Intohimo. Intohimo. Intohimo. Siinä kolme syytä mitkä tekivät mahdottomasta mahdollisen.
”Eksyin” aikoinaan ihmettelemään Turun Nunnavuoren hämyiseen puolapuiden reunustamaan halliin uuden turkulaisseuran TUTO Volleyn ottelua. Ihan tyhjästä ei TUTO Volley sentään ilmestynyt, sillä se jatkoi TuTon lentopallojaoston pitkiä perinteitä.
Turun Toverit pelasi Mestaruussarjaa kausilla 1957-1958 ja 1963-1964. Perinteisessä palloilukaupungissa, Turussa, lentopallo oli ollut korkeimmilta sarjatasoilta pitkään poissa.
Tutustuin Nunnavuoressa kahteen lentopallon paikalliseen laji-ihmiseen.

TUTO Volleyn puuhamiehet Marko Ekon ja pikkuveli Oskari Ekon tuntevat kaikki ja veljekset tuntevat kaikki lentopallopelaajat. Isoveli Marko pelasi lentopalloa Turun alueella jo vuosien ajan. Pikkuveli Oskari ylsi urallaan aina nuorisomaajoukkueeseen ja pelasi pääsarjatasollakin yhden kauden Raision Loimussa.
Henkseleitä ei paukuteltu, mutta nuoren parivaljakon puheet turkulaisen lentopallon tulevaisuudesta kuulostivat silloin hurjilta – etenkin niille varttuneemmille, jotka ovat seuranneet turkulaista palloilua jo vuosikymmenien ajan. Siihen ajanjaksoon mahtuu monta kuhmuraista seuratarinaa.
Enpä olisi silloin Nunnavuoressa uskonut, että jatkossa tulisi Turussa tilaisuus tutustua maamme eturivin lentopallovaikuttajiin Mikko Eskosta Antti Ropposeen, Olli Kuoksasta Jani Niskakankaaseen.
Turussa on aina ollut omat isot haasteensa. Turkulainen katsoja innostuu vasta, kun joukkue menestyy. Laji kuin laji Aurajoen maisemissa on totuttu menemään paikan päälle sarjataulukon perusteella. Laji-ihmiset myös tietävät, miten Turun kaupunki suhtautuu taloudellisesti perin nuivasti paikallisiin urheiluseuroihin.
TUTO Volley panosti heti alusta alkaen ottelutapahtumiin, vaikka laadukkaan tapahtuman järjestämisestä ei ollut juuri kellään seurassa aikaisemmin suurempaa kokemusta. Rohkeasti lähdettiin liikkeelle, sillä harvoin on ollut Turussa tarjolla ottelussa valkoviiniä ja sushia. Joukkueen hyvät otteet ja laadukkaat ottelutapahtumat takasivat Kupittaan palloiluhallin parhaan tunnelman. Parhaimmillaan pelattiin yli tuhannen katsojan kannustaessa.
Lisäbonuksen lentopallosta kiinnostuneet turkulaiset saivat, kun TUTO Volley oli mukana järjestämässä maaotteluita ja Suomen cupin tapahtumia Kupittaan palloiluhalliin.
Eräs TUTO Volleyn tempaus on jäänyt erityisesti mieleen.
Seura vei kotiottelunsa useamman sadan kilometrin päähän pois Turusta, Saarijärvelle. Vieläpä lähelle vierasjoukkueen Kyyjärven Kyvyn kotipaikkakuntaa.
Kotiottelutapahtumaan tarvittava rekvisiitta piti kuljettaa joukkueen mukana. Saarijärven kaupunki oli ensimmäinen yhteistyökumppani, joka lähti mukaan. Ottelun pelaaminen Saarijärvellä tarkoitti taloudellisesti isoa plusmerkkistä tulosta. 95 prosenttia paikalle tulleista (yli 500) osti pääsylipun. Turun Kupittaalla suurin osa ottelutuloista menee korkeaan hallivuokraan!
