 5, Tampere.
LUE MYÖS: Amurin työläiskorttelimuseo havainnollistaa, miten työväki aikoinaan asui
LUE MYÖS: Emil Aaltosen museo kertoo menestyvästä liikemiehestä ja innokkaasta taiteentukijasta
LUE MYÖS: Kivimuseossa kivien kauneus tulee esiin
LUE MYÖS: Lauri Viidan Pispalan koti on säilytetty alkuperäisessä asussaan
LUE MYÖS: Lenin-museo on saanut jopa kansainvälistä mainetta
LUE MYÖS: Rupriikki on median ja joukkoviestinnän historiaan keskittyvä museo
LUE MYÖS: Museo Milavida kertoo von Nottbeckien traagisen elämäntarinan
LUE MYÖS: Museokeskus Vapriikki perustettiin entiseen tehdasrakennukseen
LUE MYÖS: Pispalasta avautuu komeat järvimaisemat
LUE MYÖS: Suomen pelimuseo tarjoaa peleistä kiinnostuneille jännitystä
LUE MYÖS: Poliisimuseo kiinnostaa myös lapsia
LUE MYÖS: Postimuseon helmi on Postin ensimmäinen auto
LUE MYÖS: Suomen jääkiekkomuseo on lätkäfanin paratiisi
LUE MYÖS: Tampereen tuomiokirkko on eräs Suomen kauneimmista kirkoista
LUE MYÖS: Työväenmuseo Werstaan mielenkiintoisinta antia on tehtaalla voimalähteenä käytetty Sulzer-höyrykone
LUE MYÖS: Vakoilumuseo paljastaa salaiset agentit