Elisan puhelinmuseo on monipuolinen, mutta se on harvoin avoinna

UUSIMAA / HELSINKI – Harva on edes kuullut ja vielä harvempi on käynyt paikan päällä Syykin on selvä, sillä Elisan (entinen Helsingin Puhelinyhdistys, HPY) omistama puhelinmuseo on avoinna perin harvakseltaan.

Vapaaehtoisvoimin ylläpidettävässä museossa on avoimet ovet kerran vuodessa, Elisan nimipäivänä marraskuun 19. päivä kello 12-18. Kiinnostuneille on toki järjestetty mahdollisuus opastettuun käyntiin muunakin aikana. Käyntivaraus ja lisälisätietoja museosta löytyy täältä.

Puhelintekniikan kehitys on ollut viime vuosina niin nopea, että moni puhelinliikenteeseen liittyvän laitteen on vaikea uskoa olevan jo museokamaa. Vitriineihin tallennetut kymmenet mobiililaitteet tunnistavat ulkonäöltä useimmat museovierailijat. Kokoelma on poikkeuksellisen kattava 1980-luvulta alkaen. Pelkästään lankapuhelimia on museossa yli 100 kappaletta.

Nuoremmille museokävijöille perinteinen paperinen puhelinluettelo saattaa olla jo vieras. Museon puhelinluettelonurkkauksen vitriineissä on esillä luetteloita aina 1800-luvun lopulta lähtien. Mikrofilmeiltä löytyy lisää. On kiehtovaa muistella aikoja, kun oman kodin puhelinnumero oli yksinkertaisesti 23123.

Neiti aika on monella vielä muistissa, mutta entisaikojen keskusneidin eli sentraalisantran ovat elävänä nähneet vain varttuneemmat museonkävijät. Palvelu oli jo silloin ympärivuorokautista. Tosin ihan suuria salaisuuksia ei kannattanut puhelimessa kertoa. Keskusneiti kuuli kaikki puhelut, joten ei ihme, että hän tiesi kaikki kylän asiat.

Elisan puhelinmuseo sijaitsee arkkitehti Lars Sonckin piirtämässä rakennuksessa. Helsingin Puhelinyhdistys aloitti keskusrakennuksessa toimintansa vuonna 1915. Alkuaikojen keskuslaitteet täyttivät koko talon. Nyt sama tekniikka mahtuu yhteen pieneen huoneeseen.

Pienimuotoisena aloittanut museo perustettiin vuonna 1986. Esillä oli käytöstä poistettu pohjoismaiden ensimmäisen automaattinen puhelinkeskus. Se palveli kaupunginosan paria tuhatta asukkaita yli 60 vuotta ja on yhä toimintakunnossa.

Kun Elisa täytti 100 vuotta vuonna 2002, museon toimintaa laajennettiin monipuoliseksi. Tuttujen laitteiden joukossa esillä on myös alan harvinaisuuksia, kuten koristeellisten yhtiön perustajan Daniel Johannes Wadénin seinäpuhelin vuodelta 1882 ja HPY:n kahdelle Suomen presidentille valmistamat erikoispuhelimet.

ELISAN PUHELINMUSEO

Osoite: Runeberginkatu 43, Helsinki.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Alvar Aallon ateljee on kuuluisan arkkitehdin kohteista eräs suosituimmista                         

LUE MYÖS: Alvar Aallon Riihitien kotitalossa on säilynyt alkuperäinen tunnelma

LUE MYÖS: Arkkitehtuurimuseo sijaitsee komeassa rakennuksessa       

LUE MYÖS: Ateneum on Suomen ensimmäinen taidemuseo ja kävijämäärältään maamme suosituin taidemuseo                               

LUE MYÖS: Designmuseo Helsinki – Suomi tunnetaan maailmalla suunnittelijoista

LUE MYÖS: Diakonissalaitoksen museo on omistettu perustajansa Aurora Karamzinin elämäntyölle