Ohut seuraorganisaatio ilman omaa junioritoimintaa toteutti asioita suurella sydämellä. Talkooväki sitoutui hoitamaan omaa osuuttaan illasta toiseen. Ilman pirjooksasia, hannuoksasia ja sakkevuoria ei pelattaisi ainoatakaan lentopallo-ottelua.
Vaikka mahdottomasta tuli toviksi mahdollinen, tuli toiminnan jatkaminen pääsarjatasolla ylivoimaisen vaikeaksi.
Rahat ovat loppu ja rahan hankkijat ovat loppu, totesi seuran nykyinen puheenjohtaja Erkka Hellsten.
TUTO Volley ei ole ainoa taloudellisista syistä miesten lentopallon Mestaruusliigasta poistunut joukkue. Sarjasta luopuneiden joukkueiden lista on pitkä.
Oli etuoikeutettua seurata ja tallentaa TUTO Volleyn seurahistoriaa sanoin ja kuvin. Ohessa on innokkaimmille tarjolla tarinaa värikkäästä taipaleesta Nunnavuoren hämystä Kupittaan kirkkaisiin valoihin.
TUTO Volleyn vaiherikas matka tuli päätökseen – Turussa on aina omat isot haasteensa
30/09/2026 Pronssimitalin saavuttaminen oli iso saavutus, mutta isompi uroteko oli saada turkulaiset innostumaan lentopallosta. Muistorikas matka tuli päätökseen. TUTO Volley lakkasi olemasta…
TUTO Volley jatkaa turkulaisia lentopalloperinteitä
06/02/2020 Marko Ekon puheessa toistuvat sanat lentopallo ja Tuto. Mies on ilmiselvästi hurahtanut molempiin. Yhdessä pikkuveljensä Oskari Ekon kanssa miehet pyörittävät TUTO Volleyn toimintaa…
Maisteri Ossi Rumpunen, Loimu-legenda, siirtyi sujuvasti työelämään
13/02/2020 Kaikkien tuntema lentopallolegenda Ossi Rumpunen siirtyi Tutoon pelaamaan divaritasolla. Kuinkas ollakaan matka jatkui vielä liigatasolle, tosin työelämän ja perheenisän ehdoilla…
Nunnavuoren palloiluhallissa on hyvät olosuhteet lentopallolle
Kupittaan palloiluhallin valmistumista odotettiin kiihkeästi vuosikymmeniä. 1970-luvulla valmistunut Runosmäessä sijaitseva Nunnavuoren palloiluhalli koettiin vanhanaikaiseksi ja ennen kaikkea liian pieneksi. Mutta kuinkas kävikään…
TUTO Volleyssa ihmetellään Lentopalloliiton tuoretta esitystä
26/05/2020 Koronasta huolimatta paljon positiivistakin on tapahtunut. TUTO Volley on allekirjoittanut tärkeitä valmentaja- ja pelaajasopimuksia. Silti urheilutoimenjohtaja Oskari Ekolla on otsa kurtussa…
Ykkössarjassa pelaavalla TUTO Volleylla on huippuvalmentaja, Ruslan Zhbankov
28/05/2020 Suomen mestari sekä pelaajana että myös valmentajana. Vahvat meriitit Venäjän maajoukkueesta ja Ranskan sekä Turkin ammattilaissarjoista. Venäläissyntyinen Ruslan Zhbankov edustaa alansa huippua…
TUTO Volleylla on kasassa entistä mielenkiitoisempi ja kovempi joukkue
05/09/2020 Vaikka ollaan amatöörejä, pyritään tekemään asiat mahdollisimman ammattitaitoisesti. Siitä osoituksena oli joukkueen laadukas tiedotustilaisuus livelähetyksineen Maskussa sijaitsevan Kankaisten Golfin tyylikkäissä tiloissa.
