Suomen Partiomuseolla on ikää jo yli 60 vuotta

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Suomen Partiomuseo ei isommin ylpeile suurilla kävijämäärillään. Harmi, sillä Läntisen Pitkänkadun saneeratun teollisuuskiinteistön kätkössä olevan museon tarjonta on monipuolinen. Turussa sijaitseva valtakunnallinen partioliikkeen historiaa ja toimintaa esittelevä museo on eräs kaupungin vähemmän tunnetuimmista museoista. Ikää sillä on kuitenkin jo yli 60 vuotta.

Partiomuseon tarkoituksena on kerätä suomalaisen partioliikkeen menneisyyttä ja nykyisyyttä valaisevaa esineistöä sekä kuva- ja arkistoaineistoa, säilyttää sitä ja herättää kiinnostusta partiotoimintaan ja sen historiaan.

Museon alku ajoittuu 1960-luvun alkuun, kun partiojohtaja Rafael Helanko ehdotti museotoiminnan aloittamista. Vuonna 1963 perustettiin Turun Partiolaiset ry. ja museotoiminta siirtyi sen hoidettavaksi. Vuonna 1979 perustettiin museolle kannatusyhdistys, Partiomuseoyhdistys.

Partiomuseo on joutunut vaihtamaan useasti paikkaansa. Vähä-Heikkilän kartanon kellarituvasta aloitettiin. Sen jälkeen vuonna 1980 siirryttiin Pyhän Katariinan kirkon lähellä sijaitsevaan Kuikkulan taloon. Kun kokoelmat kasvoivat, tuli tarve siirtyä isompiin tiloihin. Sellaiset löytyivät Raunistulan Barkerin kutomotehtaan johtajan asuinrakennuksesta.

Vuonna 2005 museo muutti vielä kerran. Nykyinen paikka sijaitsee Turun Partiokeskuksen yhteydessä Läntisellä Pitkälläkadulla rakennuksen toisessa kerroksessa.

Valtakunnallisen Partiomuseon kokoelma on kasvanut vuosien myötä. Kokoelma koostuu pääosin saaduista lahjoituksista. Partiotoimintaan liittyvää esineistöä on kertynyt paljon. Yksittäisiä esineitä on kymmeniätuhansia. Museolla on iso määrä partioaiheisia valokuvia, partiomerkkejä, lippukuntien huiveja, viirejä, telttoja, makuupusseja jne.

Museossa voi myös nähdä, miten retkeilyvarusteissa on tapahtunut huima kehitys. Tallessa on iso määrä eri aikakausien partiovaatteita. Meripartiotoiminnalle on oma osasto.

Yhtenä erikoisuutena on museon hallussa olevat kaikki Suomessa sadan vuoden aikana ilmestyneet partiolehdet.

Museo toimii vapaaehtoisvoimin.

SUOMEN PARTIOMUSEO

Osoite: Läntinen Pitkäkatu 13, Turku.

KARTTA

Lue lisää

Rafael Helanko.

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.