LUE MYÖS: Ehrensvärd-museo esittelee linnoituksen ruotsalaisen kauden historiaa

LUE MYÖS: Helsingin kaupunginmuseo yllättää ensivierailijan – lapsiperheet ovat erityisen tervetulleita

LUE MYÖS: Helsingin Luonnontieteellinen museo on lapsiperheiden ykkösmesta           

LUE MYÖS: Helsingin observatoriosta tuli esikuva monelle muulle tähtitornille

LUE MYÖS: Helsingin taidehalli – Kaija Aarikka saa vierailijalle hymyn huulille                                              

LUE MYÖS: Hesalaisia hemmotellaan – Herttoniemen kartanomuseolla on värikäs historia

LUE MYÖS: Kuolleiden kaupunki – Hietaniemen hautausmaa on löytöretki Suomen historiaan             

LUE MYÖS: Luksushotelli Kämp on osa Suomen historiaa – Madonnakin on viihtynyt Mannerheimin sviitissä

LUE MYÖS: Hotelli- ja ravintolamuseo tarjoaa nostalgisen aikamatkan läpi vuosikymmenien                

LUE MYÖS: Uudistunut Kaapelitehdas ja Valokuvataiteen museo

LUE MYÖS: Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on rauhallisuuden keidas keskellä Helsinkiä         

LUE MYÖS: Helsingin palomuseo on lapsiperheen pelastus sadepäivänä

LUE MYÖS: Pelastusarmeijan museo – soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa                            

LUE MYÖS: Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseo on eräs Helsingin mielenkiintoisimmista museoista

LUE MYÖS: Päivälehden museo kertoo, miten lehdenteko on mullistunut                                                       

LUE MYÖS: Helsingin päärautatieasemasta on tullut kaupunkilaisten viihtyisä olohuone

LUE MYÖS: Sporan kyydissä Stadissa – poikkea Ratikkamuseossa                                           

LUE MYÖS: Seurasaaressa on rakennuksia eri puolilta Suomea

LUE MYÖS: Kohutusta Sibelius-monumentista tuli eräs Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä   

LUE MYÖS: Suomen kansallismuseon näyttelyt ovat käyneet läpi melkoisen uudistuksen

LUE MYÖS: Suomenlinnan Lelumuseo on tarkoitettu nostalgiannälkäisille romantikoille, ikään tai sukupuoleen katsomatta                                  

LUE MYÖS: Pääsy Suomen Pankin Rahamuseoon on ilmainen

LUE MYÖS: Sotamuseon Maneesissa on esillä Suomen koko sotahistoria                                                         

LUE MYÖS: Sukellusvene Vesikko – ei ahtaanpaikankammoisille

LUE MYÖS: Suomenlinna-museossa sijaitsee myös linnakkeen infokeskus                                                      

LUE MYÖS: Retrohenkinen Tamminiemi oli presidentti Kekkoselle ennen kaikkea kotiLUE MYÖS: Visuaalisesti toteutettu Teatterimuseo laittaa mielikuvituksen liikkeelle                                                       

LUE MYÖS: Temppeliaukion kirkko on eräs Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä – eikä ihme

LUE MYÖS: Tekniikan museo ei ole kiireisen kohde                                          

LUE MYÖS: Tiedekeskus Heureka on eräs Suomen suosituimmista matkailukohteista

LUE MYÖS: Tullimuseo paljastaa salakuljettajien erikoisimmatkin kikat                                                            

LUE MYÖS: Helsingin tuomiokirkosta on tullut pääkaupungin symboli

LUE MYÖS: Uudistettu Urheilumuseo on toteutettu perin nykyaikaisella tavalla                                           

LUE MYÖS: Virkin kotimuseo on piristävä tuulahdus vuosikymmenien takaa

LUE MYÖS: Väestönsuojelumuseo kertoo elävästi Helsingin pommituksista

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.