TUTO Volley pelasi ennakkoluulottomasti Savo Volleyta vastaan
11/01/2021 Korona-kurimuksen keskelläkin Turussa tarjoiltiin mielenkiintoinen lentopallo-ottelu, kun Savo Volley saapui TUTO Volleyn vieraaksi. Kyseessä oli Suomen Cupin puolivälierä. Lentopallon ykkössarjaa johtavalle kotijoukkueelle…
Yksityistilaisuus vai yleisötilaisuus – ”Vaikuttaa, että koko järjestelmä on ihan sekaisin” (Oskari Eko, TUTO Volley)
20/01/2021 Ristiriita syntyy siitä, kun Oskari Ekon tarjoamaan lentopallo-otteluun liittyy tartuntariski. Se pitää pelata ilman yleisöä, vaikka isossa urheiluhallissa koronasuositukset…
Lentopallon pudotuspeleistä jää väljähtänyt jälkimaku
02/04/2020 Ei siinä mitään, LP Viesti on mestaruutensa ansainnut. Se onkin seurahistorian ties kuinka mones Suomen mestaruus. Kevään 2021 lentopallon pudotuspeleistä jää kuitenkin väljähtänyt jälkimaku…
TUTO Volley liputtaa tiivistettyjen pudotuspelien puolesta koronakeväänä
06/04/2021 Monista muista palloilusarjoista poiketen lentopallossa päätettiin koronan pelossa reippaasti typistää sarjoja. Näin syntyi tilanne, joka lajia ulkopuolelta seuraavalle vaikuttaa äärimmäisen epäurheilulliselta. Asioilla tuppaa kuitenkin olemaan aina kaksi puolta…
TUTO Volley liigaan – kaksi lentopallojoukkuetta Turun alueelta tekisi vain hyvää lajille
05/05/2021 Kolme vuotta on lyhyt aika. Sen verran on ikää kesällä 2018 kotimaiselle lentopallokartalle ilmestyneellä TUTO Volleylla. Ja jo nyt seurassa mietitään liigaan nousua…
Kerttulassa tunnelma oli katossa – Loimun ja TUTO Volleyn kauden avausottelu oli täysosuma
02/10/2021 Yleisö on palannut takaisin Kerttulan liikuntahallin lehtereille. Vielä pidempään on odotettu, jospa turkulainen miesten lentopallojoukkue palaisisi takaisin pääsarjatasolle…
Turussa pelataan historiallinen ottelu lauantaina – TUTO Volley pelaa ensimmäisen Mestaruusliigaottelunsa Kupittaalla
07/10/2021 Kupittaan palloiluhallissa tehdään paikallista lentopallohistoriaa. Vuosikymmenien jälkeen turkulainen…
TUTO Volley panostaa laadukkaaseen ottelutapahtumaan
07/11/2021 Ottelun alkuun on vielä aikaa puolisen tuntia, mutta Kupittaan palloiluhallin ulkopuolelle on jo muodostumassa pitkää jonoa lipunmyyntiin…
Turkulaista lentopallohistoriaa – paikallisottelu TUTO Volley – Raision Loimu
29/11/2021 Kupittaalla tehdään turkulaista lentopallohistoriaa, kun TUTO Volley ja Raision Loimu kohtaavat Mestaruusliigassa. Lentopallon paikallisottelu pääsarjatasolla Turussa kuulostaa perin erikoiselta…
Tilastoguru Kulmala paljastaa, mitkä syyt ovat lentopallossa salamyhkäisiltä vaikuttavien yksityiskohtien taustalla
09/12/2021 Kyseessä on monelle lentopallosta kiinnostuneelle tuttu kaveri. Ari-Heikki Kulmala istuu vakiopaikallaan Loimun ja TUTOn kotiotteluissa. Paikka on kentän pääty ja edessä…
TUTO Volley puolimatkan krouvissa – liiganousijan tavoite on edelleen pudotuspelit
11/01/2022 Kerrotaan ensin lentopallon Mestaruusliigan kauden erikoisuus. Turkulaisella TUTO Volleylla on kokoonpanossaan neljätoista pelaajaa. Heistä peräti yhdeksän eri pelaajaa on…
Kupittaan palloiluhallista on tullut liian kallis turkulaisjoukkueille
21/01/2022 Tilanne on nurinkurinen. Turku sai pitkän odotuksen jälkeen komean Kupittaan palloiluhallin, mutta turkulaisilla palloilujoukkueilla on isoja haasteita pelata siellä kotiotteluitaan…
TUTO Volley matkalla pohjoiseen – kannattajat pääsevät mukaan virtuaalisesti
03/02/2022 Ei epäselvää, mikä joukkue on lähdössä Turusta pitkälle pelimatkalle pohjoiseen. Yhteistyökumppani Vianorin parkkipaikka…
Mestaruusliigan runkosarjan loput ottelut pelataan sekavissa tunnelmissa
07/03/2022 TUTO Volley pelaa ison ottelun Team Lakkapäätä vastaan. Kaikki on vielä mahdollista, joko kausi päättyy sarjapaikan säilyttämiseen tai sitten Tuton harmilliset liigakarsintaottelut jatkuvat pitkälle kevääseen…
Valtava helpotus, todetaan Turussa, vaikka tehty päätös ei tullutkaan yllätyksenä
16/03/2022 Toisen epäonni on toisen onni. Jälleen kerran. Mestaruusliiga päätti sulkea oululaisen lentopalloseura Ettan pois pääsarjatasolta. Päätös tarkoitti sitä, että Team Lakkapää ja TUTO Volley eivät joudu…
TUTO Volley sai valmennukseensa ison annoksen intohimoa ja kokemusta
05/04/2022 Mutta eipä ole TUTO Volleyn uusi päävalmentajakaan mikään keltanokka. Rovaniemeltä lähtöisin oleva ja lentopalloon intohimolla suhtautuva Olli Kuoksa ehti valmentamaan pitkään…
TUTO Volley sai kovan vahvistuksen passariosastolleen
19/04/2022 Maajoukkuetason Akseli Lankisen muutto Belgian liigasta Aurajoen maisemiin on eittämättä yksi kevään kiinnostavimmista lentopallouutisista…
EM-karsintaa Turun Kupittaalla – Suomi kohtaa Latvian
13/08/2022 TUTO Volley toimii otteluisäntänä Suomen kohdatessa EM-karsinnoissa Latvian. Harvinaista lentopalloherkkua on tarjolla Kupittaan Palloiluhallissa…
Maaottelu Latviaa vastaan Turussa oli hieno tapahtuma
18/08/2022 Tuli täysosuma! Eikä pelkästään Suomen maajoukkueelle, joka Turun Kupittaan palloiluhallissa varmisti pääsylipun EM-kisoihin voittamalla karsintasarjan viimeisessä ottelussaan Latvian…
Seitsemäs Veljes – herrat sinisissä puvuissaan henkseleitä paukuttaen
24/08/2022 Siniseen pukuun sonnustautuva ja henkseleitään paukuttava herrasmiesryhmä Seitsemäs Veljes on tuttu näky kaikille lentopallon ystäville. Julkisuuttakin on tullut aina ulkomaita myöten…
TUTO Volley – Raision Loimu – odotettavissa on tavallista kiihkeämpi kauden avausottelu
27/09/2022 Mestaruusliiga Turun alueella käynnistyy herkkupalalla…
Miten vähälle peliajalle jäävän pelaajan motivaatio ylläpidetään ilman, että joukkuehenki kärsii – lajikonkari Juha Lönnqvist vastaa
05/10/2022 Kun joukkueen kärkipelaajat kantavat suurimman vastuun kentällä, vaihtomiehen rooli ottelussa jää pieneksi…
”Jos se onnistui Oulussa, miksi se ei onnistuisi Turussakin” – vakuuttaa TUTO Volleyn ja Mestaruusliigan värikkäin valmentaja Olli Kuoksa
28/10/2022 Kolmetoista vuotta putkeen oululaisen Ettan päävalmentajana on lentopallopiireissä poikkeuksellisen…
Sarjajumbo TUTO Volley kaatoi kovakuntoisen Akaa-Volleyn 3-2
20/11/2022 Lähtökohdat lauantai-illan otteluun Akaa-Volleyta vastaan olivat TUTO Volleyn kannalta enemmän kuin haastavat. Joukkueet sijoittuvat sarjataulukossa vastakkaisiin päihin…
TUTO Volleyn ensimmäinen voitto Loimusta jäi saamatta
04/12/2022 Paikallispeli on aina paikallispeli. Sarjataulukosta riippumatta. Totuus on kuitenkin se, että kotijoukkue TUTO Volley ja vieraat Raision Loimu sijoittuvat sarjataulukon vastakkaisiin päihin…
Lentopallon sarjaohjelma herättää ihmetystä – kuka näitä oikein laatii
06/12/2022 Miesten Mestaruusliigassa pelataan yhdentoista joukkueen kolminkertainen runkosarja. TUTO Volley ja Raision Loimu pelasivat jo kolmannen ja viimeisen paikallisottelunsa, vaikka sarja ei ole vielä…
TUTO Volley otti kolmannen peräkkäisen kotivoittonsa – TUTO Volley – Tiikerit 3–2
08/01/2023 Kohti kevättä mennään ja TUTO Volley parantaa menoaan. Mikä ei kylläkään ole yllätys. Olli Kuoksan valmentaman joukkueen kuviot loksahtavat paikoilleen entistä paremmin…
Valmentaja Kuoksan pesti Turussa jää harmittavan lyhyeksi
12/01/2023 Päivän yllättävin lentopallouutinen tulee Turusta. TUTO Volley kertoi, että Mestaruusliigassa pelaavan joukkueen päävalmentaja Olli Kuoksa ei jatka seurassa enää ensikaudella. Hänen pestinsä Tutossa jatkuu kuitenkin kauden loppuun…
TUTO Volley siirsi ottelun Nunnavuoreen – tapahtuma oli menestys ja taloudellinen säästökin oli merkittävä
18/01/2023 Nunnavuoressa ei tarvitse olla tuhatta ihmistä, niin tunnelma on silti katossa. Kupittaa on kylläkin meidän kotimme. Näin totesi TUTO Volleyn päävalmentaja Olli Kuoksa värikkään…
TUTO Volley esitteli uusia ensi kauden pelaajiaan – monet tutut nimet myös jatkavat
19/05/2023 Paljon hymyileviä ilmeitä. Ehkä pientä jännitystäkin oli aistittavissa. Viime kauden runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut…
TUTO Volleyn William Groffier, Mestaruusliigan ”hämmentäjä”, tähtää ammattilaiseksi Eurooppaan
07/11/2023 Kun Groffier saapui Turkuun ja TUTO Volleyn Mestaruusliigajoukkueeseen, osa lentopalloa vähemmän tunteva turkulainen luuli, että…
Rakkaudesta myös lentopalloon – pariskunta Oksanen on tuttu näky lentopallo-otteluissa vuosikymmenien ajalta
09/11/2023 Ottelun toimitsijoina Pirjo Oksanen ja Hannu Oksanen…Lentopalloa vähemmän tuntevana…
TUTO Volleyn päävalmentaja Jani Niskakangas osaa rytmittää arkensa
07/12/2023 Elämässä on paljon kyse sattumasta. Etenkin, jos olet valmentaja. Kotimainen lentopallokaan ei tee poikkeusta. Vielä vuosi sitten Jani Niskakangas oli loimaalaisen lentopallojoukkueen…
Takaisin peliin – TUTO Volleyn Matias Tihumäki elää joukkueensa mukana loukkaantumisestaan huolimatta
16/12/2023 Odota hetki! Pitää käydä tässä välissä joukkuepalaverissa. Tulee sakkoa, jos myöhästyn. Näin toteaa kesken haastattelun TUTO Volleyn hakkuri Matias Tihumäki…
TUTO Volley on uuden aikakauden edessä – taustavoimia on vahvistettava, muuten jatko on uhattuna
28/12/2023 Turkulaisseuralta ilmestyi keskellä lentopallokautta mielenkiintoinen tiedote, jossa ennakoitiin jo tulevia, seuraavan syksyn tapahtumia…
TUTO Volleyn Lauri Rantanen pitkältä takamatkalta Mestaruusliigaan – uran ensimmäinen liigapiste 30-vuotiaana
21/02/2024 TUTO Volley tekee tuplavaihdon kolmannessa erässä. Kentältä poistuvat Alexander Rastamo ja Joska Försti. Heidän tilalleen tulevat Oleksii Bulgyn ja Lauri Rantanen…
TUTO Volleyn Talvilomaleiristä tuli menestys
22/02/2024 Turun Nunnavuoren palloiluhallista sammuvat valot aivan yllättäen. Ei, kyse ei ole teknisestä viasta…
Mestaruusliigan pudotuspelit alkavat – TUTO Volleyn tulevaisuus on yhä hämärän peitossa
10/03/2024 TUTO Volleyn hakkuri Lauri Rantanen iskee pallon Tiikereiden torjunnan kautta eturessuun. Ottelu päättyy turkulaisten voittoon…
TUTO Volley teki mahdottomasta mahdollisen – suuri ennakkosuosikki Hurrikaani-Loimaa kaatui Kupittaan jännittävässä illassa
20/03/2024 TUTO Volleyn koko joukkueen onnistumista yläkanttiin vaaditaan, jos Hurrikaanilta edes erävoittoja meinataan ottaa…
Pääsarjatason lentopalloa nähdään jatkossakin Turussa – uhkakuvat väistyivät ja TUTO Volley jatkaa
12/04/2024 Mutta niin vain uhkakuvat väistyivät. Seura tiedotti, että TUTO Volleyn tarina Mestaruusliigassa jatkuu ensi kaudellakin…
TUTO Volley jatkaa tutussa valmennuksessa – Jani Niskakangas oli seuralle luonteva valinta
14/05/2024 TUTO Volleyn seurahistoria on lyhyt. Ja lyhyeksi se oli myös jäädä. Oli nimittäin todellinen uhkakuva, että kevät 2024 saattoi olla turkulaisseuran viimeinen pääsarjatasolla…
TUTO Volley saa Joel Laaksosta luotettavan passarin
15/05/2024 Passari on parhaimmillaan 30-vuotiaana. Jos ei Mikko Eskoa lasketa, niin edellä kerrottu väittämä saattaa pitääkin paikkansa. Kysytään, mitä mieltä tästä on Karkkilan Poikien kasvatti vuonna 1993 syntynyt…
TUTO Volleyn joukkueen hengenluoja Roope Keskinen jatkaa Turussa
15/05/2024 Passari antaa nopean passin ja vastustaja kokeilee keskihyökkäystä. Verkon toisella puolella on kuitenkin TUTO Volleyn pitkänhuiskea keskitorjuja Roope Keskinen valmiina. Hyökkäys tyrehtyy lähes parimetrisen Keskisen torjuntaan…
Lupsakka savolainen Lauri Lehtonen sopii kuin nenä päähän TUTO Volleyn hyvähenkiseen joukkueeseen
15/05/2024 Kun TUTO Volleyn kaksikko Roope Keskinen ja Lauri Lehtonen valmistautuvat torjumaan vastustajan hyökkäyksen, kannattaa virittää kamera valmiiksi…
Kokenut Jan Helenius jatkaa Turussa – TUTO Volleyn kokoonpanosta on tulossa laadukas
15/05/2024 Lienee selvä, mistä aiheesta Heleniuksen viisihenkisen perheen ruokapöydässä on keskusteltu. Lentopallo, lentopallo, lentopallo ja vielä kerran lentopallo…
TUTO Volley saa hakkuri Antti Ropposesta merkittävän vahvistuksen
15/05/2024 Antti Ropponen, TUTO Volley. Kyllä, luitte oikein. Marssijärjestys on selvä, kun seuraavan kauden lentopallojoukkuetta rakennetaan. Ensin pitää saada laadukkaan päävalmentajan nimi sopimuspaperiin…
Ikitaistelija Aatu Kulmala uskaltaa laittaa kroppansa likoon – TUTO Volley teki jatkosopimuksen
15/05/2024 Useampi kausi Mestaruusliigassa, mutta peliminuutit ovat jääneet vähiin. Silti liberona pelaava 184-senttinen Aatu Kulmala on tärkeä palanen…
Janne Pyhäjärvi tuo TUTO Volleyn passariosastolle leveyttä
15/05/2024 Lentopallo on laji, jossa pelaajat ovat vahvasti roolitettuja. Passari on joukkueen kulmakivi. Harjoituksissa roolit korostuvat, sillä liberoiden tavoin tarvitaan aina kaksi taitavaa passaria…
Vantaan Ducksin pitkäaikainen yleispelaaja Kalle Kattelus siirtyy Turkuun
15/05/2024Liki kymmenen vuotta samassa seurassa. Se on melko pitkä aika nykylentopallossa, kun pelaajat ovat usein siirtyneet joukkueesta toiseen. Vantaan Ducksin yleispelaaja 190 senttinen Kalle Katteluskin…
Yleispelaaja Lauri Vanhanen vahvistaa turkulaisjoukkuetta – TUTO Volley on entuudestaan tuttu seura
19/08/2024 Lajivalinta oli nuorena selviö. Lentopallo. Lauri Vanhasen isä Riku Vanhanen, itsekin entinen Salon Piivolleyn Mestaruusliigapelaaja, piti huolta…
Yleismies Toiviainen Savosta TUTO Volleyn vahvuuteen – Toiviaisen perheen arki meni täysin uusiksi
19/08/2024 Saatiin viiden pelaajan arvoinen pelaajasopimus kerralla, totesi aikoinaan Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen viitaten yleispelaaja Tapio Toiviaisen…
TUTO Volleyn kolmekymppisellä Lauri Rantasella alkaa toinen liigakausi
20/09/2024 On lentopalloilijoita ja lentopalloilijoita. Ja sitten on TUTO Volleyn Lauri Rantanen. Toki hänkin on liigatason lentopalloilija, mutta Rantanen on haastateltavana täysin poikkeuksellinen tapaus…
TUTO Volleyn vakuuttava alku – valikoiva turkulaisyleisökin alkaa kiinnostua lentopallosta
03/10/2024 Kaksi ottelua ja kaksi voittoa. Turkulaiset voittivat kauden avausottelussa ensimmäistä kertaa Raision Loimun. Kauden ensimmäisessä kotiottelussaan TUTO Volley…
Lentopallon Superpäivä kerää lajin ystävät yhteen – tarjolla kovatasoisia lentopallo-otteluita
10/10/2024 Turun ja Salon alueella pelaa lentopallon kahdella korkeimmalla sarjatasolla, Mestaruusliigassa ja 1-sarjassa, yhteensä peräti kuusi joukkuetta…
Kauden teema Sitkeys on näkynyt käytännössäkin TUTO Volleyn joukkueesta
05/11/2024Loimaalaisyleisö nousee ylös ottelupallon merkiksi. Hurrikaanin Mestaruusliigan kärkikamppailu TUTO Volleyta vastaan on ensimmäisen kerran ratkaisuvaiheessa. Turkulaisjoukkuetta uhkaa…
Libero Esko Vuorinen on TUTO Volleyn tuorein hankinta – vastavalmistunut tippainssi tuo lisää energiaa joukkueeseen
29/11/2024 Lentopallon erikoispelaajat, liberot, ovat mielenkiintoisia haastateltavia. Melkoisia velikultia. TUTO Volleyn Esko Vuorinenkaan ei tee poikkeusta…
Lentopallon ikipuurtaja Sakari Vuori – ”Ilman näitä sakkeja suomalaista lentopalloa ei olisi olemassa”
30/11/2024 Yllätys oli täydellinen! Paikallisottelun, TUTO Volley – Raision Loimu, alkuun on vielä tovi aikaa. Pelaajat on jo esitelty ja paikallisissa lentopallopiireissä kaikkien tuntema…
Mestaruusliigastakin entuudestaan tuttu amerikkalainen Thomas Carmody saapui vahvistaa TUTO Volleyta
08/01/2025 Melkoinen jässikkä, amerikkalainen Thomas ”Tommy” Carmody, palaa kotimaiseen Mestaruusliigaan ja tällä kertaa TUTO Volleyn riveihin…
TUTO Volley pelasi kotiottelunsa liki 400 kilometrin päässä Turusta – Se tuli kannattavammaksi kuin pelata kotihallissa Turun Kupittaalla
28/01/2025 TUTO Volley pelasi kotiottelunsa Saarijärvellä…
TUTO Volleyn kantava voima Oskari Eko suuntaa uusiin tehtäviin
05/02/2025 Tämä kuva on otettu useamman vuoden takaa, kun TUTO Volley pelasi Nunnavuoressa Ykkössarjaa. Tutustuin veljeksiin ensimmäistä kertaa. Oskari Ekon puheessa toistuivat sanat lentopallo ja TUTO Volley…
Ensin oli Superpäivä Turussa ja sitten Superlauantai Salossa – Salohallissa nähtiin tyytyväisiä ilmeitä
09/02/2025 Salohallin käytävillä kävelee vastaan kaksi hymyilevää lentopallomiestä, kahden eri seuran urheilutoimenjohtajaa. Onnistunut lentopallon Superlauantai Salossa…
TUTO Volley nappasi seurahistoriansa ensimmäisen mitalin näytöstyylillä
25/04/2025 Turkulaisjoukkue esitti kauden parasta lentopalloaan ratkaisevassa pronssiottelussa ja kultaisessa erässä. Tiikerit hävisi Kupittaalla neljä erää selvin numeroin. TuTo Volleylle pronssia kultaisen erän voitolla…
Melkoinen yllätys – lentopallokauden alku siirtyy kuukaudella
13/09/2025 Tiedotteen mukaan Mestaruusliigan kauden 2025-2026 avaus siirtyy suunnitellusta eteenpäin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kauden piti alkaa 20.9. Ei alakaan, vaan peräti kuukautta myöhemmin…
Lajilegenda Mikko Esko siirtyy Turkuun
05/12/2025 Piti kalenterista varmistaa, että tänään ei ole aprillipäivä. TUTO Volley julkaisi tiedotteen, jota piti lukea hitaasti ja vielä uudestaan. Yksi kotimaisen lentopallon ikoneista Mikko Esko saapuu Turkuun…
Hetki Mikko Eskon arjesta – lentopallolegendan elämään kuuluu muutakin kuin lentopallo
17/01/2026 TUTO Volley julkaisi tiedotteen, mikä piti lukea kahteen kertaan. Selkokielellä siinä luki, että kotimainen lentopallolegenda Mikko Esko siirtyy Turkuun ja TUTO Volleyn joukkueeseen…